voinkohan toivoa synnytyksen käynnistystä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pikachu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pikachu

Vieras
siinä se tulikin, se kysymys. ja siis siksi, että esikoinen syntyi kuudessa tunnissa, toinen jo kahdessa ja olen aivan paniikissa, että kolmonen syntyy meidän eteiseen... molemmat kaksi tulivat vähän ennen laskettua aikaa, eka viikkoa, toka kuusi päivää.
 
Toivoahan sitä voi, mutta jollei vauvan katsota olevan vaarassa ilman käynnistystä niin tuskin sitä tehdään. Ennemmin laittavat varmaan osastolle odottelemaan synnytystä.
 
Ei taida tuolla perusteella käynnistää. Käynnistyksessä on aina omat riskinsä ja ihan ensisijaisesti pyritään "tavalliseen" synnytykseen. Harvoinhan niitä ongelmia kuitenkaan käynnistyksestä tulee, mutta voi tulla.
 
Toki voit keskustella asiasta lääkärin kanssa, kannattaa perustella toiveensa hyvin. Riippuu sitten lääkäristä, että mitä hän asian kanssa päättää tehdä. Mä sain käynnistyksen tytyltä, kun olin raskausmyrkytyksen vuoksi osastolla jo, ja ehkä mua olisi siellä vielä makuutettu, mutta pyysin käynnistystä, koska mieluummin halusin käydä läpi vaikka useamman käynnistysyrityksen kuin sitten joutua kiireelliseen sektioon. Lääkäri laittoi mulle samantien käynnistyksen alkuun =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Wilkins:

Mulla oli vähän samantyyppinen tilanne viime raskaudessa, mutta homma meni erilailla. Raskausmyrkytyksen vuoksi mäkin olin osastolla ja halusivat käynnistää. Se käynnistys lähtikin sitten liian rajuna ja lapsen sydänäänet heikkeni ja käynnistyksestä huolimatta päädyin kiireiseen sektioon. Oma kokemus käynnistyksestä jäi siis hiukan huonoksi...
 
Yhteistyössä