Mulla on kaksi lasta, joista vanhempi, 4-v poika on erityislapsi. Tällä hetkellä diagnoosina laaja-alainen neurologinen kehityshäiriö. Vaatii jatkuvaa valvontaa arvaamattomuuden takia. Saa päivittäin useita hepulikohtauksia, jolloin villintyy aivan täysin, juoksee ympäri taloa ja heittelee tavaroita tai repii pikkusiskoa hiuksista tmv. Lelut tai muut tavarat vie toisten kädestä, saattaa yhtäkkiä ottaa siskonsa maito mukin ja heittää sen lattialle tai alkaa syömään muiden ruokaa. Vaarantaju on tutkimustenkin mukaan todella heikko, joten senkin vuoksi on koko ajan valvottava. Varsinkin kodin ulkopuolella ollessa paikallaan pysyminen tuntuu mahdottomalta. Rattaat on oltava aina mukana, jotta pysyy hetken niissä aloillaan eikä karkaile vaarallisiin paikkoihin. Turvallisessa ympäristössä toki kävelee ulkona, mutta ei esim. keskustassa. Kylä reissut on erittäin rasittavia, sillä poikaa ei uskalla päästää metriä kauemmaksi siellä itsestään. Ei ole kiva seurata sitä joka paikkaan ja olla jatkuvasta kieltämässä, kun toinen avaa kaikki kaapit ja laatikot ja koskee joka paikkaan. Siinä pitäis sit yrittää vajaa kolme vuotiastakin pystyä vahtimaan ja vieraiden kanssa seurustelemaan.
Päivät lapset ovat päiväkodissa, mutta muun ajan olen niissä aivan kiinni. Olen koulussa töissä, joten pitkät lomat ovat tosi raskaita. Lähellä ei asu ketään, kuka voisi auttaa arjessa. Avioliittokin on huonolla mallilla, joten sekin vie lisää voimia. Tuntuu vain välillä, että voimat loppuu... Kiitos jos jaksoitte lukea
Päivät lapset ovat päiväkodissa, mutta muun ajan olen niissä aivan kiinni. Olen koulussa töissä, joten pitkät lomat ovat tosi raskaita. Lähellä ei asu ketään, kuka voisi auttaa arjessa. Avioliittokin on huonolla mallilla, joten sekin vie lisää voimia. Tuntuu vain välillä, että voimat loppuu... Kiitos jos jaksoitte lukea
Oma aikani on siis vähissä