Voileipäkakku
vaaleaa ja/tai tummaa leipää
suorakulmaisen kakun valmistat parhaiten vuokaleivästä, pyöreän hiivaleivästä ja limpusta
Kostutukseen:
esim. vettä, laimeaa lihalientä, tomaattimehua, kermaa tai maitoa
1. Leikkaa leivät pituussuunnassa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi, tummat ohuemmiksi kuin vaaleat.
2. Kakun korkeus voi vaihdella: pieneen kakkuun riittää 4-5 viipaletta, 6-7 viipaleesta saa keskikokoisen kakun, mutta sitä suurempi voi olla jo vaikea leikata.
3. Leikkaa viipaleista pois kuoret.
4. Kostuta sitä mukaa, kun kokoat kakkuun uusia kerroksia.
5. Valmista mieleisesi täytteet sekoittamalla täyteainekset keskenään.
6. Yhteen kakkuun kannattaa käyttää korkeintaan 2-3 eri täytettä, jotteivät liian monet maut sekoittuisi toisiinsa.
Kalatäyte:
n. 200 g lohta, savukalaa tai kalatahnaa
1-2 dl kermaviiliä
1 dl tilliä
2 rkl tomaattisosetta
Muna-raejuustotäyte:
50 g voita tai margariinia
2 kovaksi keitettyä munaa
1 tlk raejuustoa
suolaa
pippuria
1 dl hienonnettua ruohosipulia
Kinkkutäyte:
200 g hienonnettua kinkkua
1-2 dl kermaviiliä
1 maustekurkku hienonnettuna
1 rkl sinappia
1 rkl raastettua piparjuurta
Kasvistäyte:
1 dl purjosilppua
2 omenaa pieninä kuutioina
1 tlk herkkusieniviipaleita hienonnettuna
1 1/2 dl kermaviiliä
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
valkopippuria
2 rkl persiljasilppua
7. Kokoa kakku siten, että alimmaiseksi ja päällimmäiseksi kerrokseksi tulee leipäviipale.
8. Kääri täytetty kakku tiukasti kosteaan voipaperiin ja muoviin tai folioon.
9. Anna kakun maustua jääkaapissa yön yli.
10. Kakun voi myös pakastaa.
11. Pakastettu kakku on otettava tarjoamista edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan.
12. Koristele kakku vasta ennen tarjoilua.
13. Koristeluun voit käyttää samoja aineksia kuin täytteissä, esim. kinkkuviipaleita, kalaa, tuoreita kasviksia, juustoraastetta, tilliä, persiljaa, munaa ja sitruunalohkoja.
Lihavoileipäkakku
Tummaa ja vaaleeta vuokaleipää
kostutukseen lihalientä
Täyte1:
50g maksamakkaraa ja
pieniä maustekurkkukuutioita
Täyte 2:
120g kinkkua pieninä kuutioina (kinkkusiivuista saa ainakin hyviä)
1prk kermaviiliä
1/2dl juustoraastetta
loraus sinappia
Kuorrutus
2 dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
1. Leikkaa leivistä reunat pois.
2. Kokoa ensin vaaleista leivistä sopivan kokoinen pohja.
3. Kostuta sopivaksi lihaliemellä.
4. Levitä päälle maksamakkara-kurkkukuutiotahnaa.
5. Lado päälle toinen kerros tummasta leivästä ja kostuta.
6. Levitä sille aika reilusti kinkku-kermaviili-juustotahnaa.
7. Päälle vielä kerros vaaleita leipiä. Ja lopuksi kostutus.
8. Voi tehdä myös useampia kerroksia mutta itse teen yleensä mieluummin toisen kakun. (Annan yleensä makujen tasaantua yön yli ennen kuorrutusta ja koristelua.)
9. Sekoita majoneesi ja kermaviili ja levitä kakun päälle ja reunoille.
10. Koristele esimerkiksi kurkulla, tomaatilla, salaatilla, persiljalla....
Kinkku-juusto-voileipäkakku
3 kpl pitkittäin leikattua viipaletta vaaleaa vuokaleipää
voiteluun margariinia tai voita
majoneesia
basilikan lehtiä
kovaksikeitettyjä munia viipaleina
vihreitä paprikatäytteisiä oliiviviipaleita
Täyte:
100 g savukinkkua ohuina suikaleina (täyte 1)
1,5 rkl piparjuuriraastetta (täyte 1)
2 rkl hienonnettuja yrttejä, esim. basilikaa ja kirveliä (täyte 1)
100 g juustoviipaleita (täyte 2)
1. Voitele ensimmäinen kakkupohja ja levitä sille täyte 1.
2. Voitele toinen pohja, nosta se ensimmäisen päälle ja laita sille juustoviipaleet.
3. Voitele kolmas pohja.
4. Pane se voipuoli alaspäin vasten juustoa.
5. Paina kakkua kevyesti, kääri se folioon.
6. Pane jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli.
7. Tasoita kakun reunat.
8. Sivele kakku ohuella majoneesikerroksella.
9. Koristele muna- ja oliiviviipaleilla sekä basilikan lehdillä.
Kana-curryvoileipäkakku
(20 annosta)
Pyöreä leipä:
4 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
n. 8 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
Kostutus:
3 dl kasvislientä
Täyte 1:
2 pkt (700 g) hunajamarinoituja broilersuikaleita
2 tuubia(à150g) majoneesia
1 1/2 tl currya
Täyte 2:
200 g tuoreita herkkusieniä
1 paprika
1/2 purjosipulia
1 rkl öljyä
200 g Yrtti-tuorejuustoa
1/2 tuubia majoneesia
Kuorrutus:
1/2 tuubia majoneesia
400 g Yrtti-tuorejuustoa
Koristelu:
keltaisia kirsikkatomaatteja
persiljaa
punainen paprika
1. Leivo leipä pari päivää ennen tarjoilua ja täytä se tarjoilua edeltävänä päivänä.
2. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
3. Lisää suola, sokeri, öljy ja jauhot pienissä erissä.
4. Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota lämpimässä paikassa.
5. Leivo taikinasta pyöreä leipä ja nosta se voideltuun, pyöreään kakkuvuokaan (halkaisijaltaan noin 26 cm) ja kohota.
6. Pistele leipä.
7. Paista sitä 200-asteisen uunin alaosassa noin 40 minuuttia.
8. Paista broilerisuikaleet pannulla.
9. Anna jäähtyä ja hienonna veitsellä leikkaamalla leikkuulaudalla.
10. Lisää joukkoon curry ja majoneesi, sekoita tasaiseksi.
11. Laita jääkaappiin odottamaan täyttämistä.
12. Puhdista ja hienonna kasvikset.
13. Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota kasviksia siinä noin 5 minuuttia.
14. Anna kasvisten jäähtyä ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja majoneesi.
15. Leikkaa leivästä reunat ja pinta pois aaltoreunaisella veitsellä.
16. Leikkaa leivästä neljä levyä ja kostuta ne kasvisliemellä.
17. Levitä puolet broileritäytteestä alimpaan, kasvistäyte keskimmäiseen ja loput broileritäytteestä ylimpään väliin.
18. Kääri kakku tiukasti kelmuun ja anna maustua viileässä painon alla yön yli.
19. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä kakun päälle.
20. Koristele kirsikkatomaateilla, paprikalla ja persiljalla.
Aura-kinkkukakku voileipäkakku
vaaleaa vuokaleipää
Kostutus
1 dl laimennettua sitruunamehua
Aura-täyte
150 g Aura-juustoa
1 tlk (227/145 g) ananasmurskaa valutettuna
1 dl hienonnettua persiljaa
2 prk (á 100 g) maustamatonta Hovi-tuorejuustoa
Kinkkutäyte
150 g kinkkua
1 punainen paprika
2 rkl sinappia
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl sitruunapippuria
2 prk (á 100 g) maustamatonta Hovi-tuorejuustoa
Koristeluun
150 g kinkkua
pala tuoretta kurkkua
2 - 3 tomaattia
nippu persiljaa
1. Hienonna Aura.
2. Sekoita muiden täytteen ainesten kanssa.
3. Hienonna kinkkutäytteeseen kinkku ja paprika.
4. Yhdistä ainekset.
5. Levitä Aura-täytettä kahteen väliin ja reilu 1/3 kinkkutäytteestä yhteen väliin.
6. Käytä loput kinkkutäytteestä päällysteeksi.
7. Koristele kakku pienillä kinkkurullilla, kurkku- ja tomaattiviipaleilla sekä persiljalla.
¨