Q
"qwer"
Vieras
Iltalehdessä 8.7. julkaistussa artikkelissa oli mm. tällaisia tarinoita häiden peruuntumisesta:
"Puolisoni petti
Minulla oli tarkoitus mennä naimisiin rakastamani miehen kanssa toukokuun alkupuolella. Häät olisivat olleet unelmieni täyttymys ja olimme panostaneet niihin huolella. Viikkoa ennen häitä aloin ihmetellä puolisoni outoa ja välttelevää käytöstä. Ihmettelin, miksi hän vierailee tiuhaan vanhempieni kotona. Kun sitten eräänä iltana menin hakemaan kotoani hääpukuani, yllätin puolisoni ja äitini tositoimissa kotimme olohuoneesta. Elämäni meni kerralla sirpaleiksi ja menetin yhdellä kertaa kaksi rakasta henkilöä. Häiden peruminen ei ollut yksinkertainen juttu.
petetty
Minut hylättiin kirkkoon
Suunnittelimme häitä vuoden ja molemmat olivat sitoutuneita projektiin. Päätimme viettää suuret kirkkohäät. Häävalmisteluiden alkajaisiksi syntyi esikoisemme. Häävalmistelut eivät sujuneet aivan ongelmitta, mutta saimme kiireessä kaiken valmiiksi. Pian koittikin hääpäivän aatto. Perinteitä noudattaen menin siskoni luokse yöksi, jotta tuleva mieheni ei näkisi minua kun vasta kirkossa. Kun häämarssi pärähti soimaan, isäni saattoi minut alttarille. Hänen olisi pitänyt luovuttaa minut tulevalle miehelleni käytävän puolivälissä, mutta mies ei ollutkaan vastassa. Häntä ei näkynyt koko kirkossa. Häämarssi keskeytettiin ja yritimme tavoittaa miestä, mutta turhaan. Vieraille ilmoitettiin häiden peruuntuneen jostain tuntemattomasta syystä.
Kotiin saavuttuani heitin ensimmäiseksi häämekon vessan lattialle ja pesin meikit pois. Kun rojahdin makaamaan sängyllemme, huomasin, että miehen vaatekaappi oli tyhjä ja kaikki muutkin tavarat olivat poissa. Tämän jälkeen olen saanut mieheen kerran yhteyden noin kuukausi "häiden" jälkeen, mutta hän vain pahoitteli, eikä osannut sanoa syytä tapahtuneelle.
todellinen hylätty"