voiko sydäntä määräillä?

Olen pahassa jamassa ajatuksieni ja tunteideni kanssa. Olisi kiva kuulla onko muilla samankaltaisia kokemuksia. Elän avoliitossa, ja meillä on yhteinen lapsi. Kun lapsemme syntyi, miestä ei juuri kotona näkynyt ja vietin aikaani paljon yksin lapsen kanssa. Tutustuin silloin erääseen mieheen, ihan kavereina vain. En ole koskaan antanut miehelleni syytä olla mustasukkainen, ja tätä ystävyyttäkään en olisi aloittanut jos olisin vähääkään epäillyt että se muuksi voisi muuttua. Ajattelin että ihastumisen vaaraa ei olisi, koska mies oli minua huomattavasti vanhempi ja asui toisella puolella suomea. Välini avomieheen kuitenkin huononivat ja tähän "ystävään" puolestaan lähenivät...ja niin siinä kävikin että todella rakastuin. Nyt en enää tiedä mitkä oikeat tunteeni ovat kumpaakaan kohtaan. En tahtoisi erota, lapsenkaan takia..mutta kaipaan jatkuvasti tätä toista. Jos voisin määrätä sydäntäni tuntemaan niinkuin haluaisin, tahtoisin rakastaa avomiestäni ja olla onnellinen hänen kanssaan. Tosin tämä toinen on vain niin täydellinen, etten häntä pysty unohtamaan. Vaikeaa...en tiedä mitä tehdä...

 

\

Olen pahassa jamassa ajatuksieni ja tunteideni kanssa. Olisi kiva kuulla onko muilla samankaltaisia kokemuksia. Elän avoliitossa, ja meillä on yhteinen lapsi. Kun lapsemme syntyi, miestä ei juuri kotona näkynyt ja vietin aikaani paljon yksin lapsen kanssa. Tutustuin silloin erääseen mieheen, ihan kavereina vain. En ole koskaan antanut miehelleni syytä olla mustasukkainen, ja tätä ystävyyttäkään en olisi aloittanut jos olisin vähääkään epäillyt että se muuksi voisi muuttua. Ajattelin että ihastumisen vaaraa ei olisi, koska mies oli minua huomattavasti vanhempi ja asui toisella puolella suomea. Välini avomieheen kuitenkin huononivat ja tähän "ystävään" puolestaan lähenivät...ja niin siinä kävikin että todella rakastuin. Nyt en enää tiedä mitkä oikeat tunteeni ovat kumpaakaan kohtaan. En tahtoisi erota, lapsenkaan takia..mutta kaipaan jatkuvasti tätä toista. Jos voisin määrätä sydäntäni tuntemaan niinkuin haluaisin, tahtoisin rakastaa avomiestäni ja olla onnellinen hänen kanssaan. Tosin tämä toinen on vain niin täydellinen, etten häntä pysty unohtamaan. Vaikeaa...en tiedä mitä tehdä...

Ei voi määräillä. Olin hieman samalaisessa tilanteessa. Seurustelinkin hetken aikaa tämän toisen miehen kanssa, mutta jokin sai minut palaamaan takaisin avoimieheni luokse ja kun hän vielä huolikin minut takaisin!!! Se jokin taisi sitten olla se halu rakastaa ja kun olin aikaisemmin ollut onnellinen aviomieheni kanssa, niin miksen voisi tulla onnelliseksi nytkin. Ehkä olen nyt aikaisempaa onnellisempikin, mutta ennen kaikkea olen tasapainoinen.
Onko tämä toinen sinusta nyt niin täydellinen? Voin sanoa näin jälkeenpäin, että mieleni muutti tämän toisen miehen täydlliseksi, en halunnut nähdä hänen puutteitaan, kun taas aviomiehessä näin vaan hänen "vikansa".

 

mutta miten tästä eteenpäin..? en tunne hellyyttä miestäni kohtaan, mihin tosin varmasti vaikuttaa osin se että ajattelen tätä toista kokoajan. En koe myöskään arvostavani häntä niin kuin minun hänen puolisonaan pitäisi. En halua olla hänen lähellään fyysisesti. En tiedä uskaltaisinko koskaan hankkia toista lasta hänen kanssaan, koska pelkäisin hänen jättävän minut taas yksin selviytymään lasten kanssa. Haluaisin kuitenkin että perhe pysyisi koossa, ja että asiat selviäisivät, mutta miten se tapahtuisi?
Tunteeni tätä toista miestä kohtaan ovat syvät ja tiedän hänen tuntevan samoin minua kohtaan. hän ymmärtää tilanteeni eikä painosta minua mihinkään.
olen todella hukassa tämän asian kanssa.

 

Ei kaiken kustannuksella ja loputtomiin kannata yrittää pitää perhettä koossa. Ei onneton mutta koossa pysyvä perhe ole mikään itseisarvo.
Elämä on liian lyhyt yhdenkään päivän tuhlaamiseen sellaisessa olosuhteissa joissa ei ole onnellinen!

 

\

mutta miten tästä eteenpäin..? en tunne hellyyttä miestäni kohtaan, mihin tosin varmasti vaikuttaa osin se että ajattelen tätä toista kokoajan. En koe myöskään arvostavani häntä niin kuin minun hänen puolisonaan pitäisi. En halua olla hänen lähellään fyysisesti. En tiedä uskaltaisinko koskaan hankkia toista lasta hänen kanssaan, koska pelkäisin hänen jättävän minut taas yksin selviytymään lasten kanssa. Haluaisin kuitenkin että perhe pysyisi koossa, ja että asiat selviäisivät, mutta miten se tapahtuisi?
Tunteeni tätä toista miestä kohtaan ovat syvät ja tiedän hänen tuntevan samoin minua kohtaan. hän ymmärtää tilanteeni eikä painosta minua mihinkään.
olen todella hukassa tämän asian kanssa.

Voisi olla minun tuntemukseni silloin... Sinä taidat tiedostamattomasti? olla päätöksesi tehnyt. Haluat tämän toisen. Mikä pistää sinulla vastaan on, että et hyväsy eroa, etkä halua lapsen kärsivän, etkä myöskään miehesi. Ehkä nyt olisi paikallaan aikalisä. Muuttaisit omaan asuntoon, niin saisit etäisyyttä myös mieheesi. Tietääkö miehesi tästä tunteidesi myllerryksestä mitään?

 

se on totta että huoli siitä miten lapsi ja mies sopeutuisivat tlanteeseen vaikuttavat päätöksiini...miehelläni ei ole muuta kuin minä ja lapsi..olen miettinyt eroa, mutta pelkään todella miten miehelle kävisi, hän on vasta saanut elämänsä kuntoon..
ja sitten toinen asia. en voi tietää olisiko minulla tulevaisuutta tämän toisen kanssa. meilä on molemmilla hyvät työpaikat tahoilamme, en tiedä miten seurustelu onnistuisi tällä välimatkalla....tosin onnellisuuteni avomieheni kanssa ei ole kiinni tästä asiasta...mutta tuskin eroaisin jos tätä toista ei olisi..vaikken kyllä varmaan onnellinenkaan olisi. eli pelkäänkö yksinjäämistä? kun tietäisi varmasti mitä tuntee, ratkaisut olisi helppo tehdä..

 

Minusta sinun pitäisi erota tai olla ainakin jonkun aikaa yksin, aivan kuten ed.kirjoittaja ehdotti. Josset arvosta miestäsi, ajattelet kaiken aikaa toista, etkä halua häntä fyysisesti lähellesi, olet vain hänen avopuolisonsa (kämppis?), koska niin odotetaan ja velvoitetaan, et enää omasta halustasi, niin miten tuollainen suhde voi mitenkään jatkua hyvissä merkeissä?
On hyvä, että elämässä ajattelee muitakin ihmisiä, mutta tervettä itsekkyyttäkin tarvitaan. Eikä tuo ole enää oikein perhettäsikään kohtaan.

 

kiitos kommenteista. yritän järjestellä elämääni..eihän ne erot koskaan helppoja ole, kun edes tuntisi vihaa..olisi helpompaa..toivottavasti löydän onnen, tavalla tai toisella..

 

Ei kai sydäntä määräillä voi, mutta kyllä sitä järkeä saa käyttää tunteistaan huolimatta: ja pitääkin. Kumman kanssa elämäs haluat viettää: nykyisen puolison vai sen toisen, silä ei sen kummemmin ihastumisten eikä rakastumisten kanssa tekemistä ole. Mä olen sitä mieltä että parisuhteen (sen olemassa olevan) ongelmat voi selvittää jos tarpeeksi haluaa, ja sitä voi parempaan päin rakentaa, rakkaudenkin voi läytää uudestaan jos se on päässyt hiipumaan. Arki se tulee vastaan joka suhteessa, eikä sitä voi alkuajan huumaan perustaa. Tai voi, mutta vahva perusta se ei ole.

 

Niimpä..tämä tässä onkin ongelmana...olen samaa mieltä kanssasi neiti nasu..mut miten kauan sitten on viisasta yrittää ja yrittää.. ei se rakkaus väkisin tule..en jaksaisi enää yhtään sotkua lisää elämääni, tahtoisin vain pitkästä aikaa tuntea niitä hyviäkin tunteita..

 

Neuvoksi antaisin ainakin sen, että muista että tämä uusi mies ei ole täydellinen!! Jokaisessa on ne omat vikansa, ne eivät vain tule rakkauden alkuhuumassa esille!! Sun on itse tehtävä omat päätökset. Oletko valmis eroon tämän uuden miehen takia? Olin itse vastaavanlaisessa tilanteessa. Sitä jatkui pitkään. Kunnes teimme tämän ns. toisen miehen kanssa päätöksen olla tapaamatta toistaiseksi. En ole valmis rikkomaan omaa hyvää perhe-elämääni vaan haluan pikemminkin yrittää löytää taas niitä lämpöisiä tunteita miestäni kohtaan. Ja se ei onnistu jos toinen mies on odottamassa. Kaipaan kovasti tätä toista, mutta olemme pysyneet päätöksessä. Koskaan ei tiedä mitä elämän varrella tapahtuu ja olemmeko yhdessä miehen kanssa esim. 10 vuoden kuluttua. Mutta en tahdo että suhde päättyy kolmannen osapuolen takia. Nyt annan ajan kulua ja yritän oppia taas rakastamaan miestäni. Eiköhän tämä tunteiden viileneminen ole hyvin yleistä kun saadaan lapsia ja lapsi vie sen kaiken huomion. Siksi varmaan monet eroavat tai hakevat hellyyttä muualta. Mutta jos jaksaa sen lyhyen ajan kun lapset ovat pieniä, niin ehkä sen puolison kanssa löytyykin taas se yhteinen sävel! Tähän uskon minä!

 

\

Niimpä..tämä tässä onkin ongelmana...olen samaa mieltä kanssasi neiti nasu..mut miten kauan sitten on viisasta yrittää ja yrittää.. ei se rakkaus väkisin tule..en jaksaisi enää yhtään sotkua lisää elämääni, tahtoisin vain pitkästä aikaa tuntea niitä hyviäkin tunteita..

Luulen kyllä että erosta ja uudesta miehestä ainakin seuraa lisää sotkua...

 

ei meillä kovin kehuttavasti mennyt ennen tätä "uutta miestä"..muuten en olisi häneen tutustunutkaan. ja samoin olen itsekkin ajatellut, etten halua kenenkään toisen takia erota, vaan sitten siksi jos juttu ei todella toimi..olen yrittänyt olla erossa tästä ihastuksestani..mutta se on aika vaikeaa..olen paljon yksin ja tämä uusi mies saa minut hyvälle tuulelle ja jaksamaan paremmin..pahinta kai tässä onkin kun en voi tietää ovatko tunteeni viilenneet tämän uuden takia, vai olisivatko ne tässä pisteessä ilmankin häntä..minun on hankala lämmitellä välejäni avomieheeni, meillä ei juurikaan ole yhteistä aikaa. koko ajan on jompikumpi töissä, tai mies harrastuksissaan...
Minun piti "erota" tästä ihastuksestani joku aika sitten..sovimme että näemme vielä viimeisen kerran..(emme tosin ole nähneet kuin 2 kertaa siis yhteensäkkään) mutta eihän siitä mitään tullut..välimme vain lähenivät entisestään..se oli aika hämmentävää..olin todella tehnyt päätöksen etten pitäisi häneen yhteyttä sen jälkeen..ilmeisesti oli huono ajatus tavata hänet vielä..

 

\

ei meillä kovin kehuttavasti mennyt ennen tätä "uutta miestä"..muuten en olisi häneen tutustunutkaan. ja samoin olen itsekkin ajatellut, etten halua kenenkään toisen takia erota, vaan sitten siksi jos juttu ei todella toimi..olen yrittänyt olla erossa tästä ihastuksestani..mutta se on aika vaikeaa..olen paljon yksin ja tämä uusi mies saa minut hyvälle tuulelle ja jaksamaan paremmin..pahinta kai tässä onkin kun en voi tietää ovatko tunteeni viilenneet tämän uuden takia, vai olisivatko ne tässä pisteessä ilmankin häntä..minun on hankala lämmitellä välejäni avomieheeni, meillä ei juurikaan ole yhteistä aikaa. koko ajan on jompikumpi töissä, tai mies harrastuksissaan...
Minun piti "erota" tästä ihastuksestani joku aika sitten..sovimme että näemme vielä viimeisen kerran..(emme tosin ole nähneet kuin 2 kertaa siis yhteensäkkään) mutta eihän siitä mitään tullut..välimme vain lähenivät entisestään..se oli aika hämmentävää..olin todella tehnyt päätöksen etten pitäisi häneen yhteyttä sen jälkeen..ilmeisesti oli huono ajatus tavata hänet vielä..

Sä olet tavannut tuota toista miestä vasta kaksi kertaa. Luuletko tuntevasi hänet sillä perusteella? Tietysti soittelemalla ja mailailemassa oppii toista myös tuntemaan. Samoin on ollut itsellä vaikeuksia olla pitämättä yhteyttä tähän toiseen mieheen. Ollaan aiemmin yritetty (mun aloitteesta) ottaa etäisyyttä, mutta se on aina lipsunut. Nyt kuitenkin yhdessä sovittiin että pysytään erossa toisistamme vaikka kaipaus on kova. Mutta jotenkin tuntuu, että omaa oloa on kuitenkin helpottanut. Tunteet on niin sotkussa etten tosiaankaan halua tähän mitään ero prosesseja, Ja tuntuu kyllä että täällä kotona on alkanut menemään paremmin kun yritän tosissani panostaa omaan suhteeseen. Meillä on kuitenkin ollut aikoinaan tosi paljon rakkautta.

 

Oletko puhunut miehesi kanssa vai onko hän "onnellisen tietämätön" tästä asiasta? Oletko kertonut hänelle, ettei teidän suhde toimi jne. En tarkoita, että näistä lämpimistä tunteista toista kohtaan pitäisi heti kertoakaan.

 

Pakko sen verran laittaa vielä, että pahasti tää nyt kuulostaa siltä että ihastuminen on vienyt mennessään, etkä ole kauheasti miettinyt mitä oikeasti, sitten kun se arki taas koittaakin, haluat: et tiedä edes mitä tunnet enää. Kirjoitit että teillä ei ole miehen kanssa aikaa keskenään, joten ilmeisesti ette ole keskinäisistä asioista kovinkaan paljon puhuneet. Sitä aikaa on otettava jos jutun haluaa saada toimimaan. Tunti viikossa puhumiseen ei ole paljon, eikä kerran kuussa leffailta keskenään. Vaikkei se ole paljon niin tarpeeksi se voi olla: se riippuu ihan siitä millaisen elämän sinä päätät itsellesi haluta. Meilläkään ei ole oikeasti aikaa: mutta sen verran on ettei päästetä suhdetta enää pahaan jamaan (sekin tuli koettua). Siinä tilanteessa kun asioita pitää alkaa selvittämään (kuten teillä olisi vissiin edessä) aikaa tarvitaan enemmän: mutta jos se oma parisuhde ei ole sen ajan arvoinen, niin sillehän ei sitten voi enää mitään ja se jo jotain kertoo suhteen tilasta.
Kahden tapaamisen takia tuskin itse viitsisin olemassa olevaa suhdetta likoamaan pistää, tai ylipäätään... mutta päätöksiä tarvitsee tehdä järjellä, ei tunteilla mihin sinä nyt kokoajan kovasti vetoat. =)

 

järjellä mä tätä olen yrittänytkin ajatella. Olen tuntenut tämän "ihastukseni" vuoden verran. Olemme pitäneet aika tiiviisti yhteyttä, mutta en tietenkään voi sanoa tuntevani häntä täysin, vaikka paljon onkin ehditty ajatuksia vaihtaa asiasta jos toisestakin. Hän on todella säväyttänyt mua, mitä moni mies ei ole saanut aikaan. mutta niinkuin jo aikaisemmin kirjoitin, jos eroan, haluan tehdä sen muista syistä kuin toisen miehen takia.
Jokin aika sitten kysyin mieheltäni onko hän onnellinen. Olin kuvitellut hänen haluavan eroa, koska ei näyttänyt olevan kiinnostunut perheenasioista tai minusta. olin kuvitellut näin jo pitkän aikaa, ja tunteeni olivat tästä syystä viilenneet. Mies ihmetteli kysymystäni, ja vastasi olevansa onnellinen. kysyi multa saman ja sanoin rehellisesti että rakastan häntä kyllä mutta naimisiin en enää halua, enkä toista lasta...mies otti tän raskaasti ja purki kihlauksemme. hän kuitenkin kosi mua heti uudelleen , sanoi rakastavansa mua ja olevansa valmis tekemään mitä tahansa suhteemme eteen. No, menimme kihloihin uudelleen. mulle miehen tunteet oli yllätys, ja uskoin kaiken nyt olevan hyvin. Aikaa on kulunut, mut mun tunteet tuntuvat olevan samat kuin ennen tätä uutta kihlausta. Olen pettynyt itseeni, musta tuntuu että mulla ei ole voimia tehdä mitään.

 

Mun mielestä teidän kannattais miehen kanssa mennä perheneuvolaan tai johonkin muuhun parisuhdeterapiaan, jossa voisitte saada keinoja parisuhteenne rakentamiseen. Monet ovat niistä saaneet apua ja ammattilainen saattaisi tuoda suhteeseenne aivan uudenlaisen katselukannan. Kysymys on kuitenkin kokonaisesta perheestä -teistä- ja jos teillä on vähänkään mahdollisuuksia olla onnellisia yhdessä, niin ainakin se kannattaisi ulkopuolisen avulla selvittää.

 

\

mutta miten tästä eteenpäin..? en tunne hellyyttä miestäni kohtaan, mihin tosin varmasti vaikuttaa osin se että ajattelen tätä toista kokoajan. En koe myöskään arvostavani häntä niin kuin minun hänen puolisonaan pitäisi. En halua olla hänen lähellään fyysisesti. En tiedä uskaltaisinko koskaan hankkia toista lasta hänen kanssaan, koska pelkäisin hänen jättävän minut taas yksin selviytymään lasten kanssa. Haluaisin kuitenkin että perhe pysyisi koossa, ja että asiat selviäisivät, mutta miten se tapahtuisi?
Tunteeni tätä toista miestä kohtaan ovat syvät ja tiedän hänen tuntevan samoin minua kohtaan. hän ymmärtää tilanteeni eikä painosta minua mihinkään.
olen todella hukassa tämän asian kanssa.

Sä olitkin vastannut mun tilanteeseen ja nyt mä tulen vastaamaan sulle...
Eli olen siis e nainen kun petti miestä mutta tajusi siitä että haluaakin oman miehen...jois muistat..
No siis anyway tohon sun tilanteeseen..
Tähän olis helppo sanoa että lähde sen toisen luo..mutta tiedän että käytännössä asiat ei ole niin mustavalkoisia... saattaa olla että teillä on suhteessa vaan sellainen heikompi hetki, milloin kestävyys punnitaan...hetken päästä, niin toivottomalta kuin se nyt tuntuukin, teillä voi mennä erittäin hyvin ja rakastut mieheesi uudelleen..näinhän mulle kävi, tosin toisen miehen sängyn kautta...
mutta jos susta tosissaan tuntuu ettähaluat sen toisen miehen niin lähde...sen uuden rakkaasi voimin varmasti kestät kaiken sen paineen mikä kohdistuu suhun eron sattuessa.
Elämme vaan kerran, ei kannata tuhlata sitä "väärän" ihmisen kanssa tai muuten onnettomana, kun olet onnellinen, sitä on myös lapsesikin, vaikkette miehesi kanssa yhdessä olisikaan..
Voimia päätöksen tekoon!!! :heart: :'(

 

Kun mä tietäisinkin mitä päättää..!!!
mistä mä voin tietää kumman kanssa sen onnen löydän..en mä tiedä miten asiat avomieheni kanssa tulevaisuudessa menevät, toivoisin että rakastuisin häneen uudelleen.. me ei tapella, mut mä en vaan tunne oikein mitään...kun voiskin ajatella et tää uus mies oli vaan tällainen "varmistus" siitä mitä haluun, ja jos voisin vaan unohtaa hänet ja jatkaa täällä..
mut ajatus siitä et en pitäis enää yhteyttä...mä en halua edes ajatella sitä..voisin kuvitella että olisin hänen kanssaan jatkossa vain ystävä, mut en sit tiedä kuitenkaan..kun on kerran rakastunut, se olis taustalla aina..ja sit vielä sellanen juttu..en todellakaan edes kadu tätä tutustumistani häneen, enkä sitä että olen pettänyt miestäni. tai sanotaanko, en mä miestäni haluis loukatakkaan, mut se tunne minkä olen saanut tän ihastukseni kans kokea, tuskin tunnen mitään vastaavaa koskaan. Ehkä olen itserakas ja ahne nainen, kun haluun kaks miestä...mut nyt olen sen ainakin oppinut, et asiat ei ole aina niin mustavalkoisia, ja ihminen on vaan ihminen, heikko sellainen välillä. Ja mä kun joskus pidin itseäni järkevänä ihmisenä..kun lueskelen näitä mun juttuja niin tuntuu et olen aika kaukana siitä..

 

\

Kun mä tietäisinkin mitä päättää..!!!
mistä mä voin tietää kumman kanssa sen onnen löydän..en mä tiedä miten asiat avomieheni kanssa tulevaisuudessa menevät, toivoisin että rakastuisin häneen uudelleen.. me ei tapella, mut mä en vaan tunne oikein mitään...kun voiskin ajatella et tää uus mies oli vaan tällainen "varmistus" siitä mitä haluun, ja jos voisin vaan unohtaa hänet ja jatkaa täällä..
mut ajatus siitä et en pitäis enää yhteyttä...mä en halua edes ajatella sitä..voisin kuvitella että olisin hänen kanssaan jatkossa vain ystävä, mut en sit tiedä kuitenkaan..kun on kerran rakastunut, se olis taustalla aina..ja sit vielä sellanen juttu..en todellakaan edes kadu tätä tutustumistani häneen, enkä sitä että olen pettänyt miestäni. tai sanotaanko, en mä miestäni haluis loukatakkaan, mut se tunne minkä olen saanut tän ihastukseni kans kokea, tuskin tunnen mitään vastaavaa koskaan. Ehkä olen itserakas ja ahne nainen, kun haluun kaks miestä...mut nyt olen sen ainakin oppinut, et asiat ei ole aina niin mustavalkoisia, ja ihminen on vaan ihminen, heikko sellainen välillä. Ja mä kun joskus pidin itseäni järkevänä ihmisenä..kun lueskelen näitä mun juttuja niin tuntuu et olen aika kaukana siitä..

Taas kirjoituksesi ovat kuin minun ajatuksiani aikaisemmin... Itse asiassa tuli kylmät väreet, kun muistin miten sekasin sitä oli omien ajatusten ja tunteiden kanssa. Näin jälkeenpäin huomaan, että olin tosi onnelinen tämän uuden kanssa, mutta silti pohjimmiltaan onneton. Sehän tässä onkin, että kadun tekoani, mutta en vaihtaisi päivääkään pois :ashamed:
Halusin, että tiedät, että näistä asioista selviää ihan täysipäisenä. Uskomatonta kyllä olen onnellinen ja tasapainoinen jälleen. Rakastan aviomiestäni yli kaiken, en halua, enkä tarvitse ketään toista.

 

Haluisin vielä kertoa...aikaa on kulunut ja näin tässä kävi.. tämä ihastukseni meni paljastamaan minulle jotain "pikkujuttja" mitä oli häsäillyt entisen tyttöystävänsä kaverin kans seurustellessaan.. oli ihan pikkujuttu ja merkityksetön..mutta mutta, taisi olla meillä kuitenkin vähän eri käsitykset siitä mitä on olla uskollinen (mihin mun tietysti paha sanoo mitään) mut mies oli kuitenkin mulle siihen malliin antanut kuvaa itsestään että hyvä hänen rinnallaan on olla..ja varmasti oliskin..mut tää pikku lipsahdus kertoa tästä menneisyydessä tapahtuneesta asiasta riittää mulle..en pystyis varmaan luottamaan häneen täysin...mä en keksi oikein muuta pahempaa kuin et poikaystävä pelleilis mun kavereiden kans selän takana..vaikkei siinä mitään oliskaan mut tosi nöyryyttävää joka tapauksessa...vaikkei se tarkoitakkaan et mu kans niin kävis..mut hän on niin valloittava ihminen..jos häneen nyt luottaisin ja sit joutuisin pettymään..en enää jaksais..tuntuu helpommalle ottaa ne pettymykset täältä kotoo, siihen on jo tottunut..
En tiedä miten tässä käy..olen kuitenkin onnellinen että tää asia tuli ilmi...ihana mies hän kyllä on...jollekkin muulle..jossain vaiheessa menis mulla napit vastakkain näissä asioissa...
Nyt vaan yritettävä eteenpäin..olo on hämmentynyt ja tavallaan pettynytkin..toivottavasti tää nyt auttais kuitenkin mua oman miehen suuntaan..toivottavsti tunteet heräis taas...
olis kiva päästä pitkästä aikaa jaloilleen ja olla onnellinen.. ja uskoisin..että kun tätä asiaa vielä työstän..osaan omaa miestäni uudella tavalla kunnioittaa..ei kai hän ihan läpeensä paha voi olla, vaikka siltä välillä tuntuukin...mut joskus olen hänet kuitenkin valinnut..
Voimia kaikille syksyn pimeyteen.. :hug:

 

Vastaan tuohon otsikkoon. Että sydäntä tai tunteita ei voi määräillä, mutta tunteet pitäisi pystyä hallitsemaan..

 

voi sinua alkuperäinen. Taidat olla aika kakara vielä. Ei kukaan mies sinulle onnea tuo vaan onni löytyy siitä, että kasvat aikuiseksi.
Olet tunne-elämältä vasta siinä vaiheessa, että luulet parisuhteen olevan sitä, että toinen tekee sinut onnelliseksi. Et tajua, että parisuhde on aivan jotain muuta.

Toivottavasti miehesi aukaisee silmänsä ja huomaa, että olet kypsymätön nainen, joka ei kykene olemaan yksin, vaan haluaa odottaa aina, että on joku mies odottamassa ja antamassa sisältöä elämääsi. Toivottavasti miehesi lemppaisi sinut ulos ja löytäisi aikuisen naisen, joka ymmärtäisi satsata parisuhteeseen sekä antaen, että ottaen.

Miti, mitä sinä olet antanut parisuhteeseesi? Muuta kuin kaihoillut miestä, joka tekisi sinut onnelliseksi.

 

kai se on lapsellista haluta olla onnellinen..parisuhteelta itse haluaisin sitä että se tekisi onnelliseksi..ei sen mitään seksiä ja shamppanjaa tarvitse joka päivä olla, mutta että olisi turvallinen ja hyvä olla toisen lähellä..sitähän se on, arjen jakamista... olen varmasti vielä monessakin asiassa lapsellinen, mutta miehenihän se vasta vastuuntuntoinen sitten kai on... mutta ehkä hänen taholtaan on ollutkin vastuuntuntoisempaa jättää kodin ja lapsen hoito minulle. Ehkä olen itsekäs ihminen, mutta muutakin elämääni haluan. pistää vaan vihaksi sinun "vieras" kommenttisi siitä että toivottavasti mieheni löytäisi kypsemmän naisen..siitä vaan..jos joku muu halua leikkiä hänelle äitiä. olen kuitenkin päätökseni tehnyt ja aion tehdä kaikkeni nyt että saisin suhteemme toimimaan. tiedän etten yksin jäisi vaikka ero tulisi, mutta vielä en luovuta...kivasti olette ihmiset kommentoineet minulle, pelkäsin vähän että saan pelkkää paskaa niskaani..mutta ilmeisesti tällaiset tapaukset eivät niin harvinaisia ole nykyään, ja ihmiset hieman ymmärtäväisempiä ja myötätuntoisempia toisiaan kohtaan!