Heippa kaikille, taas!
Mikäli muistatte, kävin eilen kertomassa omia tuntemuksia siitä kun kävimme tutustumassa päiväkotiin. Pientenpuoli johon tyttömme on tarkoitus mennä, oli ihana, tuntui hyvältä. Isojen puolella, johon 3v poikamme olisi menossa, oli täysi katastrooffi! Menimme aika huonolla hetkellä paikalle, hoitajia oli vain kaksi (yksi sairaana, uusi hoitaja aloittaa ensi viikolla), he eivät olleet edes päässeet ulos lasten kanssa ja tunnelma ryhmässä oli ahdistava.
Nyt olen oikeasti miettinyt sitä, että mitä jos tekisin työnantajalleni p***an tempun enkä aloittaisikaan töitä, vaan jäisin vielä kotiin. Toisaalta tuntuu taas siltä, että varsinkin 3 vuotias poikamme kaipaa ihan selvästi muutakin kuin kotona olemista. Olen suurimmaksi osaksi päivät lasten kanssa kotona, emme tapaa muita ihmisiä juuri lainkaan. Asumme maalla jossa ei muita pieniä lapsia naapureina. Mulla ei ole autoa käytössä. Jos/kun aloitan työt hommaamme tietysti mulle auton käyttöön, se on ehdoton. Mutta jos olen kotona, ei rahat siihen riitä kunnolla.
Lapset tapaa serkkujansa mummin luona silloin tällöin, molemmat ovat sosiaalisia ja leikkivät nätisti muiden lasten kanssa, vaikkeivät olekaan muihin lapsiin tottuneet.
Mä puuhastelen mahdollisimman paljon lasteni kans kotona, leikin, hassuttelen ym. Ja meillä on aika selkeä päivärutiini.
Mitä mieltä te olette? Toivon asiallisia kommentteja enkä halua tästä aiheesta mitään taistelua...
Voiko tarhan aloitus tehdä hyvää lapsille? Tää on mulle vaikee paikka, murehdin ihan kauheesti ja itkeskelen kun on toisaalta niin epävarma olo...
Mikäli muistatte, kävin eilen kertomassa omia tuntemuksia siitä kun kävimme tutustumassa päiväkotiin. Pientenpuoli johon tyttömme on tarkoitus mennä, oli ihana, tuntui hyvältä. Isojen puolella, johon 3v poikamme olisi menossa, oli täysi katastrooffi! Menimme aika huonolla hetkellä paikalle, hoitajia oli vain kaksi (yksi sairaana, uusi hoitaja aloittaa ensi viikolla), he eivät olleet edes päässeet ulos lasten kanssa ja tunnelma ryhmässä oli ahdistava.
Nyt olen oikeasti miettinyt sitä, että mitä jos tekisin työnantajalleni p***an tempun enkä aloittaisikaan töitä, vaan jäisin vielä kotiin. Toisaalta tuntuu taas siltä, että varsinkin 3 vuotias poikamme kaipaa ihan selvästi muutakin kuin kotona olemista. Olen suurimmaksi osaksi päivät lasten kanssa kotona, emme tapaa muita ihmisiä juuri lainkaan. Asumme maalla jossa ei muita pieniä lapsia naapureina. Mulla ei ole autoa käytössä. Jos/kun aloitan työt hommaamme tietysti mulle auton käyttöön, se on ehdoton. Mutta jos olen kotona, ei rahat siihen riitä kunnolla.
Lapset tapaa serkkujansa mummin luona silloin tällöin, molemmat ovat sosiaalisia ja leikkivät nätisti muiden lasten kanssa, vaikkeivät olekaan muihin lapsiin tottuneet.
Mä puuhastelen mahdollisimman paljon lasteni kans kotona, leikin, hassuttelen ym. Ja meillä on aika selkeä päivärutiini.
Mitä mieltä te olette? Toivon asiallisia kommentteja enkä halua tästä aiheesta mitään taistelua...
Voiko tarhan aloitus tehdä hyvää lapsille? Tää on mulle vaikee paikka, murehdin ihan kauheesti ja itkeskelen kun on toisaalta niin epävarma olo...