K
kokemus??
Vieras
Hei! Minulla on kolme tyttöä ja nyt tämä 1v6kk poika. Kaikki tytöistäni ovat oppineet varhain päiväkuivaksi (1v9kk,1v11kk ja 2v). Neukkarista sanoivat, että pojat ovat hitaampia, eli välttämättä ei 2 v kieppeillä vielä opi kuivaksi. Puheen kehityskin on ollut hieman hitaampaa, vaikka sanookin n. 15 yksittäistä sanaa (joka siis normaalin rajoissa, kai)
No, asiaan. Olen ahkerasti käyttänyt poikaa potalla kuitenkin, kun tuntunut tykkäävän. Maanantaina huomasin, että ainoastaa kerran vaippaan oli pissa tullut päivän aikana. Samoin tiistaina. Keskiviikkona annoin pojan olla ilman vaippaa suurimman osan päivää: ei yhtään vahinkoa. Torstaina poika sanoi päättäväisesti, ei vaippaa, yksi vahinko tuli tai oikeammin housut kastuivat hieman, kun äiti ei ehtinyt tuoda pottaa tarpeeksi nopeasti. Tänään poika on ollut täysin kuiva.
Voiko olla mahdollista, että lapsi oppii jo näin varhain kuivaksi??