Voiko minkäänlaisissa tapauksissa asua kotona HOMEremontin aikana???

Kokemusta tai tietoa? Löysin miehen kanssa eilen saunasta mukavan pikku löydöksen ja ilmoitin isännöitsijälle ja terveystarkastajalle. Nyt vaan odotan koska tulevat vuokranantajan toimesta ensin käymään jotta terv tark voi sitten tulla.

Ja sitä mietin, että voikohan saunan ja pesutilat jotenkin tavallaan sulkea siten, että asuttais kotona rempan ajan? Vai onko se AINA vakiokäytöntö että evakko edessä??? Ei innostais.
 
Klonkku
Ihan omasta kokemuksestani sanon, ettei kannata enää ikinä muuttaa samaan kämppään, mikäli vain mahdollista. Sitä homepölyä jää kuitenkin aina jonnekin koloon leijailemaan eikä siitä oikeen taho päästä eroon, valitettavasti. Remontin ajaksi en varsinkaan jäisi silloin se pöly juuri pääseekin valloillensa ja leviää ihan joka paikkaan :x
 
Alkuperäinen kirjoittaja Klonkku:

Pysyvää asuntoa tältä pululta ei saa ja muut liian kalliita. :| Ja mies ei suostu muuttamaan ellei ihan pakko. Paitsi evakkoon suostuu.

:?

SAMAA MIELTÄ!!! ja ei kannata asua remontin ajan... eivät pysty estämään mitenkään hiukkasten lentelyä
 
Klonkku
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:

Noh, me muutettiin vuosi sitten pois hometalosta eikä mulla edelleenkään ole lähtenyt kaikki oireet, liekö sitten joidenkin huonekalujen mukana kulkeutunut jotain? Mene ja tiedä ei viitsitty ihan kaikkia huonekaluja hävittää, mutta ainakin olo on 10 kertaa parempi kuin siellä talossa asuessa :D

Joka tapauksessa kävin tuolla kyseisessä talossa kaffilla sen jälkeen kun koko talo oli rempattu, silti mulla turposi silmät heti aivan mahottomasti ja sain astmakohtauksen oltuani siellä talossa sisällä 10 minuuttia :eek: Eikä mulla niin pahoja rekatioita ennen siellä talossa sentään tullut...

Tämä siis perusteena mun mielipiteelleni...

g
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Kokemusta tai tietoa? Löysin miehen kanssa eilen saunasta mukavan pikku löydöksen ja ilmoitin isännöitsijälle ja terveystarkastajalle. Nyt vaan odotan koska tulevat vuokranantajan toimesta ensin käymään jotta terv tark voi sitten tulla.

Ja sitä mietin, että voikohan saunan ja pesutilat jotenkin tavallaan sulkea siten, että asuttais kotona rempan ajan? Vai onko se AINA vakiokäytöntö että evakko edessä??? Ei innostais.
Hei. Miksi se vuokranantaja tulee ensin käymään? Mielummin samaan aikaan. Sitä ei kannata sitten paikata, ennen kuin terveystarkastaja on tilanteen arvioinut. Sinun väitellä ja kuunnella vähättelyä kun puolueeton paikalla.

Kannattaa todellakin olla muualla kun remppaa tehdään. Terveyden takia! Sieltä se kaikki pöllähtää kun revitään auki ja joku jo altistunut saattaa saada vaarallisen voimakkaan reaktion. :(
 
vieras
miksi haluaisit asua homeen keskellä? miksei miehesi halua muuttaa,tuskin hän nyt sitä yksin päättää.hometta voi olla muuallakin. onko siis vuokrakämppä? ostakaa oma? ja kyllä niitä vuokra-asuntoja löytyy,ei homeen keskelle tarvi jäädä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja g:

Kuulemma terv tarkastaja ei halua turhaan tulla, eli vuokraajan sanottava todeksi se, että täällä tosiaan on hometta jotta vasta sitten tarkastaja voi tulla. Tuntuu siis luottavan vain vuokraajaan.

yläkerran vesivahinkoa jouduttiin kuivattaan meilläkin ja silloin asuimme kotona. enää en suostuis, se meteli, pöly ja remppamiesten ravaaminen parina ekana päivänä sekä parina viimeisenä. teillä ne ravais vissiin päivittäin? tarkista korvaako kotivakuutuksesi muualla asumisen rempan aikana. kalustettuja asuntoja löytää: forenom.fi tms
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Löysin miehen kanssa eilen saunasta mukavan pikku löydöksen...
No etkä kerro mikä ja millainen löydös?
Kontattiin taskarin kera ettimässä niin parin seinän reunalta löytyi mustia homepilkkuja. Viimeinen nurkka johon kontattiin oli paras...siellä oli puinen pystylista mennyt kaarelle ja irronnut ja alta paistoi mustuneet puisen päät joiden päällä ja reunassa valkoista "hyhmää" joka kasvoi sivullepäin. :x
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja :?:
Alkuperäinen kirjoittaja Klonkku:
Ihan omasta kokemuksestani sanon, ettei kannata enää ikinä muuttaa samaan kämppään, mikäli vain mahdollista. Sitä homepölyä jää kuitenkin aina jonnekin koloon leijailemaan eikä siitä oikeen taho päästä eroon, valitettavasti. Remontin ajaksi en varsinkaan jäisi silloin se pöly juuri pääseekin valloillensa ja leviää ihan joka paikkaan :x
SAMAA MIELTÄ!!! ja ei kannata asua remontin ajan... eivät pysty estämään mitenkään hiukkasten lentelyä
Kun remontti tehdä oikein (tehdään asianmukainen väliaikainen seinä ja remontoitava tila alipaineistetaan), asunnossa voidaan asua. Hankaloittaahan se elämää, jos ei ole esim. suihkua käytössä, mutta mahdollista. Kannattaa huomioida se, että se home on ollut kenties jo vuosikausia paikallaan ja vaikka ei olisi kauaa aikaa ehtinyt rakenteissa muhia, on ne itiöt jo ehtineet levitä joka puolelle. Remontin jälkeen sitten huolellista siivousta tiheästi.

Muuttaminen ja tavaroiden hävittäminen on toki sekin vaihtoehto, mutta kuka takaa, että kun ole ostanut kaikki tavarat uusiksi ja muutat, se uusi asunto on varmasti ongelmaton? Puolessa suomalaisissa kodeista on kosteusvaurio...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miksi haluaisit asua homeen keskellä? miksei miehesi halua muuttaa,tuskin hän nyt sitä yksin päättää.hometta voi olla muuallakin. onko siis vuokrakämppä? ostakaa oma? ja kyllä niitä vuokra-asuntoja löytyy,ei homeen keskelle tarvi jäädä.
mä muuttaisin heti jos mies suostuis. Se vaan vihaa muuttamista yli kaiken. Ja meillä ei kyllä edes olisi vakuutta maksaa ja eikä tämä pulju anna uutta asuntoa koska ei muka hyvä syy, vain evakkoja jakelee tämmöisissä asioissa. Muilla vuokraajilla liian kalliit vuokrat meille. Omaan ei ole koskaan varaa. Notta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja fjonga:
yläkerran vesivahinkoa jouduttiin kuivattaan meilläkin ja silloin asuimme kotona. enää en suostuis, se meteli, pöly ja remppamiesten ravaaminen parina ekana päivänä sekä parina viimeisenä. teillä ne ravais vissiin päivittäin? tarkista korvaako kotivakuutuksesi muualla asumisen rempan aikana. kalustettuja asuntoja löytää: forenom.fi tms
Tältä puljulta saa aina kyllä evakkoasunnon. Olis vaan ihanaa jos evakkoa ei tarvis :/ mutta kai sen sit tarvii.
 
Sepä juuri! Se on arpapeliä minkä saa jos saa. Siskoni muutti hometalosta toiseen tällä puljulla myös. Ja nyt viimein saivat puhtaan kodin ja sairastelu loppui.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miksi haluaisit asua homeen keskellä? miksei miehesi halua muuttaa,tuskin hän nyt sitä yksin päättää.hometta voi olla muuallakin. onko siis vuokrakämppä? ostakaa oma? ja kyllä niitä vuokra-asuntoja löytyy,ei homeen keskelle tarvi jäädä.
mä muuttaisin heti jos mies suostuis. Se vaan vihaa muuttamista yli kaiken. Ja meillä ei kyllä edes olisi vakuutta maksaa ja eikä tämä pulju anna uutta asuntoa koska ei muka hyvä syy, vain evakkoja jakelee tämmöisissä asioissa. Muilla vuokraajilla liian kalliit vuokrat meille. Omaan ei ole koskaan varaa. Notta.

saahan sitä asumistukea jos pienet tulot ja auttaahan sos.toimisto.muutaku etit uuden kämpän tuskin ukkos sinne homeen keskellä jää yksin asumaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Alkuperäinen kirjoittaja fjonga:
yläkerran vesivahinkoa jouduttiin kuivattaan meilläkin ja silloin asuimme kotona. enää en suostuis, se meteli, pöly ja remppamiesten ravaaminen parina ekana päivänä sekä parina viimeisenä. teillä ne ravais vissiin päivittäin? tarkista korvaako kotivakuutuksesi muualla asumisen rempan aikana. kalustettuja asuntoja löytää: forenom.fi tms
Tältä puljulta saa aina kyllä evakkoasunnon. Olis vaan ihanaa jos evakkoa ei tarvis :/ mutta kai sen sit tarvii.
harmillista :(
itse epäilen kans et tässä kerrostalossa on hometta, vaikka meillä ei oireita ole ollut... etsinyt jo hyvän aikaa sopivan edullista asuntoa.
yhden jo löysinkin, mutten uskalla vuokrata koska kyse oys-asunnoista ja lehdessä ollut paljon juttua kuinka sairaalassa ihan hemmetisti hometta.
 
g
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Alkuperäinen kirjoittaja g:
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Kokemusta tai tietoa? Löysin miehen kanssa eilen saunasta mukavan pikku löydöksen ja ilmoitin isännöitsijälle ja terveystarkastajalle. Nyt vaan odotan koska tulevat vuokranantajan toimesta ensin käymään jotta terv tark voi sitten tulla.

Ja sitä mietin, että voikohan saunan ja pesutilat jotenkin tavallaan sulkea siten, että asuttais kotona rempan ajan? Vai onko se AINA vakiokäytöntö että evakko edessä??? Ei innostais.
Hei. Miksi se vuokranantaja tulee ensin käymään? Mielummin samaan aikaan. Sitä ei kannata sitten paikata, ennen kuin terveystarkastaja on tilanteen arvioinut. Sinun väitellä ja kuunnella vähättelyä kun puolueeton paikalla.

Kannattaa todellakin olla muualla kun remppaa tehdään. Terveyden takia! Sieltä se kaikki pöllähtää kun revitään auki ja joku jo altistunut saattaa saada vaarallisen voimakkaan reaktion. :(
Kuulemma terv tarkastaja ei halua turhaan tulla, eli vuokraajan sanottava todeksi se, että täällä tosiaan on hometta jotta vasta sitten tarkastaja voi tulla. Tuntuu siis luottavan vain vuokraajaan.
Tuo on mitä suurinta puppua terveystarkastajalta. Tt ei ole mikään vuokranantajan edunvalvoja! Sillä on todellakin velvollisuus tulla silloin kun kutsutaan kun terveyshaitasta on kysymys ja tilanteesta on kaksi mielipidettä. Tottakai se vuokranantaja sanoo ettei hometta ole. Milläs se pitoisuudet määrittelee.

Vuokranantajan on tultava heti, viivyttelemättä katsomaan. Asianmukaiset selvitykset on tehtävä myös nopeasti. Kuvaa digikameralla löydökset muistiin.

Soita vuokralaisten keskusliittoon ja kysele.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
miksi haluaisit asua homeen keskellä? miksei miehesi halua muuttaa,tuskin hän nyt sitä yksin päättää.hometta voi olla muuallakin. onko siis vuokrakämppä? ostakaa oma? ja kyllä niitä vuokra-asuntoja löytyy,ei homeen keskelle tarvi jäädä.
mä muuttaisin heti jos mies suostuis. Se vaan vihaa muuttamista yli kaiken. Ja meillä ei kyllä edes olisi vakuutta maksaa ja eikä tämä pulju anna uutta asuntoa koska ei muka hyvä syy, vain evakkoja jakelee tämmöisissä asioissa. Muilla vuokraajilla liian kalliit vuokrat meille. Omaan ei ole koskaan varaa. Notta.

saahan sitä asumistukea jos pienet tulot ja auttaahan sos.toimisto.muutaku etit uuden kämpän tuskin ukkos sinne homeen keskellä jää yksin asumaan.
Saadaan me tähänkin ruhtinaalliset 20e. Ja tulot juuri niin, että sosiaalitoimi ei auta. Ja ollaan joskus laskettu että jos muutettais kalliimpaan niin silti jäis maksettavaksi liikaa. Ei voi mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja g:
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Alkuperäinen kirjoittaja g:
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Kokemusta tai tietoa? Löysin miehen kanssa eilen saunasta mukavan pikku löydöksen ja ilmoitin isännöitsijälle ja terveystarkastajalle. Nyt vaan odotan koska tulevat vuokranantajan toimesta ensin käymään jotta terv tark voi sitten tulla.

Ja sitä mietin, että voikohan saunan ja pesutilat jotenkin tavallaan sulkea siten, että asuttais kotona rempan ajan? Vai onko se AINA vakiokäytöntö että evakko edessä??? Ei innostais.
Hei. Miksi se vuokranantaja tulee ensin käymään? Mielummin samaan aikaan. Sitä ei kannata sitten paikata, ennen kuin terveystarkastaja on tilanteen arvioinut. Sinun väitellä ja kuunnella vähättelyä kun puolueeton paikalla.

Kannattaa todellakin olla muualla kun remppaa tehdään. Terveyden takia! Sieltä se kaikki pöllähtää kun revitään auki ja joku jo altistunut saattaa saada vaarallisen voimakkaan reaktion. :(
Kuulemma terv tarkastaja ei halua turhaan tulla, eli vuokraajan sanottava todeksi se, että täällä tosiaan on hometta jotta vasta sitten tarkastaja voi tulla. Tuntuu siis luottavan vain vuokraajaan.
Tuo on mitä suurinta puppua terveystarkastajalta. Tt ei ole mikään vuokranantajan edunvalvoja! Sillä on todellakin velvollisuus tulla silloin kun kutsutaan kun terveyshaitasta on kysymys ja tilanteesta on kaksi mielipidettä. Tottakai se vuokranantaja sanoo ettei hometta ole. Milläs se pitoisuudet määrittelee.

Vuokranantajan on tultava heti, viivyttelemättä katsomaan. Asianmukaiset selvitykset on tehtävä myös nopeasti. Kuvaa digikameralla löydökset muistiin.

Soita vuokralaisten keskusliittoon ja kysele.
Kuvattiin jo miehen kanssa ne jutut. Ja juu, mäkin eka luulin että terveystarkastaja tulisi hiukan innokkaammin mutta ei. Tuntui tosi nihkeeltä puhelimessa.
 
EJK
Siis mies ei suostu muuttamaan? Vaikka oma terveys ei olisikaan niin tärkeä hänen mielestään, niin lasten terveyden vuoksi kannattaa varmaan toisenkin kerran harkita?

Kerroit, että ei ole koskaan varaa omaa? Oletteko laskeskelleet millaista omaa maksaisitte vuokran hinnalla?
 
Yhteistyössä