Voiko merkonomiksi opiskella jossain etänä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kohta kolmen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kohta kolmen äiti

Vieras
Olen ollut lasten kanssa kotona kohta kolme vuotta ja olen siis tällä hetkellä hoitovapaalla. Kolmas (ja viimeinen) lapsemme syntyy syksyllä joten kotona oloa on vielä jonkin aikaa edessä :)

Työpaikka minulla on kyllä odottamassa ja muutaman kerran on vihjailtu ylennyksestäkin johon mulla ei kyllä ole varsinaista koulutusta. Olen ollut erään yksityisen firman vaihteessa oikeastaan sitä asti kun valmistuin ylioppilaaksi. Siellä olisi siis muitakin tehtääviä tarjolla, mutta koulutusta pitäisi varmaan tarkistaa.

Ajattelin että voisin hyvin käyttää tätä kotona viettämääni aikaa hyväksi. Voisiko jossain Helsingissä opiskella merkonomiksi näin hoitovapaan/äitiysloman ohella? Saako äitiyslomalla ylipäänsä opiskella? Haluaisin siis pitää lapset ihan kotona ja opiskella vaikka hiljalleen omaan tahtiini niin hyvin kuin vain lasten hoidolta ehdin. Onko tämä mahdollista ja missä?

Jatkossa mun olisi mahdollisuus opiskella vaikka tradenomiksi töiden ohella.

Kiitos jos joku jaksaa vastata!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikset opiskelisi suoraan tradenomiksi kun kerran yo-paperit on? Merkonomin ja tradenomin opinnoissa on kuitenkin aika paljon samaa.

Mietin sitä kyllä, mutta siihen pitäisi kai odottaa että pääsen töihin. Onnistuu tuskin kotoa käsin. Sitäpaitsi aikuiskoulutukseen pääsee vain jos on joko merkonomi opintoja takana tai sitten avoimen ammattikorkean opintoja. Niitä voisi tietysti katsoa, mutta kurssimäärä näytti vain olevan sellainen että pelkästään avoimen kurssien suorittamiseen menisi mulla ainakin se 3vuotta (kun en kuitenkaan voi joka ilta miehen töiden jälkeen lähteä kouluun).
 

Yhteistyössä