Voiko kotonaolosta olla masentunut???

["moi"]

Olen nyt ollut 2 vuotta putkeen kotona kuopuksen syntymän jälkeen. Jokaisen lapsen jälkeen olen mennyt n. 1-2 vuoden jälkeen töihin (4 lasta). Mulla ei ole nyt työpaikkaa mihin palata, mutta koulutus on hyvä ja opiskelen vielä vähän lisää tämän vuoden aikana. Mulla on ollut taipumusta masennukseen vuosien varrella ja nytkin on lievä lääkitys päällä. Olen syönyt sitä nyt syksyn ajan ja se tuntuu osittain auttaneenkin. Silti huomaan, että olen tosi paljon jotenkin alakuloinen, näen asiat tosi harmaana, huono sää ja pimeys vaikuttavat myös mielialaan. Haluaisin vain nukkua. Yritän liikkua (jumppaa, ulkoilua), sekin tokin vähän virkistää, mutta vain hetkeksi. Sellainen yleisvire on kuitenkin alakuloinen. Koen kaikki jotenkin raskaana, kotityöt, ruoanlaiton ym. vaikka mies tekee myös paljon.

Voiko tämä kaikki johtua vain osittain siitä, että kaipaisin enemmän haastetta ja aikuisten seuraa (eli työelämää)?? Toisaalta haluan hoitaa varsinkin tuota pienintä kotona, mutta ehkä meidän 5-vuotiaskin haluaisi enemmän olla ikätovereiden kanssa?

 

["Maija"]

Kyllä mä ainakin tunsin itseni masetuneeksi kotoa, helpotti kun menin töihin.

 

[hitsin harmaa]

Oivoi, kuulostaa niin tutulta! Mulla on ainoastaan nyksi lapsi, ensimäinen puoli vuotta lapsen saannista on mennyt melko sumussa, olin niin masentunut, vaikken sitä itse tajunnutkaan!! Sit kun lapsi oli yli 2 vuotias tajusin että ei hemmetti, mä tarvitsen jotain muuta kuin kotona olemista, mulla hajos pää kotona, saatoin vaan itkeä salaa ja olla istua koneella, pakoilla todellisuutta :/ Sitten pääsin töihin ja elämä kirkastui, voi että se oli ihanaa kun huomasi että ei tää elämä oikeesti ole sellasta suossa tarpomista! Noh, sit vähän hiipui työt, olin osa-aikainen.. Sit olinkin taas kotona, pidin lasta kuitenkin päiväkodissa, koska lapsi tykkäsi olla siellä. Mä niin pelkäsin ja tunsin että taas se masennus piilee ja kurkkii.. Hain sitten töitä, sain työn ja nyt mä pidän sitä jotenkin mun pelastuksena! Siis että mun on pakko olla siellä, mun on pakko pärjättävä ym.. En kerkeä nauttia työstäni, kun vaan pidän sitä sellaisena pelastuksena ja masennuksen torjujana. Mä pelkään että saan vielä jonkun lopullisen pimahduksen tuon työn takia, on aivan kauhea stressi!! Mulla ei ole todettu masennusta, koska minusta olisi jotenkin noloa mennä tunnustamaan että olen masentunut ja jopa pahimpina aikoina suunnitellut itsemurhaa.. En halua että muut tietää kuinka heikko olen, vaikea selittää..

 

["jeps"]

Itse huomasin jo kahden viikon kotonaolon jälkeen, että pää alkaa levitä. :O
Olen niin saamaton nykyään, että jaksan siivota vain kerran viikossa ja silloinkin jää aina jotain tekemättä ja mies tekee loppuun. Voi kauhia miten kurjalta tuntuu nyt, kun olen niin laiska ja saamaton, että mies joutuu töistä tullessaan paikkailemaan minun laiskuutta.
Keväällä pääsen ehkä takaisin sorvin ääreen. :xmas: