Voiko isyydestä kieltäytyä?

"Etkö osaa lukea? Jos minä harrastaisin irtosuhteita, tekisin sen ehkäisyn kanssa. Jos ehkäisy kuitenkin pettäisi, en todellakaan tiedä pystyisinkö tekemään aborttia. Miksi minun pitäisi kantaa vastuu yksin, jos ehkäisy on pettänyt?"

No se riskihän on vaan otettava, jos seksiä harrasta, ellet sitten tosiaan kerro miehelle kantaasi abortista ennen seksiä.
Äläkä hermoile siellä, mä en vaan tykkää itse pistää ukoille väkisin palloa jalkaan ja synnyttää väkisin miehille lapsia.
Yhtälailla miehellä on sitten velvollisuus tiedustella naisen kantaa aborttiin ennen kuin seksiin ryhtyy? Käytännössähän nämä molemmat ovat mahdottomia toteuttaa.

Tai siis on toivoton ajatus, että kaikki aina ja kaikkialla keskustelisivat asiat selviksi etukäteen. Samaten on toivoton ajatus, että pystyttäisiin tekemään päätöksiä esim elatusasioissa sen nojalla, kuka oli antanut kenelle oikeita, vääriä tai riittämättömiä tietoja.
 
pertza

Ollaanko me menossa siihen suuntaan, että joka kerta kun harrastetaan seksiä, niin allekirjoitetaan 10 sivuinen sopimus, mielellään vielä kuvataan seksiakti että voidaan todistaa, että kumpikin osapuoli oli omasta tahdostaan mukana touhuissa.

Ehkä tämä on tulevaisuutta, olisi kuitenkin ihan hienoa jos voisimme luottaa miehet ja naiset toisiimme senverran, että tälläisiin naurettavuuksiin ei tarvitse ryhtyä. Homma rupeaa kuulostamaan jo pikkuisen liian vainoharhaiselta minun makuuni.
 
Juuri sitä tarkoitin, että ei tommoisiin suostumus-kieltäytymis -lomakkeisiin sentään voida mennä.

Itse elän elämääni sillä ajatuksella, että suurin osa ihmisistä oletusarvoisesti ei ole huijaavia kusipäitä.
 
Onneksi siettämättömiä kusipäitä on loppujen lopuksi aika vähän. Olisihan tässä maassa helvetin sietämätöntä elää jos lähes kaikki olisivat sellaisia. Olen kuitenkin senverran elämää jo nähnyt, että mikään sinisilmäinen idiootti en ole.
 
säpäle harmaana
Juuri sitä tarkoitin, että ei tommoisiin suostumus-kieltäytymis -lomakkeisiin sentään voida mennä.

Itse elän elämääni sillä ajatuksella, että suurin osa ihmisistä oletusarvoisesti ei ole huijaavia kusipäitä.
No tämä juuri on se minunkin pointtini. Tässä ketjussa kuitenkin on näköjään ihan toinen lähtökohta, mikä on minusta käsittämätöntä. Koko laki ja systeemi pitäisi muuttaa muutaman sekopään vuoksi.
 
Ollaanko me menossa siihen suuntaan, että joka kerta kun harrastetaan seksiä, niin allekirjoitetaan 10 sivuinen sopimus, mielellään vielä kuvataan seksiakti että voidaan todistaa, että kumpikin osapuoli oli omasta tahdostaan mukana touhuissa.

Ehkä tämä on tulevaisuutta, olisi kuitenkin ihan hienoa jos voisimme luottaa miehet ja naiset toisiimme senverran, että tälläisiin naurettavuuksiin ei tarvitse ryhtyä. Homma rupeaa kuulostamaan jo pikkuisen liian vainoharhaiselta minun makuuni.
Tai sitte voi harrastaa seksiä vain sen kanssa, jonka nimi on omassa vihkitodistuksessa.
 
pertza
Tai sitte voi harrastaa seksiä vain sen kanssa, jonka nimi on omassa vihkitodistuksessa.
Turhan vanhanaikaista minun makuuni, silloin pitää harrastaa seksiä kun siltä tuntuu. Pitää vain huolen ehkäisystä, niin sillä pääsee jo pitkälle. Aina voi toki törmätä johonkin mielipuoleen joka puhkoo kortsuun reikiä, tuskin noita sekopäitä nyt kovin paljon on, onneksi.
 
Mutta jos asenteeksi ottaa että seksiä ei tule harrastaa kuin silloin kun on valmis lapseen toisen kanssa, niin väite on pätevä. Biologiasta johtuen vastuu on viimekädessä naisella. Hän päättää, joten hänen tulee kantaa velvoitteet. Se että yksi päättää ja toinen kantaa vastuun, ei ole hyväksi.
 
Tässä on taas oletus siitä, että nainenhan ei tietenkään siinä lasta kasvattaessaan ja yhtä lailla elättäessään kanna mitään vastuuta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29458911:
Tässä on taas oletus siitä, että nainenhan ei tietenkään siinä lasta kasvattaessaan ja yhtä lailla elättäessään kanna mitään vastuuta.
data tosiaan vetäisi mutkat suoraksi mutta sehän kuuluu tämmösen keskustelun luonteeseen
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29459020:
No minusta tässä keskustelussa onkin se ongelma, että mutkat vedetään suoriksi. Kaikki naiset on näitä siittäjää etsiviä kortsuja puhkovia huijareita ja vastuunkannoksi lasketaan vain miehen osuus.
mutta ilman tätä pikku "ongelmaa" ei tämäkään ketju olis venynyt 47 sivun mittaiseksi
 
pertza
Tuli mieleen yksi hauska juttu minkä kaveri joskus kertoi eli hänen kaveri oli maksanut jollekin huoralla ekstraa, että saa vetää ilman kortsua. Aikamoisia idiootteja jotkut miehetkin on, pannaan kaikkea mikä liikkuu ilman kortsua ja sitten ihmetellään kun homma ei mene niinkuin Strömsössä.

Meitä on moneen junaan, joidenkin tyhmyys ei tunne minkäänlaisia rajoja.
 
Koomisinta tässä mielipiteiden vaihtelussa on minusta se:

Ollaan valmiita pitäytymään samassa tavassa, koska kaikki ei huijaa, kaikilla ei petä ehkäisy ja jokaisen pitäisi olla valmis lapseen kun pissattimia yhteen hakkaa.

Se koomisuus tulee kuvaan siinä vaiheessa, kun mietitään millaisia lakien tulisi olla, lakien tulisi olla sukupuoleen tai rotuun katsomatta reiluja.

Jokainen tietää, että yhtä sun toista voi tapahtua, on niitä epärehellisiä ja on niitä totaalisia kahjoja, kuten myös normaaleja vastuunsa kantavia ihmisiä.

Se ajatus että kaikki niputetaan sen alle, että tottahan jokainen toimii rehellisesti, on sama ajatus kuin että poistettaisiin sitten suurin osa rangaistuksista joita laissa kuvataan eri rikoksista ja rikkeistä, koska todennäköisesti suurin osa ihmisistä ei tekisi typeryyksiä, ainakaan aikuisiällä.

Ja se on minusta hauskaa, että sitä ei edes vähääkään ajatella moraalisesti arveluttavana että tehdään lapsi suhteesta joka oli täysin mahdoton onnistua niin että lapsella olisi teoriassa edes ollut mahdollisuus ehjään kotiin. Ja elarien vaatiminen omasta päätöksestä ja hetken huumasta on ihan täysin ok, vaikka itse on ottamassa vastuun omasta päätöksestään niin silti pitää saada jotain turvaverkkoa mukaan taholta joka ei välttämättä ole mitenkään kykenevä vanhemmaksi, "koska lapsi".

Mutta eihän siinä, raha kelpaa aina ja jos laki tukee juuri sinunkin lapsen tekoa ja vaatimuksia, niin mikäs siinä.

Eihän sillä ole mitään väliä onko se ok, että muut makselee sinun päätöksistä.

Ja joku voisi kertoa minulle sen, että mikä on vapaaehtoisesti YH-elämään astuvan oikeus sosiaalitukiin, kun ei mikään muu tätä ehdotonta elämää kunnioittavaa abortin vastaista ihmistä heilauta, paitsi alkio. Onko rahallinen vastuu kenelläkään muulla siinä vaiheessa kuin itse "äidillä" jos päättää tyhmään tilanteeseen lykätä lapsen?

Ei, en todellakaan ole tukia vastaan, kun ihminen elää ahtaalla, mutta mitä helvetin vastuuta se on mistään rahallisessa mielessä jos alkaa tekemään lapsen / lapsia tilanteessa missä ei ole sitä kumppania edes alkuruudussa kantamassa vastuuta, sillehän ei voi mitään jos se toinen lähtee kävelemään syystä tai toisesta.

Jotenkin kyllästyttää katsella tätä sinisilmäistä muka-ylevää suhtautumista elämän kunnioitukseen ja sitten kun sanotaan että kanna itse vastuu päätöksistäsi niin sitten aletaan ulisemaan siitä että lykätään yhteiskunnan vastuulle, missä kohti? Ai niin SIINÄ KOHTI kun ITSE päätti alkaa YH:ksi tilanteessa missä se ei ollut järkevää.

Noh, yhteiskunta maksaa jokatapauksessa, monestakin asiaa mistä ei pitäisi.

Sitä se on kun ollaan sivistynyt yhteiskunta.

Toki voidaan mennä siihenkin spartalaiseen ajatukseen että jokainen vahva selviää ja heikot saa kaivella monttuja toisilleen. Teoriassa varmaan monen vahvan mielestä hienoa, mutta käytännössä se aiheuttaa yhteiskunnan romahtamisen, ei kaikki heikot ole heikkoja ikuisesti, eikä kaikki vahvat ole aina vahvoja. Toki se on hienoa että elää jossain itsesuggestion mikä-mikä-maassa missä ei voi koskaan vakavasti sairastua, kumppani myös, ja tippua siitä tulo- ja elintasosta mihin tottunut.

Turvaverkot yhteiskunnassa on hyvästä syystä ja lisämenot on arkipäivää, jos ette ole huomanneet niin aina vaan isompia euromääriä menee siihen että voidaan säilyttää status quo, se että pyrkii ihmisarvoilta tasa-arvoisempaan suuntaan laeissa, ei ole huono asia oikeasti mitenkään päin ajateltuna.

Jos uudet lisäkustannukset yhteiskunnalle hirvittää niin olkaapa tekemättä sitten niitä lapsia kokonaan, koska jokainen lapsi kuluttaa tavalla tai toisella jossain kohti yhteiskunnan resursseja, myös tavoilla mitä naapurin lapsi ei välttämättä tee, vaikka onkin köyhemmistä oloista ja kauhea loistukieläjä.
 
pertza
Olen samaa mieltä kepsiksen kanssa, että lakien pitää olla reiluja ja oikeudenmukaisia myös miehille. Meidän pitäisi päivittää lainsäädäntöä vastaamaan tätä päivää. Olemme valitettavasti sellaisessa tilanteessa, että miehiä ei oikeasti kiinnosta omat oikeudet ja reilu lainsäädäntö heitä itseään kohtaan.

Tämä on asia mitä en ole ikinä ymmärtänyt, turha sitten itkeä kun lait on paskoja ja kaikki kusettaa yhteiskuntaa myöten, jos ei ole millään tasolla kiinnostunut omista oikeuksistaan. Monihan herää vasta siinä vaiheessa kun istuu oikeussalissa ja kuuntelee vaikka jotain huoltajuuspäätöstä, että ei helvetti eihän tässä ole mitään järkeä ja minuahan kustaan linssiin niin että tukka lähtee päästä.

Monien miestenkin kannattaisi antaa myös tukea niille aktiiveille jotka oikeasti yrittää jotain tehdä miesten oikeuksien parantamiseksi. Eikä rynnätä huutamaan kurkku suorana haukkumaan kaikkia homoiksi ja velliperseiksi, jos ihan aidosti yritetään asioista keskustella ja asioille jotain tehdä.
 
säpäle harmaana
No itse en kyllä keksi mitään muutosta lainsäädäntöön, jolla parannettaisiin näiden isiksi huijattujen asemaa, mutta samalla ei huononnettaisi niiden äitien asemaa, joiden miehet lähtevät huitelemaan vahinkoraskauden sattuessa.

Ja kepsikselle on näköjään turha edes yrittää selittää, mitä se abortti naisen elämässä voi tarkoittaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
säpäle harmaana
Ja tässä nyt näköjään ollaan sitä mieltä, että miehien kohdalla seksiä saa harrastaa kuka tahansa vaikkei olisi valmis kantamaan vastuuta, mutta naisen kohdalla se kuitenkin edellyttää joko valmiutta aborttiin tai totaaliseen yksinhuoltajuuteen. Reilua, eikö totta?
 
Olen samaa mieltä kepsiksen kanssa, että lakien pitää olla reiluja ja oikeudenmukaisia myös miehille. Meidän pitäisi päivittää lainsäädäntöä vastaamaan tätä päivää. Olemme valitettavasti sellaisessa tilanteessa, että miehiä ei oikeasti kiinnosta omat oikeudet ja reilu lainsäädäntö heitä itseään kohtaan.

Tämä on asia mitä en ole ikinä ymmärtänyt, turha sitten itkeä kun lait on paskoja ja kaikki kusettaa yhteiskuntaa myöten, jos ei ole millään tasolla kiinnostunut omista oikeuksistaan. Monihan herää vasta siinä vaiheessa kun istuu oikeussalissa ja kuuntelee vaikka jotain huoltajuuspäätöstä, että ei helvetti eihän tässä ole mitään järkeä ja minuahan kustaan linssiin niin että tukka lähtee päästä.

Monien miestenkin kannattaisi antaa myös tukea niille aktiiveille jotka oikeasti yrittää jotain tehdä miesten oikeuksien parantamiseksi. Eikä rynnätä huutamaan kurkku suorana haukkumaan kaikkia homoiksi ja velliperseiksi, jos ihan aidosti yritetään asioista keskustella ja asioille jotain tehdä.
Arvon herrat maailma ei ole täysin tasa-arvoinen monessa muussakaan asiassa, kuten palkoissa!! Miehen euron on naisen 80 senttiä edelleen. Ja monia muitakin epätasa-arvon kohtia löytyy.

Kannattaa koittaa edes ymmärtää, ettei seksiä tarvitse harrastaa ihan jokaisen kanssa. Jos tutustuu ensin siihen kumppaniin ja vasta sitten hyppää lakanoiden väliin niin useiltakin väärinkäsityksiltä ja epäluottamuksilta vältytään. Kepsis pitää tosin seksiä ihmisen perustarpeena, joten hän tuskin osaa harkita ja käyttää aikaa siihen tutustumiseen. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;29459986:
No itse en kyllä keksi mitään muutosta lainsäädäntöön, jolla parannettaisiin näiden isiksi huijattujen asemaa, mutta samalla ei huononnettaisi niiden äitien asemaa, joiden miehet lähtevät huitelemaan vahinkoraskauden sattuessa.

Ja kepsikselle on näköjään turha edes yrittää selittää, mitä se abortti naisen elämässä voi tarkoittaa.
Miten niin? Kuka on pakottanut aborttiin ja missä kohti?

Eihän siitä ole ollut missään kohti kyse, että saako vai eikö saa.

Kyse on siitä, että se kantaa vastuun joka saa tehdä päätöksen.
 
pertza
Minä taas keksin paljonkin asioita mitä tulee miesten oikeuksiin joita pitäisi parantaa, päivittää ja tehdä reilummaksi. Asia ei vain tunnu kauheasti miehiä kiinnostavan, joten tuskinpa asioihin mitään muutoksia tulee kovin pian. Positiivisena puolen pidän kuitenkin sitä, että keskustelua käydään jo suhteellisen järkevästi mitä tulee miesten oikeuksiin, enää se ei ole sellaista v++tun homo raivoaggre sekopäistä raivoomista jossa ei ole järjenhiventäkään. Sellaista keskustelu meinaan oli muutama vuosi sitten, kun sitä seurasin.
 
Yhteistyössä