V
"vieras."
Vieras
Tässä vähän taustaa. Mulla on ollut 2 yläposkihammasta, joilla ei kummallakaan ole ns. vastakappaletta, toisen poistatin muutama vuosi sitten kun alkoi jomottamaan, nyt reilu viikko sitten poistatin toiselta puolelta, kun hammas oli valunut alaspäin ja vääntynyt hieman sivulle, pois hammasrivistä, tämä aiheutti valtavaa kipua, kuin se hammas olisi painanut johonkin hermoon, kipu säteili päähän ja niskaan. Myös pientä lämpöilyä oli.
Hammaslääkärin mukaan itse hammas oli ihan terve, poistatin sen kuitenkin koska en olisi muuten päässyt kivusta eroon, nyt on hammas pois ja kivut pois, hain pari päivää sitten vielä penisiliinikuurin, nyt on lämpökin alkanut laskea.
Mietin kuitenkin, että onko tuo pitkään jatkunut lämpöily johtunut tästä terveestä hampaasta( joka poistettiin) onko siinä voinut olla joku muu tulehdus kun juuritulehdusta ei ainakaan ollut? Jossakin se tulehdus on, koska antibiootit on alkaneet tehota ja lämpö alkanut laskea.
Voiko juurihoidettu (kuollut) hammas olla tulehtunut uudelleen ilman minkäänlaista oireilua? Mulla on yksi tällainen hammas, joka jo kaksi kertaa juurihoidettu, kerran pari tykytteli yhdessä vaiheessa mutta meni itsekseen ohi.