Voiko 1-vuotiaalla alkaa jo uhmaikä?

[neuvoton äiti]

Vai mitä tämä on? Meidän 1v1kk poika on heittäytynyt ihan kamalaksi. Jotakuinkin kaikki mitä mä teen on huonosti ja väärin, samoin jos yhtään kieltää tekemästä jotain, tai jos vaikka ei pääse ulos sillä silmänräpäyksellä kun herra niin vaatii, hän oikeasti heittäytyy suorin vartaloin mahalleen ja alkaa huutamaan ja sätkimään. Isin, vaarin tai mummin kanssa kaksin hän käyttäytyy kuin pikku enkeli, mutta jos minä olen paikalla, pääsee känkkäränkkä valloilleen. Isille ja muille voi myös kiukutella jos minä olen paikalla, mutta jos on kahden kesken jonkun muun kanssa, käyttäytyy ihan normaalisti.

Mä en oikein edes tiedä miten mun pitäisi käyttäytyä noissa raivaritilanteissa. Yleensä olen selittänyt miksi sitä kiellettyä asiaa ei saa tehdä, ja sen jälkeen antanut raivota loppuun ilman että otan syliin. Kun raivari on vähän rauhoittunut, poika tulee itse syliini ja sen jälkeen yritetään keksiä jotain muuta hauskaa tekemistä. Mä en vaan tiedä onko tuossa selittämisessä mitään järkeä, kun ei poika varmaan tajua kaikkea mitä puhun, ja osaa itsekin vasta muutaman sanana. Kaikki sanatkin liittyvät jollain tapaa "omien etujen" vaatimiseen, esim. anna, enää (poika käyttää tätä kun esim. haluaa lopettaa syömisen jne. vrt. riittää), mennään, älä, ite ja minä. Hän on muutenkin aikaista sorttia, hampaita alkoi tulemaan reilu 4kk iässä (nyt niitä on 12) ja kävelemään lähti 9kk ikäisenä. Voiko siis myös uhmaikä alkaa näin aikaisin?

 

[meillä]

meillä ihan samanlainen poika, tosin uhma alkoi nostaa päätään jo 10kk ikäisenä. nyt 1v6kk ikäisenä se on pikkasen helpottanut, ei ihan koko aikaa ole kauhea huuto päällä jos ei saa mitä haluaa.

itse olen yrittänyt pukea pojan tunteet sanoiksi, tyyliin "minä tiedän että sinua harmittaa kun et saa sitä kaukosäädintä, mutta se ei ole lelu, keksittäisiinkö jotain muuta puuhaa?"

 

["äitix3"]

No ei vielä varsinaista uhmaa, mutta kyllä tuon ikäsellä on jo oma tahto. Paras konsti tuon ikäsellä on harhautus

 

["vieras"]

Jep, harhautus on se taikasana. Eli älä anna raivota yksinään, koska siitä tulee helposti tapa ja se pitkittyy se huutaminen.

Sen sijaan keksi raivoamisen alkamishetkellä jotain ihan muuta. Tyyliin, hei, tuolla taitaa olla orava, katsotaan ikkunasta. Tai teet kukkuu leikkiä tai otat syliin ja kiepauttelet ympäri, hassuttelet Eli harhautat ihan toiseen hommaan, niin että raivarit tyrehtyy alkuunsa eikä pääse raivoamisen makuun. Noin pienellä se onnistuu, vanhemmalla ei enää.

 

[Suzyanne]

Heh, meillä oli pojalla tuossa iässä juuri samaa, ja luulin että se on uhmaa. Mutta nyt kun poika on 2 v. 2 kk, olen tajunnut että ei se uhmaa ollut, vasta pienenpieniä viitteitä omasta tahdosta.

Todellinen uhma on jotain ihan muuta, ja sitä meillä nykyään on. Joskus meinaa oikeasti mennä sormi suuhun ton pojan kanssa, ja jännittää lähteä hänen kanssaan kahdestaan esim. kauppaan, kun ei koskaan voi tietää miten se menee. Mutta kaipa se joskus ohi menee, ennen murrosikää. =)

 

[neuvoton äiti]

[QUOTE="vieras";24122674]Jep, harhautus on se taikasana. Eli älä anna raivota yksinään, koska siitä tulee helposti tapa ja se pitkittyy se huutaminen.

Sen sijaan keksi raivoamisen alkamishetkellä jotain ihan muuta. Tyyliin, hei, tuolla taitaa olla orava, katsotaan ikkunasta. Tai teet kukkuu leikkiä tai otat syliin ja kiepauttelet ympäri, hassuttelet Eli harhautat ihan toiseen hommaan, niin että raivarit tyrehtyy alkuunsa eikä pääse raivoamisen makuun. Noin pienellä se onnistuu, vanhemmalla ei enää.[/QUOTE]

Juu, harhauttamalla pojan tosiaan saa aika usein lopettamaan huutamisen, mutta ei ihan aina. Pitäiskö mun kuitenkin saada raivoaminen loppumaan esim. syliin ottamisella, vai annanko silloin pojalle periksi. En haluaisi kasvattaa hänestä kaiken tahtomansa saavaa pikkudiktaattoria.

 

["vieras"]

Juu, harhauttamalla pojan tosiaan saa aika usein lopettamaan huutamisen, mutta ei ihan aina. Pitäiskö mun kuitenkin saada raivoaminen loppumaan esim. syliin ottamisella, vai annanko silloin pojalle periksi. En haluaisi kasvattaa hänestä kaiken tahtomansa saavaa pikkudiktaattoria.

Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.

Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.

Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.

Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.

Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.

Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja tiukka syliote voivat rauhoittaa. Etenkin jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu.

Huumori, luovuus, kekseliäisyys, leikki, sadut ja mielikuvitus ovat hyviä avuja kasvattajalle. Huumori ei kuitenkaan saa olla lasta pilkkaavaa: naura lapsen kanssa, älä lapselle.

Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan. Voit myös tehdä jotain yllättävää, vaikka kuperkeikan, ja saada lapsen unohtamaan kiukkuolon.

 

["Äippäliini"]

Olisi hyvä ottaa lapsi syliin raivoamisen aikana ja pitää topakasti kiinni. Kun ns. raivokohtaus on ohi, silloin keskustellaan asioista. On hyvä kuitenkin ymmärtää, ettei 1v voi mitenkään käsittää kaikkia selityksiä, joten selitykset lyhyitä ja ytimekkäitä, muutamalla sanalla. Lapsi tarvitsee vanhempiaan omien tunteiden säätelyssä ja siksi nykyään suositaan sylihoitoa. Päiväkodissa joskus turvaudutaan lapsen käärimiseen esim. mattoon, peittoon ja siten luodaan turvallinen olotila, kunnes "raivokohtaus" on mennyt ohi. Huutamiselle ei kannata antaa periksi, koska jos lapsi oppii, että huutamalla saa periksi, huutaminen tulee keinoksi saada tahtonsa läpi.
Huutamis/raivoamiskohtauksia ei tarvitse eikä kannata pelätä. Ne kuuluvat lapsen kehitykseen. Vanhempien osa on olla tukijana tunteiden käsittelyssä.
Lapsen kasvattaminen on haaste ja ongelmatilanteista voi kysyä vaikka neuvolan terveydenhoitajalta.

 

["vieras"]

Mannerheimin lastensuojeluliiton sivulta sanotaan 1-2 vuotiaista näin:

Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia. Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua sylissä antavat lapselle tunteen siitä, että hän on kiukkuisenakin vanhemmille rakas. Tunteisiin on lupa, mutta ei toisten ihmisten eikä tavaroiden vahingoittamiseen. Pienen lapsen voi ottaa syliin ja selittää, miksi jokin asia on kiellettyä.

 

["äitix3"]

1v:tä ei voi vielä "kasvattaa". Tuon ikäsellä ei ole mitään resursseja ymmärtää moista. Kyllä kai sinä äitinä tiedät lapsesi mielekkäimmät jutut. Niillä harhautat.
Ja joskus lapsillakin on ärsyhetkiä, ihan niin kuin meillä aikuisillakin. Sillon ei paljon mikään autakkaan (muu kuin hyvät hermot).
Jos 1v omatahto saa raiteiltaan, niin sitten, kun muut uhmat (juu, luit oikein. Niitä on enemmän, kuin se kuuluisa yksi) tulee, niin olet helisemässä! Usko pois, ap, tuo ei ole vielä mitään..

 

[neuvoton äiti]

Voi ei, nyt mua alkoi itkettämään kun olen toiminut pojan kanssa ihan väärin. Onkohan hän nyt tuntenut koko ajan olonsa kamalan turvattomaksi tai hylätyksi kun en ole ottanut häntä syliin ja lohduttanut raivon hetkellä?

 

["daalia"]

Voi ei, nyt mua alkoi itkettämään kun olen toiminut pojan kanssa ihan väärin. Onkohan hän nyt tuntenut koko ajan olonsa kamalan turvattomaksi tai hylätyksi kun en ole ottanut häntä syliin ja lohduttanut raivon hetkellä?

Virheistä oppii, vanhemmuudessa voi kasvaa ja kehittyä.
Otat uuden suunnan, alat toimia toisella tavalla.

 

[Maira]

Kyllä voi olla uhma, tiedän koska meillä on.

Mä annan lapsen huutaa ja raivota, jos menee ihan yli, siirrän toiseen huoneeseen tms. Syliin on ihan turha ottaa lasta joka potkii ja hakkaa.

Siinä kun sitten himpun verran rauhottuu, otan syliin.

 

["vieras"]

Kyllä voi olla uhma, tiedän koska meillä on.

Mä annan lapsen huutaa ja raivota, jos menee ihan yli, siirrän toiseen huoneeseen tms. Syliin on ihan turha ottaa lasta joka potkii ja hakkaa.

Siinä kun sitten himpun verran rauhottuu, otan syliin.

Onko esikoinen? Minä kans sanoin, että meillä on uhmaa.. Kunnes se uhma sitten tuli ja aattelin "piru, jo se 1v "uhma" oiskin ollut uhmaa (eikä vaan omaa tahtoa) ,niin kylläpä olisin helpolla päässyt!"

 

[Maira]

[QUOTE="vieras";24123070]Onko esikoinen? Minä kans sanoin, että meillä on uhmaa.. Kunnes se uhma sitten tuli ja aattelin "piru, jo se 1v "uhma" oiskin ollut uhmaa (eikä vaan omaa tahtoa) ,niin kylläpä olisin helpolla päässyt!" [/QUOTE]

Kyllä tuo on uhmaa, sen on todistanu jo neuvolan th:kin.. Toisilla se vaan alkaa aikaisemmin.

 

["vieras"]

Niin, että esikoinen.. Tiedän, että on turha alkaa väittelemään, joten sanon ne maailman ärsyttävimmät sanat, jotka NIIN pitää paikkansa. Annetaanpa ajan kulua..

 

[Maira]

[QUOTE="vieras";24123105]Niin, että esikoinen.. Tiedän, että on turha alkaa väittelemään, joten sanon ne maailman ärsyttävimmät sanat, jotka NIIN pitää paikkansa. Annetaanpa ajan kulua..[/QUOTE]

Niin, uhmaahan se ei voi mitenkään olla vaan sinä olet oikeassa..

 

[Pampas]

Ei se ole uhmaa, vaan ihan tavallista oman tahdon nousua ja ilmaisua meillä alkoi esimakua tulla n. 8-9kk iässä, hakkasi päätään kun kielsi. Sitten alkoi lyödä, jos ei asia miellyttänyt. Lapsi kokeilee ja kokeilee rajoja, heti kun tahtoa alkaa olla.