Voihan itkupotkuraivari!! (2-vuotiaan kanssa kaupungilla)

[valdemaria]

Lähdin vapaapäivän kunniaksi 2-vuotiaani kanssa kaupungille "tyttöjen kesken". Tarkoitus oli käydä kirjastossa ja postissa ja pitää mukava reissu.

Kunnes... Kirjastosta poistuessa satoi vettä. Minä siinä sitten kädestä ottamaan. Tulee vastaan lätäkkö parkkipaikan liepeillä. Tyttö kiljuu ja repii itsensä irti. Minä poimin ipanan lätäköstä ja alan kantamaan. Vastaantuleva mummo siinä totesi, että taitaa olla kiukku päällä. Yritän selittää tytölle, että parkkipaikalla ei voi alkaa juoksentelemaan itekseen.

Kokeillaan uudestaan kävelyä käsikkäin. Ja silmän räpäyksessä lapsi menee makaroniksi! Hän on pitkin pituuttaan märässä maassa ja raivoaa ettei kävele kanssani. :headwall: Unohtui kaikki järkevä ja melkein meitä oli kaksi itkupotkuraivari-tilassa. Hillitsin ja kasasin onneksi itseni ja katseista välittämättä topakasti talutin kiljuvan ipanan autoon.

Kotiin tultiin ja selitin, että äiti rakastaa niin paljon, ja sen takia pitää kädestä kiinni ettei hän jää auton alle. Vieläkin harmittaa. Lisämausteena oli se, että ekaa kertaa päällä olleet vaatteet on nyt kuravedellä katetut... Miten muut onnistuu ja onnistuuko? Mitä teen minä-itte uhmaajan kanssa?

 

["mie"]

Meillä onneksi vielä suurimmaksi osaksi uskoo kun selittää että minkä takia.. siis saahan siinä keksiä ja höpöttää ja kun saa uhmiksen kuuntelemaan niin matka sujuu ihan reippaasti. Ei se lapsi varmaan vielä ihan käsitä mitä aina selitän mutta saanpa ainki huomion pois siitä kiukuttelukohtauksesta ja sitten lapsiki muka tärkeänä kuuntelee ja on kiltisti, hetken.

 

[Cappuccino]

mulla on 2v5kk ikäinen poika ja joka päivä on jossain välissä tuollainen taistelu. Yleensä autoon menosta just kaupassa tms. Poika huutaa ja työntää vartalon tikkusuoraksi kun koitan laittaa turvaistuimeen istumaan ja vyön kiinni. Ja lisäksi hän on hyvin uhmakas fyysisesti eli koittaa repiä mua hiuksista, nipistellä ja purra. Oon kans ihan kuitti noihin uhmakohtauksiin : /

Niin siis mulla ei vastausta kysymykseen miten onnistuu! Viisaampien neuvoja odotellessa!

 

[valdemaria]

mie: Siinä tilassa tuntuu tytöltäni kuuloaisti katoavan kokonaan... Järkipuhe ei tyttööni ainakaan tehoa, kun on tämä taisteluvaihde päällä. Eli houkuttelukin voidaan sulkea pois toimintamenetelmistä.
Toivottavasti teillä ei tule kuulon katoamisvaiheita...

 

[leijona76]

Lähdin vapaapäivän kunniaksi 2-vuotiaani kanssa kaupungille "tyttöjen kesken". Tarkoitus oli käydä kirjastossa ja postissa ja pitää mukava reissu.

Kunnes... Kirjastosta poistuessa satoi vettä. Minä siinä sitten kädestä ottamaan. Tulee vastaan lätäkkö parkkipaikan liepeillä. Tyttö kiljuu ja repii itsensä irti. Minä poimin ipanan lätäköstä ja alan kantamaan. Vastaantuleva mummo siinä totesi, että taitaa olla kiukku päällä. Yritän selittää tytölle, että parkkipaikalla ei voi alkaa juoksentelemaan itekseen.

Kokeillaan uudestaan kävelyä käsikkäin. Ja silmän räpäyksessä lapsi menee makaroniksi! Hän on pitkin pituuttaan märässä maassa ja raivoaa ettei kävele kanssani. :headwall: Unohtui kaikki järkevä ja melkein meitä oli kaksi itkupotkuraivari-tilassa. Hillitsin ja kasasin onneksi itseni ja katseista välittämättä topakasti talutin kiljuvan ipanan autoon.

Kotiin tultiin ja selitin, että äiti rakastaa niin paljon, ja sen takia pitää kädestä kiinni ettei hän jää auton alle. Vieläkin harmittaa. Lisämausteena oli se, että ekaa kertaa päällä olleet vaatteet on nyt kuravedellä katetut... Miten muut onnistuu ja onnistuuko? Mitä teen minä-itte uhmaajan kanssa?

no mä kannoin eilen ja tänään kainalossa tota kohta 3v kun se pisti ranttaliksi eikä kuunnellu mitään. Ei me siinä kadullakaan voitu alkaa ratkoa asioita.Kersa autoon ja rauhoituttua puhuttin miksi meni niinkun meni.

 

[leijona76]

mie: Siinä tilassa tuntuu tytöltäni kuuloaisti katoavan kokonaan... Järkipuhe ei tyttööni ainakaan tehoa, kun on tämä taisteluvaihde päällä. Eli houkuttelukin voidaan sulkea pois toimintamenetelmistä.
Toivottavasti teillä ei tule kuulon katoamisvaiheita...

Jaa teilläkin korvat on välillä aivan lukkiutuneet kuulemasta. Ei siinä auta mikään höpötys ja yritys kun uhmis kertakaikkiaan kieltäytyy kuulemasta ja tekemästä.

 

[öot]

otan kainaloon ja kannan autoon. Tuollaista tuo on 2v kanssa ja jatkuu vielä pitkälle. Meidän neiti oli sen verran tempperamenttinen, että vielä 3,5v sai raivareita. Nyt on hiukan tasaantunut.

 

[jaapasejaa]

Tuo nyt oli ihan tavallinen lapsen reaktio.

 

[valdemaria]

Eli taisin toimia ainoalla mahdollisella tavalla: potkiva ja raivoava ipana syliin ja menoksi. Tuo vaan käy voimille mutta minkäs teet...
Lohdullista, että muilla samoja koetinkiviä uhmaikäisen kanssa.
jaapasejaa: Ne kuraiset vaatteet nyt on ihan sivuseikka, mainitsin vaan. Ja tavallisiakin juttuja pitää valillä valitella ja avautua niistä!

 

["viola"]

Minä selitän jo ovella, kyykitystyen lapsen eteen että varmasti saan kontaktin, että nyt mennään kadulle missä pitää varoa autoja ja silloin on pidettävä kädestä kiinni ja kun tulemme väljemmälle kadulle saat päästää irti. Jos menee kiukuksi uusi kyykistyminen ja selitys, että jos ei kädestä pidetä kiinni ja kuljeta nätisti on lähdettävä pois eikä voida mennä niihin mukaviin paikkoihin mihin suunniteltiin. Toisella kerralla lähdetään pois, mutta jos lapsi tajuaa nopeasti muuttaa käytöstään, voidaan kääntyä takaisin. Kolmannella kerralla lähdetään pois. 2- vuotias ymmärtää jo puhetta ja selityksiä ja nimenomaan kun hän ei itse vielä osaa muodostaa kovin laajoja syy-seuraussuhteita, hänelle pitääkin selittää tarkoin mitä tapahtuu ja miksi. Ja "koulutuskin" menee paremmin perille kun lapsi tietää miksi meni vikaan ja voi koitaa korjata tilanteen, kuin että kannetaan suoraan autoon ja tokaistaan, että nyt lähdetään kotiin kun käyttäydyit huonosti.

 

[valdemaria]

viola: Ennakointia yritän itsekkin muistaa. Eli käydään läpi sitä, miten kuljetaan ja miksi. No kyllähän nämä uhmapuuskat joskus vähenee ja helpottuu. Nokkelia ja älykkäitähän lapset ovat.

 

["mie"]

[QUOTE="viola";22021710]Minä selitän jo ovella, kyykitystyen lapsen eteen että varmasti saan kontaktin, että nyt mennään kadulle missä pitää varoa autoja ja silloin on pidettävä kädestä kiinni ja kun tulemme väljemmälle kadulle saat päästää irti. Jos menee kiukuksi uusi kyykistyminen ja selitys, että jos ei kädestä pidetä kiinni ja kuljeta nätisti on lähdettävä pois eikä voida mennä niihin mukaviin paikkoihin mihin suunniteltiin. Toisella kerralla lähdetään pois, mutta jos lapsi tajuaa nopeasti muuttaa käytöstään, voidaan kääntyä takaisin. Kolmannella kerralla lähdetään pois. 2- vuotias ymmärtää jo puhetta ja selityksiä ja nimenomaan kun hän ei itse vielä osaa muodostaa kovin laajoja syy-seuraussuhteita, hänelle pitääkin selittää tarkoin mitä tapahtuu ja miksi. Ja "koulutuskin" menee paremmin perille kun lapsi tietää miksi meni vikaan ja voi koitaa korjata tilanteen, kuin että kannetaan suoraan autoon ja tokaistaan, että nyt lähdetään kotiin kun käyttäydyit huonosti.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Olen varsinki huomannu tämän selittämisen toimivaksi, toisin kuin mies. Ja sen kyllä huomaa että lapsi pistää hanttiin isällensä joka ei muista selittää asioita eikä esim valmistele lasta ulos lähtöön. Itse sanon hyvissä ajoin että kohta laitetaan kengät jalkaan ja mennään ulos niin lapsi tietää valmistautua.. mies vaan huutaa lapselle kesken leikkien että nyt mennään niin ei ihme että pistää hanttiin.. Ulkona kanssa kerron heti pihalla että pitää kulkea varovasti ja ottaa kädestä kiinni kun äiti sanoo ja hyvin on toiminu.. Ainaki vielä. Lapsi on 2 v ja 3 kk.

 

["viola"]

viola: Ennakointia yritän itsekkin muistaa. Eli käydään läpi sitä, miten kuljetaan ja miksi. No kyllähän nämä uhmapuuskat joskus vähenee ja helpottuu. Nokkelia ja älykkäitähän lapset ovat.

Uhmapuuskissa, siis kun lapsi vain raivoaa eikä häneen saa kontakstia, pois kantaminen on oikea ratkaisu, mutta tosiaan niitä voi estää ennakoimalla ja selittämällä lapselle etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Voimia! Itsekin uhmaikäisen kanssa painivana tiedän mistä puhut.

 

[Huonosti nukkunut]

Meillä tänä aamuna 2,5-vuotias sai kunnon itkupotkuraivarin, kun piti lähteä hoitoon ja laittaa ulkovaatteet ja kengät päälle. Yritin rauhallisella, lempeällä äänellä selittää moneen kertaan että nyt täytyy lähteä, samalla kun yritin saada rimpuilevalle ja potkivalle lapselle kenkiä jalkaan. Tiesin jo kokemuksesta ettei se auta - oma lapseni rauhoittuu ajan kanssa kun on saanut kiukkunsa purettua. Mitkään syliin ottamiset, hyssyttelyt ja selittelyt eivät rauhoittumista edistä.

Olin nukkunut edellisen yön huonosti ja väsyneenä aloin sitten itsekin itkeä ja huutaa. No, lapsi kyllä lopetti kiukkunsa siihen paikkaan, oli varmaan niin hämmentynyt, ja itseä hävetti jälkeen päin. Mutta halittiin ja pyysin lapselta anteeksi huutamistani. Kurja alku viikolle. Kyllä sitä välillä on aika neuvot vähissä uhmaikäisen kanssa.

 

[leijona76]

[QUOTE="viola";22021710]Minä selitän jo ovella, kyykitystyen lapsen eteen että varmasti saan kontaktin, että nyt mennään kadulle missä pitää varoa autoja ja silloin on pidettävä kädestä kiinni ja kun tulemme väljemmälle kadulle saat päästää irti. Jos menee kiukuksi uusi kyykistyminen ja selitys, että jos ei kädestä pidetä kiinni ja kuljeta nätisti on lähdettävä pois eikä voida mennä niihin mukaviin paikkoihin mihin suunniteltiin. Toisella kerralla lähdetään pois, mutta jos lapsi tajuaa nopeasti muuttaa käytöstään, voidaan kääntyä takaisin. Kolmannella kerralla lähdetään pois. 2- vuotias ymmärtää jo puhetta ja selityksiä ja nimenomaan kun hän ei itse vielä osaa muodostaa kovin laajoja syy-seuraussuhteita, hänelle pitääkin selittää tarkoin mitä tapahtuu ja miksi. Ja "koulutuskin" menee paremmin perille kun lapsi tietää miksi meni vikaan ja voi koitaa korjata tilanteen, kuin että kannetaan suoraan autoon ja tokaistaan, että nyt lähdetään kotiin kun käyttäydyit huonosti.[/QUOTE]

kun meniski perille. Tuo jäärä ei tee mitään jos ei oo tehäkseen vaikka pohjustaa,selittää, käännyttää takasin jne....Tasan tietää mitä tapahtuu ja mitä seuraa, silti pitää änkätä vastaan senkin uhalla että kivajuttu jää kokematta. Ja kannetaan ellei kuuntele+tottele.

 

["vieras"]

Mä kannan lapselle aina vaihtovaatekertaa mukanani. Eihän se sinänsä mitään muuta, mutta oma pinna kestää paljon paremmin, kun tietää, että ainakin löytyy kuivaa vaatetta. Itsellä yksi ärsytyksen aihe vähemmän. (Ja voi päästää sopivaan kuralätäkköön, jos oikein alkaa äitiä ja poikaa houkuttelemaan.)

Totta on, että ainakin joillakin lapsilla auttaa tuo etukäteen ja ja tilanteessakin riittävän usein selittäminen. Kaikilla varmasti ei eikä varsinkaan uhmakohtauksen aikana. Kannattaa silti yrittää sitäkin, ainakin jos ei ole kohtaus päällä. Huuli pyöreänä seurasin joskus, kun noin kolmivuotiasta kannettiin vähän väliä jäähylle. Aikansa riehuttuaan isä tai äiti tuli ja kantoi syrjään ja piti puhuttelun. Sitten meni hetki hyvin, kunnes taas ei muistanut. Ei puhettakaan, että vanhemmat olisivat tässä välissä sanallakaan muistuttaneet lasta miten piti käyttäytyä. Vasta kun meno yltyi riittävästi, tuli taas jäähy eikä lapsi tuntunut oikein pysyvän kärryillä mitä piti tehdä ja mitä ei.

Eikä ollut kyse mistään uhmaraivareista vaan vain ihan normaalista vilkkaasta lapsesta, joka unohtaa parissa minuutissa mitä piti tehdä. Minä välillä ohjasin lasta rauhallisempaan toimintaan tai juttelin ja meno rauhottui heti, kunhan sen teki ennen kuin vauhti pääsi kasvamaan liikaa.

 

[valdemaria]

huonosti nukkunut: Nää tilanteet on tosiaan pahimpia sillon kun itellä on huono päivä tai vaikka juuri huonosti nukuttu yö. Mut ihmisiähän me ollaan ja inhimillisyys sallittakoon! (Ja ne itkutkin. )

Minusta tuntuu, että raivarivaiheessa tyttöni vain provosoituu, jos yrittää selittää siinä vaiheessa jotakin. Itku vaan voimistuu. Eli hänen pitäisi saada rauhottua omassa olossaan. Tosin sitäpä en voi mahollistaa parkkipaikalla autojen seassa...Tällasta tämä. Ennen päiväunille nukahtamista lapsi muisteli, miten hän rupesi temppuilemaan. No ne on sovittu ja halittu sen merkiksi. Kunnes ensi kerralla taas...

 

[Kärppänä heinälatoon]

Meidän neiti ei voi sietää sitä, että hänen vapauttaan rajotetaan.

Joten joo. Huutava, rimpuileva 1,5 v. on tuttu näky mun käsipuolessa nimenomaan parkkiksilla ja muissa paikoissa, joissa neiti ei saa juosta ympäriinsä kuin päätön lehmä tai jäädä tutkimaan jotakin maasta/lattialta löytyvää ihmettä keskelle tietä.

Tykkää kyllä kulkea käsikädessä ja tulee välillä ottamaan kädestä kiinni täällä sisälläkin, että nyt kävellään käsikädessä. Mutta ei niin päin, että äiti sanoo, milloin kädestä otetaan kiinni.

Mutta vaihtoehtoja ei anneta. Joko kädestä kiinni tai sitten mennään autoon ja lähdetään pois. Vapaana ei parkkiksilla juoksennella.

 

[Ooo]

Itsekseen meilläkin rauhoitutaan, ei sylissä, eikä puhetta siinä tilassa kuuntele kun itse huutaa suoraa huutoa.
Kainaloon vaan ja kantoon. Ja juttelut sitten kun kuuntelee. Ennakkoon tietty myös, mutta kun ei ne pari-kolmevuotiaat aina niitä ennakkokeskusteluja muista

 

[venni07]

meil ei o ku molemmat pojat vetäny kerran kunnol ranttaliks ja tää kuopus joskus sit kostoks ku olin sitä autoon laittamas ni puri mua ihan täysil kätee(vieläki jälki vaik aikaa on yli vuosi)ni pamautin auton oven kii miljoonien kirosanojen saattelemana ja että ku sain katseita ja läksin kävelee kotii(mies mukana siis)...jätkä oli ulvonu koko matkan ku äitinki pitää tulla kotii....enää ei tarvi taistella autoon menosta =D pelkkä rykäys riittää ni jo on jätkä autossa nätisti!

 

[Ooo]

?? Just.

 

["suski"]

[QUOTE="vieras";22022043]Eikä ollut kyse mistään uhmaraivareista vaan vain ihan normaalista vilkkaasta lapsesta, joka unohtaa parissa minuutissa mitä piti tehdä. Minä välillä ohjasin lasta rauhallisempaan toimintaan tai juttelin ja meno rauhottui heti, kunhan sen teki ennen kuin vauhti pääsi kasvamaan liikaa.[/QUOTE]

Paitsi että jotkut pitävät tuota rauhallisempaan toimintaan ohjaamista lapsen rajoittamisena, kun "lasten ei anneta olla lapsia".