Katselin ihan rauhassa telkkaria/touhusin lasten kanssa/muuta normaalia kotihommaa kello 19.00. Puhelin soi.
Minä: Haloo.
Äiti: Minä täällä. Mitä lapset tekee?
Minä vastaan vielä ihan normaalisti, vaikka kuulenkin, että sitä on otettu jo kuppia.
Tässä kohtaa puhelut jatkuvat kahdella eri tavalla.
Vaihtoehto A:
Ä: Lainaa kakskymppiä Maksan kyllä takasin ku palkka tulee ensi viikolla.
M: Ei ole.
Ä:Kyllä mie maksan takasin.
M:ku ei ole.
Ja jatkuu samaa rataa, kunnes väsyy jankaamaan.
Vaihtoehto2:
Äiti alkaa juoruamaan siskoisani tai jostakin sukulaisesta jonka hädin tuskin tunnen, mitä ihmeellisen kummallista on tapahtunut ja voi voi kun on niin hemmetin mielenkiintoista. Minä vastailen tympääntyneenä samalla omia omiani jatkaessa että jaa, hmm, yhym edes kunnolla kuuntelematta, kunnes lopulta keksin sanoa, että en nyt kerkiä enempää puhumaan.
Toinen juttu, että kun äiti asui kävelyetäisyyden päässä minusta niin saattoi tukkia kylään humalassa vonkaaman sitä rahaa just ku saanu lapset nukkuman tai muuta yhtä ihanaa. :headwall:
Kunnes yhden kerran mun mieheni sai raivarit ja syöksy kamarista huutamaan päin pläsiä, että vittu etkö tajua kun sanotaan ei niin se tarkottaa ei. Akka meni ihan hämilleen ku luuli ettei mies oo ees kotona. Vähän änkytti ja häipy. Myöhemmin alko vittuilemaan miehen käytöksestä. Multa paloi käämit. Sanoin sille tiukasti, että jumalauta nyt loppui mulle humalassa soittelut ja humalassa ei tarvi meille tulla. Selvin päin sinua just ja just kestää ja lapset tykkää, mutta kännissä niiden ei tarvi sinua nähdä ja minä näin kakarana ihan tarpeeksi. Meni akka hiljaseksi.
Sittemmin on kyllä vielä soitellu humalassa, mutta tosi harvoin kun hoksannu että lyön heti luurin korvaan jos kuulen että se on humalassa eikä sillä ole mitään tärkeää asiaa. Muuttipa se poiskin tästä kaupungista. Ensin soitteli puoli vuotta harvakseltaan niin kännipuheluitaan ja uhkaili, että muuttaa pois, kun minäkään en kerta häntä tarvi. Piti vielä yrittää syyllistää. :kieh: vastasin vain että selvinpäin olet meille edelleenkin tervetullut mutta jatkuvasti ei tarvi ravata ja klik-tuut-tuut-tuut.
Että sellainen äiti mulla. Muistan, että olen jo varhaisteininä ajatellu, että nuorisokotikin olisi varmasti kivempi paikka asua ja eipä paljon hetkauttais jos tuo kuolisi, kun kasvatti lapsistaankin tunnevammasia.