no se läski huijari jutteli lopuksi niiden naisten kanssa naamatusten. Sanoi ettei tiedä miksi teki niin eikä enää aio tehdä niin. Dr Phill joutui lupaamaan huijarille että ne naiset lopettaa netissä mollaamisen ja poistavat kaikki tekemänsä nettisivut (jotka oli siis tehty siitä huijarinaisesta haukkumista varten)
Ja sitten huijari ei kuitenkaan pyytäny anteeksi. Mutta sanoi että naiset eivät ansainneet tätä kohtelua, jonka hän oli tehnyt, eli siis huijannut heitä.
Niistä kolmesta äidiksi haluavasta naisesta se punapää, oli hakenut vauva jostain quatemalasta. Ja ne 2 muuta naista sitten hakee tällähetkellä vauvaa adoptoitavaksi dr.Philin nettisivuilla.
Ja lopuksi kerrottiin että ennenkin on ollut vauvan adoptoimisesta show ja sit näytettiin perheitä jotka olivat saaneet vauvan Dr.Philin sivujen kautta. Ja niissä lapset olivat kasvaneet onnellisena jo yli 2vuotta.