Voi koira parkaa! (eilen nähtyä)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tipu Topakka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tipu Topakka

Vieras
Eilen ulkona ajoi nainen pyörän kanssa ja sen perässä yritti juosta koira, jonka etuvartalo oli painunut alas ihan kummaan asentoon. Nainen pysähtyi jutellakseen jonkun kanssa. Aloin katsella koiraa ja sen peppu vajosi koko ajan ihan kuin ei ois jaksanut pysyä pystyssä. Välillä linkkas takajalkaa. Oli ihan tutisevan näkönen koko koira. Vaikutelma oli lähinnä sellainen, että ihan kuin koira olisi ollut vasta nukutettu ja ois ollut heräämis vaiheessa.

Minusta tuntui niin pahalta koiran puolesta.. Kävelin vähän matkaa eteenpäin, mutta koira säälitti minua niin paljon, että käännyin ja menin sanomaan koiran omistajalle vähän kritiikkiä koiran kunnosta, ja että laittaisi koiran edes pyörän koriin, kun se on silminähden niin uuvuksissa, että ei jaloillaan pysy!
Voitte kuvitella, että omistaja veti aivan jumalattoman palon nenäänsä!

 
Hienoa...... toivottavasti tajsu mitä teki eikä tee toiste... meilläkin juoksutetaan koiraa 10km vähintään sen 4x viikossa välillä autolla välillä kelkalla ja pyörällä myös mutta hää tarttee sen ja jaksaa juosta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja karoline76:
Hienoa...... toivottavasti tajsu mitä teki eikä tee toiste... meilläkin juoksutetaan koiraa 10km vähintään sen 4x viikossa välillä autolla välillä kelkalla ja pyörällä myös mutta hää tarttee sen ja jaksaa juosta...

Taitaa olla aika iso koira =) ? Joo tämä minkä näin, oli pien tirppa. En voisi kuvitellakkaan, että juoksuttasin meidän kahta pölyhuiskaa pyörän perässä. saisivat varmaan sydärin molemmat!
 

Yhteistyössä