K
kainokukka
Vieras
Olen luonteeltani sellainen paljon yksin ja lasteni kanssa viihtyvä; rakastan puuhastella pihamaallamme kaikkea samalla, kun 7- ja 4,5v tyttöni leikkivät lähistöllä. Välillä puuhastellaan ja pelaillaan yhdessä. Toki kaipaan välillä kavereiden seuraa ja käynkin ystäväni kanssa pari kertaa viikossa lenkillä ja soittelemme.
Ongelmani liittyy tähän "epäsosiaalisuuteeni" (tai ehkä tuo no väärä sana, koska osaan olla myös sosiaalinen...kaipaan vaan omaa rauhaakin) ja siihen, että olen nynny. Tutustuin nimittäin vuosi sitten lähileikkipuistossa erääseen lähistöllä asuvaan äitiin. Hän tuli juttelemaan puistossa ja kyseli, missä asumme ja kaikkea sellaista. Hänellä on samanikäiset lapset, ja lisäksi vielä vuoden ikäinen lapsi. Alussa se spontaani jutustelu oli ihan mukavaa, mutta nyttemmin koen hänet enemmänkin rasitteeksi.
Hän on vastakohtani, eli yltiösosiaalinen. Heillä pitää olla joka päivä lapsille leikkiseuraa, eikä hän viihdy kotona tai pihallaan lastensa kanssa jos ei ole seuraa. Hän on joskus pimpotellut lähikatujen talot läpi ja kysellyt leikkiseuraa lapsilleen. Siis jopa tuntemattomien talot...
Ongelmani on tällä hetkellä se, että jäin lasteni kanssa kotiin ja olemme kotosalla kesän yli. Tuttavani on hoksannut tämän ja niinpä he viettävät seurassamme aikaa n. kolmena - neljänä aamupäivänä ja lisäksi iltapäivinä viikossa, kun heillä ei ole muuta menoa tai kavereita. Tämä aiheuttaa minulle - naurettavaa kyllä - stressiä. En jaksaisi tuttavaani noin usein, koska haluan ulkoilla lasteni kanssa ihan rauhassa pihallamme ja tehdä pihatöitä. Kun tuttavani tulee sinne, en voi tehdä pihatöitä koska hän haluaa jutella ja juoruta. Samoin lapseni (koska ovat varmaan kasvatukseni tuloksena tulleet samanlaisiksi hylkiöiksi kuin minä) eivät jaksaisi hänen lastensa seuraa niin usein. Pienempi tytöistäni ei halua leikkiä tuttavani keskimmäisen kanssa, koska tämä vie lelut käsistä ja on aika dominoiva.
Vaikka olen lasteni kanssa takapihalla (eikä sinne näe tieltä), tulee tuttavani lapsineen sinne automaattisesti, jos emme avaa ovea ovikellon soittoon. Ja hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä hienovaraista vihjettäni, kun sanon että minun pitää tehdä pihatöitä ja vaan jatkan niitä. Sitten hän kulkee perässä höpöttäen ja joudun avaamaan ovea lapsilleen että pääsevät vessaan, saavat vettä jne. Lisäksi minua häiritsee se juoruaminen. Hän kertoo muiden mammojen asioita ja uskoisin, että myös minun kertomat asiat puidaan sitten jonkun toisen kanssa. (Mm. pidän jotenkin tungettelevana sitä, että hän oli nähnyt jonkun talon (jonka lapsen kanssa hänen keskimmäinen on leikkinyt) edessä ambulanssin ja hän heti laittoi tekstarin udellen että onko joku hätänä - ja sitten kertoo näistä minulle.)
Huoh, kiitos jos joku jaksoi lukea. Tiedän vian olevan minussa, koska olen tällainen. Mutta kun olen tällainen, enkä voi väkisin muuttua.
Ongelmani liittyy tähän "epäsosiaalisuuteeni" (tai ehkä tuo no väärä sana, koska osaan olla myös sosiaalinen...kaipaan vaan omaa rauhaakin) ja siihen, että olen nynny. Tutustuin nimittäin vuosi sitten lähileikkipuistossa erääseen lähistöllä asuvaan äitiin. Hän tuli juttelemaan puistossa ja kyseli, missä asumme ja kaikkea sellaista. Hänellä on samanikäiset lapset, ja lisäksi vielä vuoden ikäinen lapsi. Alussa se spontaani jutustelu oli ihan mukavaa, mutta nyttemmin koen hänet enemmänkin rasitteeksi.
Hän on vastakohtani, eli yltiösosiaalinen. Heillä pitää olla joka päivä lapsille leikkiseuraa, eikä hän viihdy kotona tai pihallaan lastensa kanssa jos ei ole seuraa. Hän on joskus pimpotellut lähikatujen talot läpi ja kysellyt leikkiseuraa lapsilleen. Siis jopa tuntemattomien talot...
Ongelmani on tällä hetkellä se, että jäin lasteni kanssa kotiin ja olemme kotosalla kesän yli. Tuttavani on hoksannut tämän ja niinpä he viettävät seurassamme aikaa n. kolmena - neljänä aamupäivänä ja lisäksi iltapäivinä viikossa, kun heillä ei ole muuta menoa tai kavereita. Tämä aiheuttaa minulle - naurettavaa kyllä - stressiä. En jaksaisi tuttavaani noin usein, koska haluan ulkoilla lasteni kanssa ihan rauhassa pihallamme ja tehdä pihatöitä. Kun tuttavani tulee sinne, en voi tehdä pihatöitä koska hän haluaa jutella ja juoruta. Samoin lapseni (koska ovat varmaan kasvatukseni tuloksena tulleet samanlaisiksi hylkiöiksi kuin minä) eivät jaksaisi hänen lastensa seuraa niin usein. Pienempi tytöistäni ei halua leikkiä tuttavani keskimmäisen kanssa, koska tämä vie lelut käsistä ja on aika dominoiva.
Vaikka olen lasteni kanssa takapihalla (eikä sinne näe tieltä), tulee tuttavani lapsineen sinne automaattisesti, jos emme avaa ovea ovikellon soittoon. Ja hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä hienovaraista vihjettäni, kun sanon että minun pitää tehdä pihatöitä ja vaan jatkan niitä. Sitten hän kulkee perässä höpöttäen ja joudun avaamaan ovea lapsilleen että pääsevät vessaan, saavat vettä jne. Lisäksi minua häiritsee se juoruaminen. Hän kertoo muiden mammojen asioita ja uskoisin, että myös minun kertomat asiat puidaan sitten jonkun toisen kanssa. (Mm. pidän jotenkin tungettelevana sitä, että hän oli nähnyt jonkun talon (jonka lapsen kanssa hänen keskimmäinen on leikkinyt) edessä ambulanssin ja hän heti laittoi tekstarin udellen että onko joku hätänä - ja sitten kertoo näistä minulle.)
Huoh, kiitos jos joku jaksoi lukea. Tiedän vian olevan minussa, koska olen tällainen. Mutta kun olen tällainen, enkä voi väkisin muuttua.
