VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelä ei poissulje maataloustukien leikkauksia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
HS: VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelä väläyttää veronkorotuksia
Verotuksen kiristäminen voisi Niemelän mukaan tapahtua esimerkiksi yritysten verotukia leikkaamalla. Tarkasteluun voivat joutua esimerkiksi sähköveron alennetut verokannat, joka on yksi suurimmista yritystuista.

Huhtikuussa hallituksen puoliväliriihessä kevennettiin verotusta – tehtiin muun muassa iso alennus yritysten maksamaan yhteisöveroon talouskasvun vauhdittamiseksi.

Nyt verotusta ollaan taas kiristämässä. Eikö se ole aika ristiriitaista?
”Jos veronkiristyksiä tehdään, ne pitää pystyä kohdentamaan niin, etteivät ne heikennä talouskasvun edellytyksiä”, Niemelä vastaa.

Hän pohtii, että yritysten verotukien leikkaamista voi myös perustella yhteisöveron alennuksella.
”Tulisiko maailma yrityksille vähän paremmaksi yhteisöveron alennuksen kautta, vaikka vähän kiristettäisiinkin yritystukien puolella?”

Suoria yritystukia maksetaan yli miljardi euroa vuodessa, mutta niistä leikkaaminen ei Niemelän mukaan ole ihan yksinkertaista. Niistä iso osa on t&k-menoja, joiden tasosta on olemassa parlamentaarinen sopimus. Sitä hallitus ei voi lähteä omatoimisesti sörkkimään.

Tuulivoimatuotannolle tarkoitetusta uusiutuvan energian tuesta on yhtiöiden kanssa voimassa olevat sopimukset, joita ei voi kesken kaiken lähteä purkamaan.

”Sivuvirtana yritystukipuolella ovat maatalouden tuet. Tiedän, että niihin kajoaminen on nykyisen hallitusohjelman puitteissa hankalaa. Mutta se on kuitenkin yksi kokonaisuus, johon ei ole millään tavalla kajottu tällä vaalikaudella.”

Eli ensin alennettiin verotusta velkarahalla ja nyt sitä pitäisi kiristää. Kertoisiko joku orpopurralle että ne velat pitää maksaa korkoineen, joita ei olisi ilman niitä lyhyeksi jääneitä kulutusjuhlia.

Ensin oli vallalla ajatus, että ”leikata pitää, kun ei kerta kaikkiaan ole varaa.” Sitten muutama kuukausi sen jälkeen sitten olikin varaa veroalennuksiin rikkaille ja joillekin yrityksille.

Isot veroalet maksaisivat itsensä takaisin ”dynaamisilla vaikutuksilla.” Luottoluokitusyhtiö Fitch ei tähän kuitenkaan uskonut, ja alensi Suomen luottoluokitusta.

Meillä on kaikkien aikojen kehnoin hallitus, jonka ratkaisuista ainakin osa perustuu valtiovarainministeriön ”laskelmiin” (lue: toiveisiin).

Orpo ja Purra ovat tehneet lukuisia virheitä, jotka näkyvät muuan muassa verotulojen laskuna, lisääntyvänä työttömyytenä ja lainanottona, vähenevänä työllisyytenä.

Ja omasta mielestään eivät ole tehneet virheitä. Kuitenkin Suomi on monella mittarilla Euroopan tasolla huonoiten onnistunut ratkaisuissaan. Ja kyllä - on muillakin mailla vaikeat taloudelliset suhdanteet.
 
VM budjettipäällikkö Mika Niemelä tarjoaa siis samoja lääkkeitä kuin SDP, IMF ja OECD..mutta eivät kelpaa Orpolle ja Purralle.
 
Yhteistyössä