Vituttaa,väsyttää!!

  • Viestiketjun aloittaja Jona
  • Ensimmäinen viesti
Jona
No niin, tilanne on se, että meillä on 4kk vanha poika joka on tietysti aivan ihana ja mielettömän rakas! Kuitenkin olen tällähetkellä aika väsynyt... Mieheni on töissä ja paljon iltaisin harrastuksissaan, joten vietän paljon aikaa yksin lapsen kanssa. Mieheni siis ei käy ryyppäämässä ja rellestämässä vaan harrastaa paljon, ja lopun vapaa-ajan mitä työltä ja urheilulta jää on kyllä kotona... Silti on alkanut Vituttaan sen "ainainen" poissaolo. Samalla ottaa päähän, että se olen AINA minä joka loppujenviimeksi pojan hoitaa, siivoo kodin, tekee ruoan... Miehelläni on mahdollisuus harrastaa ym ja mä en oikein pääse minnekkään, pääsen tietysti pojan kanssa mutta eriasiahan se on... Ongelmaa pahentaa se, että mä en osaa jättää poikaa vielä "vieraiden" (mummot ym) hoitoon... En tiedä miks, jotenkin kai olen liian omistava ja epäilen toisten kykyjä, samalla koen olevani huono äiti jos lähden... Ymmärrätte varmaan, hullua! Mutta vaikka kuinka asian hulluuden järjellä tiedostan niin...
Miehelleni jättäisin mielelläni pojan joskus, että yksin pääsisin jonnekkin KÄYMÄÄN mutta kun mieheni ei ole valmis jättämään harrastustaan väliin sen takia että mä pääsisin johki...
Onko tämä teidän mielestä oikein???
Mitä hittoa mä teen???
Heitänkö koko miehen ulos? EI, en mä voi, enkä halua, rakastanhan mä sitä kuitenkin... Ei vaan auta, vaikka olen miehellekkin asiasta monta kertaa puhunut..
Väsyttää ja ottaa päähän!!! :(
 
Itselläni oli esikoisen aikana ihan samanlainen olo!!Ja varmaan monella *tuoreella*äidillä,mutta kyllä äiditkin tarvitsevat omaa aikaa,vaikka vain käydäkseen lenkillä!!Eihän sitä heti tarvitse kauan olla pois,jos siltä tuntuu.Käydä vaikka kaverilla kahvilla...
Oletko miehellesi kertonut tuntemuksistasi??Itse esikosen kanssa liikuin aika paljon,kortiton kun olin ni kärryillen!!Kyl pienenkin kanssa voi*liikkua*ja samalla itsekkin saa vaihtelua,seuraa:Entä oletko miettinyt näitä äiti/lapsi-tapaamisia??Ne on kanssa ihan kivoja piristyksiä sekä äidin että pienen päivään!!!Ei muuta kun liikkumaan....
 
Nyt miehesi pitäisi kasvaa aikuiseksi, ja ottaa vastuu naisestaan ja lapsestaan eli perheestään.
Lapsen tultua ei pidä kaikkea muuta elämää lopettaa, mutta järkikin sanoo, että rajoitettava on.
Se on niin yksinkertaista. Ei mies voi olla ikuinen teinipoika.
 
Tiedän mitä tarkoitat, oma mies oli vauva-ajan opiskelija joka otti piano ja laulutunteja ja sen lisäksi teki vielä keikkoja tulevaan ammattiinsa. Tuntui siltä että aina on yksin kotona ja oli masennusta, poika oli terve ja helppo muuten mutta hänen rytmi oli kummallinen nukahti yöllä 4-5 aikaan mikään ei auttanut.. Kun poika oli n.4kk niin saatiin kovalla työllä käännettyä rytmi, olin koko ensimmäisen vuoden kuin unessa. Pahemmaksi sen teki vielä se että miehen opinnot aiheutti kotikaupungistani muuton 130km päähän. Lähellä oli vain miehen sukua, jonka kanssa toki olen hyvissä väleissä ollut aina mutta tuntojen purku tai avunpyytäminen ei tuntunut luontevalta (anoppi ei esimerkiksi huomannut masennustani vaikka näimme viikottain). Meillä tämä tilanne loppui miehen intin jälkeen kun poika oli jo 2v. Nyt on toinen tulossa ja toivon että asiat pysyy edes näin kun ovat nyt. En kuitenkaan halunnut tämän takia lapsille suurempaa ikäeroa, kyllä sen jaksaa kun on pakko ja tarkoitan nyt positiivisessa mielessä lapset on tärkein asia.

Tiedän vauvan syntyvän miehen työn pahimpaan sesonkiin ja olen näin ollen vauvan ja esikon kanssa paljon alusta asti yksin, mutta eihan lapsen yritystä aloitellessa voi tietää että tärppääkö heti vai vasta kuukausien päästä.

Voimia sinulle yritäppä vielä jutella miehesi kanssa, jos sinä luovut jopa omasta ajasta lapsen takia niin kyllä miehen pitää jostain luopua tai hän on kohtuuton koska äidin hyvinvointi on käsikädessä lapsen hyvinvointiin. Vaikka lapsi olisi helppo ja nukkuisi hyvin niin ilman hengähdys taukoja ei jaksa. Itselleni oli hyvä se että viikonloppuna kävin toisena päivänä painonvartijoissa, jossa sain irtautua omiin juttuihini täysin. Ja olon kohentuessa alkoi jaksaakkin paremmin. Voi tuntua vähältä jos vapautuu viikossa 2 tunniksi mutta sekin on olennaisen paljon. Itsekkään en olisi vauvaa tämän takia anoppilaan vienyt olisi mennyt muuten lähtöihin yms paljon aikaa eikä olisi tuntunut omalta ajalta, sitä paitsi miehellekkin tekee hyvää olla välillä pienen kanssa ilman äidin hössötystä. On toki hankalampaa jos vielä imettää mutta kyllähän sekin onnistuu.
 
Maalaisäiti
Mun poika oli ensimmäiset puoli vuotta erittäin itkuinen ja vaativa vauva. Kun en välillä tahtonut itsekään pärjätä vauvan kanssa, niin ajattelin, että vielä vähemmän mieheni tai mummot hänen kanssaan pärjää. Sen vuoksi minun oli vaikea jättää vauvaa isälleen puolta tuntia kauemmaksi aikaa, eikä puhettakaan että olisin jättänyt muutamaksi tunniksi jompaan kumpaan mummolaan, vaikka minua koko ajan siihen patistettiin. Minusta alkoi siis pikku hiljaa näkymään uloskinpäin, että olin tulla hulluksi ainaiseen kotona olemiseen, mutta omaa syytäni se oli etten sieltä lähtenyt juuri muualle kuin kauppaan, koska mietin, miten kotona sen aikaa pärjätään. Puolen vuoden kohdalla vauvassa kuitenkin tapahtui selvä "käänne" ja nyt luotan itseeni ja muihinkin vauvan hoitajana.
Voisiko olla, että miehesi vähän pelkää jäädä kahdestaan lapsen kanssa, jos ei ole paljoa joutunut olemaan? Kannattaisiko ensin aloittaa siitä, että molempien kotonaollessa hän huolehtisi lapsenhoidosta eli vaipanvaihdoista, syöttämisistä, nukuttamisista jne. jotta saisi hommaan tuntumaa sun ollessa kuitenkin taka-alalla "turvana".
Sen jälkeen laatikaa miehenne kanssa jonkinlainen lukujärjestys eli tietyt illat, jolloin miehesi ei ole harrastuksissaan ja viikonloppuisin vaikka iltapäivät, jolloin sitten itse pääset jonnekin. Vaikka aluksi vaan se puolituntia tai tunti, jotta yksinolo lapsen kanssa ei olisi miehelle ylivoimaisen pitkä ja hän kokisi sen positiivisesti. Jos miehesi osallistuu yleensäkin vähän lapsenhoitoon, ei häntä voi heti vaatia jäämään vauvan kanssa kahdestaan ennenkuin saa itsevarmuutta siitä hommasta.
 
Mulla oli esikoisen syntymän jälkeen samanlainen olo, et ihan ku olis yksinhuoltaja. Mies oli kyllä kotonakin, mut aina kun tuli mahdollisuus niin hän vietti paljon aikaa harrastustensa parissa ja mulle kasaantu kaikki vastuu lapsenhoidosta. Mies kyllä halusi osallistua ja omasta mielestään osallistuikin, mut mulla oli kyllä aika yksinäinen olo.

Sitten kun vauva täytti suunnilleen 6kk niin yhtäkkiä kaikki muutui: mies löysi yhteyden lapseen ja tykkäs olla sen kanssa ja mä sain joskus hilpasta ovesta ihan yksikseni! Syyksi muutokseen mies sanoi, et tätä ennen hän ei päässyt mun ja vauvan symbioosin väliin, hän ei tiennyt mitä tehdä vauvalle kun ei osannut vaistota kaikkia sen tarpeita. Osittain mä uskon et tää on tottakin, mies on ehkä aluksi vähän ulkopuolinen siinä suhteessa. Mut osittain oli varmaan kyse myös sellasesta kypsymättömyydestä ettei oikein vielä tajua elämäntilanteen muutosta. Mun miehellä se vei n. puoli vuotta, joillakin se voi viedä enemmänkin. Mun mielestä sun kannattaa puhua miehes kanssa siitä miltä susta tuntuu ja mitä sä toivoisit häneltä. Mulla on tällä hetkellä sellanen mies joka viettää aikaa lapsensa kanssa ja iltamenot meillä jaetaan suhtkoht tasapuolisesti. Kannattaa puhua asiasta!
 
Jaksamista
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.06.2004 klo 13:40 Jona kirjoitti:
Mieheni on töissä ja paljon iltaisin harrastuksissaan, joten vietän paljon aikaa yksin lapsen kanssa. Mieheni siis ei käy ryyppäämässä ja rellestämässä vaan harrastaa paljon, ja lopun vapaa-ajan mitä työltä ja urheilulta jää on kyllä kotona... Silti on alkanut Vituttaan sen "ainainen" poissaolo. Samalla ottaa päähän, että se olen AINA minä joka loppujenviimeksi pojan hoitaa, siivoo kodin, tekee ruoan... Miehelläni on mahdollisuus harrastaa ym ja mä en oikein pääse minnekkään, pääsen tietysti pojan kanssa mutta eriasiahan se on... Ongelmaa pahentaa se, että mä en osaa jättää poikaa vielä "vieraiden" (mummot ym) hoitoon... En tiedä miks, jotenkin kai olen liian omistava ja epäilen toisten kykyjä, samalla koen olevani huono äiti jos lähden... Ymmärrätte varmaan, hullua! Mutta vaikka kuinka asian hulluuden järjellä tiedostan niin...
Onko tämä teidän mielestä oikein???
Mitä hittoa mä teen???
Heitänkö koko miehen ulos? EI, en mä voi, enkä halua, rakastanhan mä sitä kuitenkin... Ei vaan auta, vaikka olen miehellekkin asiasta monta kertaa puhunut..
Väsyttää ja ottaa päähän!!! :(
Sanot miehellesi, että sun on saatava omaa aikaa. Että sun on päästävä käymään kaupungilla tai kaupassa yksiksesi esim. 2 tuntia lauantaina. Sano miehellesi, että seinät kaatuu päälle, jos et pääse ;) . Ja luota niihin muihin ihmisiin, kyllä ne osaa hoitaa sun lastasi. Yritä sopia niin ajoissa meno miehesi kanssa, että mies saa asiat järjestettyä.

Kyllä miehesi on aika kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuuta lapsesta ja sinun hyvinvoinnistasi. Parisuhteen ja myös lapsen hyvinvoinnin perusta on vanhempien välinen hyvä suhde. Minne nuo itsekkäät miehet voisi laittaa kasvamaan?
 
Jona
Kiitos kiitos teille kaikille vastanneille!! =)
Huomattavasti helpompi olo tuli, kun kuulin että en ainoa ole tälläisessä tilanteessa... Että on muitakin joilla on/on ollut sama tilanne!
Ehkä tää tästä...
Pitää koittaa TAAS puhua miehen kanssa ja selittää jotenkin kielellä jota mieskin ymmärtää että myös mulla on oltava muutakin elämää kuin mies ja vauva... Tuntuu vaan, että nuo miehet puhuvat niin eri kieltä että eivät oikein meitä naisia ymmärrä... ;)
Ja ehkä mä rupean vakavissani harkitsemaan sitä avun pyyntöä myös niiltä mummoilta... Onhan ne kuitenkin itsekkin lapsia kasvattaneet ja ovat tämän meidän pojan MUMMOT!!! Ei siis ketä tahansa hoitajia...
Joten, toivotaan että asiat muuttuu ja helpottuu!!! =)
 
erica-74
:D miehelläsi on vain YKSI vaihtoehto ,vähentää niitä menoja.Lapsellesi on tärkeää kokea yhteistä aikaa myös toisen vanhemman kanssa,PUHUMATTAKAAN sinun voimavaroistasi jotka ovat varmasti rajalliset :/ Kyllä oma mieheni pisti ykköseksi lapsen kun sen aika tuli ,harrastaa ehtii aivan varmasti myöhemminkin :ashamed: lapsellista ja itsekästä miehesi taholta.
 
Lapset kasvavat isoiksi melko nopeasti, noin 15 vuodessa. Sen ajan pitaisi miehenkin pystya luopumaan omista asioistaan lapsen vuoksi. Jos miehesi haluaa lapsensa kanssa hyvan suhteen, tulee siihen panostaa heti alusta lahtien, ei sitten kun lapsi on jo valmis maailmalle lentamaan!
 
nikitön
minuakin vituttaa aika usein... mies tekee pitkää päivää ja kerkee olla pojan kans pääsääntösesti viikonloppuna....
meillä juttu toimii niin et sanon nyt meneväni johki... kauppaan kirppikselle tai yms jä jätän miehen pojan kans kotiin....
nyt seuraavaks syksyllä mies jää kotiin ja mä palaan töihin ni katotaan miten sit :D :D :D :D :D
 
Meidän miehen ymmärrystä auttoi Jari Tervon Kallellaan-kirja. Siinä kerrotaan mm. heräämis- ja syöttövuoroista vanhempien kesken. Toki siellä on ryyppyreissujen kuvauksiakin esim ruokakassi lähetetään taksilla kotiin , mutta enimmäkseen kirja on mukava luettavaa. Luin sen ensin itse ja kun kikattelin sille, miehenkin uteliaisuus heräsi. Joitanin käytäntöjä sieltä on tullut meidän perheeseen ja huom miehen aloitteesta!

Tiedän hyvin että esikoisen jättäminen toisen hoiviin on vaikeaa, mutta jos tarjolla on isovanhempien apua, käytä ihmeessä sitä. Kirjoita "käyttöohjeet" humoristiseen sävyyn ja kutsu mummo ja vaari teille kotiin. Aluksi vain pariksi tunniksi ja myöhemmin pidemmäksikin aikaa. Jos vauva itkisikin, ei se haittaa. Enemmän iloa on vauvalle virkistyneestä äidistä.

Et muuten arvaakkaan miten sydäntä kalvaa joskus kun tahtoisi auttaa ystävää tai tuttavaa lastenhoidossa, mutta toinen ei malta luovuttaa lastaan hetkeksikään. Vaikka olisi miten vaihtelun tarpeessa. Kun itse olen tehnyt samalla tavalla eli halunnut hoitaa lapseni mahdollisimman paljon itse, muistan hyvin miten rankkaa monasti oli. Välillä on nytkin, vaikka otan kaiken mahdollisen avun ja huoletta jätän lapset isänsä voiviin tai hankin lapsenvahdin.
 
traveller
Lyö nyrkki pöytään, että "Prkl...!!!&&#!!½½§§" Meillä se auttoi jonkin verran ja kun välillä tekee sen muistin virkistykseksi uudelleen, pärjää =) Mut oikeasti piti korottaa ääntä, mitä ei ennen kahden eläessä tapahtunut koskaan. Toinen juttu on kuulema yleistä; kun vauva kasvaa ja alkaa kommunikoimaan isän kanssa niin tilanne paranee..toios sopii, meillä poika 4kk ja isä erähullu,jospa jonkun vuoden päästä lähtee iskän mukaan :) tsemiä, olen itse ajatellut että 4kk on KUITENKIN lyhyt aika ihmisen elämässä, mutta tiedän tunteen mikä sulla on. Vaikka kuinka päättää, niin ottaa päähän...
 
sarae
Lapsi on yhtä paljon isän kuin äidinkin! Vaikka imetin kävin harrastuksissa pari kertaa viikossa kun tyttö oli reilun kuukauden. Isä kävi kanssa pari kertaa viikossa omissa harrastuksissaan. Imetin juuri ennen lähtöä ja hyvin pärjäsivät keskenään. Kyllä mielestäni molemmille kuuluu ns. omaa aikaa. Jaksaa paljon paremmin...
 
upsukka
Tutulta kuulostaa.
minulla on nyt reilun kaksi ja puoli vuotias poika. En koko aikana ole päässyt kunnolla kuin kaksi kertaa pois kotoa yksin. Ruokakaupassa olen piipahtanut noiden kertojen lisäksi.
Olen yrittänyt puhua asiasta miehelleni, mutta saan vastaukseksi sen, että hae töitä, niin saat jotain muuta tekemistä, eikä tarvitse olla koko ajan pojan kanssa kotona.
Sehän sen ratkaisis, samat työt pitäis kotona tehdä pienemmällä ajalla. No, kohtahan tässä täytyy lähteä töitä etsimään kun hoitoraha päättyy.
Jos miehen kuullen korotan kovasti ääntäni pojalle, hän tulee lapsen kuullen huutamaan minulle ja moittimaan minua, eikä ymmärrä, että joskus vaan on pakko suuttua, kun ei jaksa. Helppo tulla neuvomaan, kun ei itse tarvi olla 24 tuntia vastuussa.


 
eräs vaan
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.06.2004 klo 17:18 Jona kirjoitti:
Pitää koittaa TAAS puhua miehen kanssa ja selittää jotenkin kielellä jota mieskin ymmärtää että myös mulla on oltava muutakin elämää kuin mies ja vauva... Tuntuu vaan, että nuo miehet puhuvat niin eri kieltä että eivät oikein meitä naisia ymmärrä... ;)
Minun jotkut ystävät ovat joskus (tarpeeksi kypsyttyään johonkin tilanteeseen) käyttäneet "miesten kieltä". Sinun housuissasi minä kyllä tuossa tilanteessa kokeilisin sitä. Lapsi on teidän yhteinen ja kummallakin on aivan yhtä suuri vastuu lapsesta. Toisin sanoen kumpikaan ei voi olettaa että toinen vastaisi jotenkin lapsesta enemmän. Näin ollen jos miehesi juoksee menoissaan ja olettaa sinun hoitavan lapsen tai hankkivan tarvittaessa hoitajan voit sinä tehdä samoin eli oletat miehen hoitavan tai hankkivan hoitajan.
Minun yksi ystävä teki vastaavassa tilanteessa näin:
Mies tuli töistä kotiin ja hänen oli tarkoitus lähteä vielä johonkin harrastukseen. Ystäväni oli laittanut itsensä valmiiksi ja saman tien kun mies tuli niin takki niskaan ja ovelta huikasi menen nyt xxx-paikkaan ja tulen parin tunnin pääästä (oli kyllä kirjoittanut lapulle jotain hoitovinkkejä keittiön pöydälle). Kännykän jätti kotiin. Juup olihan kotona äkänen ukko vastassa kun ystäväni kotiutui. Ystäväni kuitenkin oli (olevinaan) ihan hölmönä "mitä nyt, miten mä mitään väärää tehnyt sähän teet näin jatkuvasti" "miten niin äidin velvollisuudet?? Missä niin sanotaan, että äidillä olisi jotenkin suurempi vastuu??? Kyllä se on meillä yhtä suuri vastuu" Juu ja lopuksi teki selväksi, että vastaava tulee toistumaan säännöllisesti niin kauan kun mieskin niin toimii. Uhkasipa vielä, että tarvittaessa kuljettaa lapset miehen työpaikalle tarvittaessa juuri ennen työpäivän loppumista :whistle: .
Nykyisin tuossa perheessä aikuset sopivat menoistaan ja limittävät niitä joustoa riittää molemmin puolin :D .
 

Yhteistyössä