Vittu mulla on paha olo!! Ja aina tämä sama paska työntyy

[perkele]

uudestaan ja uudestaan! minulla on mies ja kaksi lasta. miehen ympärillä edelleen suuri, rakastava lapsuudenperhe. vanhemmat ja sisarukset ja oikein näkee, kuinka he rakastavat miestäni. sehän on hienoa vai mitä? mutta en voi sille mitään, että AINA jossain välissä mulle tulee suru, katkeruus ja viha. isäni tappoi itsensä ollessani 10-vuotias, äitini on välinpitämätön, ahdistunut, katkera ihminen, joka on nähnyt minutkin aina jotenkin huonona, lytännyt itsetuntoani. siskoani en tunne ollenkaan. sukulaisiin ei ole välejä, koska heitä ei oikeastaan ole. en käsitä miten v****a on mahdollista että vaikka nyt on oma perhe niin alkaa aina ahdistamaan kun kokoonnutaan miehen perheen kesken. vittu mä olen paska, huono, ihminen, kun mulla ei ole tuollaista perhettä ympärillä!!

 

[Toinen]

Hei perkele
Mulla on välillä ihan samanlaisia tunteita. Oma isäni tappoi itsensä kun olin 13. Miehelläni on ihanat vanhemmat, mutta niiden hyysääminen ärsyttää välillä niin helvetisti. Mulla on äitiini ja siskooni ihan hyvät välit, mutta asutaan niin kaukana toisistamme. Välillä mietin, että ehkä mua vaan ärsyttää se aikuisen miehen paapominen, kun mun perheessäni kaikki ovat melko itsenäisiä. Olen tästä räjähtänyt miehelle pari kertaa, ja sitten hävettää...

 

[kolmas]

Mun miehellä myös on ihana suuri terve perhe, viettävät monia illallisia tms. johon kutsutaan mies, sen sisarukset ja heidän puolisot. Minutkin on otettu vastaan silkalla lämmöllä. Siksi tuntuukin jotenkin väärältä kun se tavallaan ahdistaa. Itse olen vakavaa masennusta sairastaneen yh-äidin ainoa lapsi ja äitini on jo kuollut, eikä muun suvun kanssa olla yhteyksissä. Välillä ahdistaa todella paljon etukäteen mennä, välillä taas itken jälkeenpäin kun siellä ollaan oltu. Mies tavallaan ymmärtää, tavallaan kuitenkaan ei, mun tunteet tästä asiasta. Vaikeaa.

 

[Toinen]

Voi meitä!
Välillä saan PMS-oireiden aikaan sellaisen raivon päälle, etten uskalla edes tavata miehen vanhempia silloin. Tulee samanlainen olo kuin murrosiässä, kun halus pois kotoa ja äiti kävi hermoille. Outoa. Ehkä olen jotenkin mustasukkainen miehestäni ja epävarma, kun omaa perhettä ei ole lähellä.

 

[m]

miten ihanaa kun sinulla on tuommoinen perhe miehesi puolelta ! ole hyvä ihminen onnellinen hänen ja itsesi puolesta. menneille ei voi mitään, mutta turha itseään katkeroittaa asioilla joille ei voi mitään !!! älä turhaan piehtaroi noin katkerissa tunteissa, ne syövät sinua pahasti. jos tuntuu ettei mikään muu auta niin keskustele tunteistasi jonkun ulkopuolisen kanssa, ystävä tms . pilaat itsesi ja perheesi elämän katkerilla tunteilla.

 

[kolmas]

Ei tätä tilannetta voi oikein kunnolla ymmärtää kuin samassa tilanteessa jollaintapaa oleva! Tottakai katkeruus ja muu tunnekuohu on "turhaa" mutta ei sille voi mitään että tunne tulee, 'vähän sama kuin raskaanaoleva esittelisi mahaansa kauan lapsettomuudesta kärsineelle.' Tavallaan siellä on mukavaa käydä, mutta silti itkettää sitten ehkä jälkeenpäin tai jo siellä ollessa, jonka tietysti salaan. Minulle olisi helpompaa jos välit olisivat etäisemmät, mutta en tietenkään sano sitä miehelleni, se on asia jota ei voi pyytää. Eikä minun ole onneksi pakko lähteä mukaan joka kerta. Sitäpaitsi minusta on kasvanut oman 'perheeni' kanssa hämmästyttävän vahva, omatoiminen ja sitkeä ihminen, jota mieheni todellakaan ei ole jotain hyötyäkin siis!