Vinkkejä vaatepaketin myymiseen huutiksessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Suzyanne
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Suzyanne

Vieras
Minulla on ollut tän viikon alusta huutiksessa myynnissä pojan vaatepaketti, kaksi huutajaa eikä edes hv ole ylittynyt.

Kyselisin nyt vastaisuuden varalta vinkkejä teiltä kokeneemmilta huutiskauppiailta, koska olen itse tehnyt aika vähän kauppaa.

Yksi syy huutojen vähyyteen on tietty se ettei ole pääkuvaa, laitoin sen kyllä ja ennen on onnistunut, mutta nyt ei vaan onnistunut. :(

Lisäksi varmaan hv karkoittaa ostajia, seuraavaksi laitan lähtöhinnan sopivaksi, eikä hv:tä.

Tahratkin voisi poistaa vaatteista ennen kuvausta, minä kuvasin vaatteita hämärässä, enkä nähnyt tahroja vasta kun kuvissa. :( Niitä ei kyllä ollut kuin kolmessa vaatteessa noin 60 kpl:sta,ja kahdesta sain tahranpoistoaineella ne pois, ja kerroin asiasta. Vaatteet oli pestyjä ilman muuta kuvauksessa, mutta ne tahrat oli sellaisia jotka ei tavallisessa pesussa olleet lähteneetkään.

Mitä muuta? Laittaisin pakettiin kenkiä, takkeja yms., mutta en viitsi vielä ainakaan kun ei ole tullut huutoja tuon enempää.:(

Saa antaa positiivissävyisiä vinkkejä huutiskauppaan, meinaan aloittaa sen nyt vasta isommassa mittakaavassa.

Eikä sitten tarvitse haukkua myymiäni vaatteita, makuja on erilaisia, ja joo, ihan henkkamaukkaa ja Lindexiä ne ovat pääasiassa, eli halpaa käyttövaatetta. Tuolla kyllä monilla muullakin on, ja on enemmän huutoja. Eli ne pari tahraako, ja pääkuvattomuusko syynä? Ja ehkä liian iso paketti?

Iso vaatepaketti pikkumiehelle koko 80-86 39.00 € - Poikien vaatepaketit - Vaatetus - Huuto.net
 
Sulla ei tainnut olla tämä paketti siinä "näyteikkunassa"? olen huomannut että ne vaatepaketit tai ylipäätään vaatteet menee paremmin kaupaksi jos ostaa itselleen näyteikkunapaikan, niistä vaatepaketeista jotka siinä on, huudetaan uskomattomia summia ;)
 
[QUOTE="max";22638718]Sulla ei tainnut olla tämä paketti siinä "näyteikkunassa"? olen huomannut että ne vaatepaketit tai ylipäätään vaatteet menee paremmin kaupaksi jos ostaa itselleen näyteikkunapaikan, niistä vaatepaketeista jotka siinä on, huudetaan uskomattomia summia ;)[/QUOTE]

Mun vaatepaketti on ensimmäisenä näyteikkunassa. :)
 
Äkkiä vilastuna...oikein mukavia vaatteita :)

Tosiaan, nuo hv kohteet on ärsyttäviä. En jaksa itse niitä huuutaa ja toivoa että hv ylittyy. Jatkossa siis lähtöhinta suoraan sellaiseksi, että olet yhdellä huudolla valmis vaatteista luopumaan :)

Mä uskon että yksi suuri syy on huutoajan pituus. Mä en jaksa venata kahta viikkoa sitä että saanko, vaiko enkö saa vaatteita. Jos mä meinaisin huutaa tuota tuotetta, niin laittaisin sen kirjanmerkkeihin ja palaisin katsomaan tilannetta vasta 20.12. Osta heti hinta on saanut mut tekemään muutamat kaupat melko kiskurihintaan, koska olen tosissani halunnut tuotteen. Joten voisit sellaisenkin vaihtoehdon tuotteeseen lisätä :)

Kuvattomuus vähentää varmasti, sillä kuvat huomaa vasta kun kohteen ava...sitä ennen näyttää siltä, ettei kuvia ole...kaikki eivät jaksa tällaisia selata mahdollisten kuvien toiveissa.

Lisäksi huudan vain tuotteita, joiden postikulut ovat todelliset. Tuossa sinun kohteessai kulut tullee olemaan 10,05€, joten ne on kohdillaan. Mutta joku huutaja saattaa luulla, että vedät välistä...siis sellainen joka ei ole postin taksoista perillä.

Onnea myyntiin, mun mielestä vaatteet tosiaan nopeasti vilkaistuna oli kivoja. mikä on hv?
 
Viimeksi muokattu:
En koskaan laita hintavarausta, enkä ikinä laita mitään näyteikkunaan.

Joka vaatteesta kuvat ja kuvaukset, vain yhtä tai kahta kokoa yhteen pakettiin (esim. 92-98), ei kesä- ja talvivaatteita sekaisin. Postikulujen hinta ilmoitukseen mukaan. Näin olen saanut kaikki vaatepaketit myytyä :)
 
Olisi Bamsen huppari, Reimatecin vk-kengät, Fix-fleecetakki, Lassi ja Lotta-villahaalari, nahkaisia pari kertaa pidettyjä kesäkenkiä, Nike-lenkkarit jne., mutta tosiaankaan en viitsisi tuolla hinnalla niitä pistää kun ei tule huutoja. :|
 
Kengät on sikäli vähän hankalia paketeissa, ettei ne välttämättä sovi huutajan lapselle. Siis voi olla ihan eri koko.

Mun tytöllä on kengänkoko 25-26 ja hänen vuotta vanhemmalla, samaa vaatekokoa käyttävällä serkullaan se on 22.
 
Äkkiä vilastuna...oikein mukavia vaatteita :)

Tosiaan, nuo hv kohteet on ärsyttäviä. En jaksa itse niitä huuutaa ja toivoa että hv ylittyy. Jatkossa siis lähtöhinta suoraan sellaiseksi, että olet yhdellä huudolla valmis vaatteista luopumaan :)

Mä uskon että yksi suuri syy on huutoajan pituus. Mä en jaksa venata kahta viikkoa sitä että saanko, vaiko enkö saa vaatteita. Jos mä meinaisin huutaa tuota tuotetta, niin laittaisin sen kirjanmerkkeihin ja palaisin katsomaan tilannetta vasta 20.12. Osta heti hinta on saanut mut tekemään muutamat kaupat melko kiskurihintaan, koska olen tosissani halunnut tuotteen. Joten voisit sellaisenkin vaihtoehdon tuotteeseen lisätä :)

Kuvattomuus vähentää varmasti, sillä kuvat huomaa vasta kun kohteen ava...sitä ennen näyttää siltä, ettei kuvia ole...kaikki eivät jaksa tällaisia selata mahdollisten kuvien toiveissa.

Lisäksi huudan vain tuotteita, joiden postikulut ovat todelliset. Tuossa sinun kohteessai kulut tullee olemaan 10,05€, joten ne on kohdillaan. Mutta joku huutaja saattaa luulla, että vedät välistä...siis sellainen joka ei ole postin taksoista perillä.

Onnea myyntiin, mun mielestä vaatteet tosiaan nopeasti vilkaistuna oli kivoja. mikä on hv?

45 e, mielestäni laika vähän, enkä noita arvokkaampia juttuja lisää jos ei huutoja tule montaa.

Hyviä vinkkejä,seuraavalla kerralla osaan!!:)
 
Samanlaisesta paketista olen saanut 70-80€. Huutoja tulee eniten viikonloppuisin, joten en todella heittäisi kirvestä kaivoon vielä. Tahti kiihtyy usein viimeisenä aukiolopäivänä. Vuodenajat ja muut vaikuttaa, joulukuussa odotellaan ehkä aleja ja joululahjoja, heinäkuussa lomaillaan ja ollaan jälleen alessa.

Harmi kun suurin osa on pieniä, maksaisin aika paljon jo pelkistä viidakkohousuistakin :) Ne on huiput jalassa.
 
Piti vielä sanomani, että huudot ei kaadu paketeissa aukioloaikaan. Laittaisin isoon pakettiin pitrkän aukiolon. Jos joku vaatteet haluaa, ihan varmasti sen pari viikkoa odottelee :)
 
[QUOTE="vieras";22639144]Piti vielä sanomani, että huudot ei kaadu paketeissa aukioloaikaan. Laittaisin isoon pakettiin pitrkän aukiolon. Jos joku vaatteet haluaa, ihan varmasti sen pari viikkoa odottelee :)[/QUOTE]

Ok, tuo on iso paketti, joten se kaksi viikkoa voi olla ihan hyvä. :) Ellen sitten myy pakettia ennen kuin huuto loppuu. :)
 
Yksi muuten mikä sulla varmasti rajaa huutoja on tuo käyttäjäpalautteen taso 20. Se karsii paljon potentiaalisia ostajaehdokkaita varmasti pois, jotka tekevät luotettavaa kauppaa, mutta harvoin.
 
[QUOTE="vieras";22639993]ja lisään vielä, että myös se, kun pitää olla tunnistautunut käyttäjä. :([/QUOTE]

Mitä ihmettä? Siis tuohan rajaa pois vaikka kuinka paljon ostajia, aivan tyhmää. En ole muuten koskaan pistänyt edes käyttäjäpalautteen tasovaatimusta, vaikka olen tehnyt 700 kauppaa huutiksessa. Ei ole ollut ongelmia.

Minulla ei muuten näkyneet kaikki kuvat.
 
Mä uskon vahvasti että niitä kyllä tulee siinä kohtaa, kun sulkeutumisaika lähenee :)

Näin, tuntuu olevan niin et porukka oottelee viimeiselle päivälle/tunnille ja sit huutaa. Mulla nousi viimeksi viimeisen vuorokauden aikana hinta tuplaksi =)

Mut Hintavarausta en käyttäisi, ja sit mä inhoon noita ---LISÄYKSIÄ tulee sitten myöhemmin -- jos ne onkin sellaisia etten haluu niitä, ja tossa sun tapauksessa tulee mieleen et vedättää hintaa sinne hv:hen kun tulee lisäyksiä
 
Sellainen vielä, itse etsin pojalleni just parhaillaan tuon kokoista pakettia,kerkesin tosin eilen jo huutamaan itselleni vajaalla 50e,suurinpiirtein samanlaisen paketin, MUTTA paketti oli kohdassa poikavauvan vaatepaketit -86. Itse en ole edes katsonut tuonne puolelle missä sun paketti on ollut kun olen ajatellut että siellä on koot 90->
 
Ja enhän mä muutenkaan olis saanut huudettua tuota pakettia,kun palautteita on vain 15! Me ollaan kyllä aina haettu huudettu tuote parin päivän sisällä,maksettu se käteisellä ja noudettu joka kerta itse ovelta asti.. Toi 20 palautetta rajaa kyl aika paljon hyviä ostajia pois!
 
No, itteäni mietityttää, mihin hintaan paketin möisit. Ostaisin itse, jos siis tarvisin, niin max 40 €:lla.Hyvät kuvat äkkiseltään katsottuna (vaatteet silitetty jne).

Heh, kuivausrummusta vaatteet tulee tollaisina, niin ei tarvitse silittää. Tai tuossa ne ovat kaapissa olon jäljiltä, ja siellä vähäh rypistyneet, pesin ne ja kuivasin kuivurissa vielä, eli ovat nyt vielä sileämpiä. Kuivuri onneksi silittää vaatteet pidettävään kuntoon, vihaan silittämistä.
 
Yhteistyössä