Vinkkejä uupumisesta toipumiseen

["Alli"]

Haluaisin herättää keskustelua aiheesta "millä keinoilla uupunut äiti voisi edistää toipumistaan". Miten saavutan tilan, jossa oman ajan ottaminen perhe-elämän kuohinassa tuntuu oikeutetulta eikä omatunto soimaa laiskottelusta?

Olen saanut elämääni rukiiset eväsleivät, joista puuttuu voit ja muut täytteet. Se on johtanut uupumiseen lasten synnyttyä, minkä myötä olemme mieheni kanssa tehneet elämänmuutoksen asuinpaikan ja työpaikan vaihtoineen. Aiemmin meillä ei ollut mahdollisuutta saada lapsenvahteja tai omaa aikaa, lomat menivät sukulaisissa matkustaessa ja kotiin saavuttiin väsyneinä seurusteluun ja matkustamiseen. Yövalvomista ja herättelyä on ollut paljon, -liikaa, ystävyyssuhteet jääneet eri paikkakunnille, työssäkäyvinä pikkulasten vanhempina uusia kavereita ei ole ollut helppo saada. On ollut muuttoja ja työpaikkoihin liittyvää epävakautta. Naulaksi arkkuun kotiäitiyden yksinäisyys on ollut mielestäni sietämätöntä, olenhan "vain kotona lasten kanssa" miehen käydessä töissä.

Nyt meillä olisi muutamia mahdollisia lapsenvahteja lähellä kotia. Yökyläilykin onnistuu. Silti minusta tuntuu kuin haluaisin vielä kuun ja tähdetkin taivaalta, kun asiat ovat alkaneet järjestyä ja vielä tarvisin omaa aikaa ja humputuksia. Odotan työhön pääsyä kovasti, mutta vielä pitäisi jaksaa kotona hetken. Villit lapset vievät kaikki mehut ja uuteen elinympäristöön tottuminenkin stressaa meitä vanhempia.

Olisi mukava kuulla muiden ajatuksia kyseisestä aiheesta. Ehkä joku osaa vinkata käytännön piristystoimia tai kokeilun arvoisia juttuja. Luulen, etten pähkäile aiheestani ihan yksin...

 

[Mep]

Ihan normaalia on haluta hetkiä päivissä/ viikoissa myös itselleen. Niin se vaan menee.
Jollekin se on jumppa, joku käy kaupassa YKSIN, tai kahvilla jonkun kanssa.

Uupumuksen keskellä ainoa keino on vaan "syöttää aivoillensa" sitä viestiä, että mä olen hyvä ja ansaitsen parasta. Vain itse voi itsensä vakuuttaa uskomaan

Ottakaa se lapsenvahti ja käykää syömässä aikuisten kesken tai leffassa, kirjastossa, uimassa tai kävelyllä.

 

[kesätär]

Samoja asioita on pyöritelty täälläkin. En osannut ottaa omaa aikaa kun lapset olivat pieniä ja se sitten kostautui myöhemmin niin, että lopputuloksena meinasi olla avioero. Itselläkin kesti kauan aikaa tajuta mistä oma paha olo ja levottomuus johtuu...

Nykyisin pidän huolen siitä, että saan viikottain omaa aikaa. Mieheni ei omaa aikaa kaipaa, joten minun on turha odottaa hänen sanovan minulle että mene ja tee jotain kivaa yksin. Minä kuitenkin tarvitsen välillä "hajurakoa" perhe-elämään.

Parasta omaa aikaa minulle on hyvän ystävän kanssa lenkkeily. Samalla voidaan vaihtaa kuulumiset ja parantaa maailmaa. Ja tanssia rakastavana ihmisenä otan ja lähden tyttöjen kanssa kerran kuukaudessa/kahdessa kuukaudessa kunnolla ulos joraamaan (mies ei ole tanssi-ihmisiä).

Nykyisin nautin myös perheen yhteisestä ajasta, etenkin silloin kun tehdään/lähdetään jonnekkin yhdessä. Vaikkapa metsäretkelle tai sitten ihan vaan sauna-/elokuvailta kotona.

Miehelle oli jotenkin kova paikka niellä erilasuuteni. Eli juuri tuo oman ajan tarve ja muutamat muut asiat joista minä pidän vaikka hän ei. Nyt tilanne on kuitenkin hyvä ja ilma puhdistunut kunnolla. Mieskin on huomannut ettei se niin kovin vaarallista olekkaan vaikkei aina oltaisi kuin paita ja peppu (yhteisiä vuosia takana kuitenkin yli 10).

Etsi iloa tuovia asioita elämääsi ja vaali niitä. Siitä on ainakin hyvä lähteä.

Mukavaa kesää!

 

["vieras"]

On hyvin helppoa ottaa omaa aikaa useammankin kerran viikossa, kun huomaan selvästi olevani virkeämpi, jaksavampi, aktiivisempi ja ilpoisempi äiti lapsilleni ja miellyttävämpi kumppani miehelleni. Käyn vähintään 4 kertaa viikossa salilla huhkimassa ja se riittää minulle harrastukseksi ja omaksi ajaksi tällä hetkellä. Kaiken muun ajan vietän lasteni kanssa. Haluan myös näyttää lapsilleni esimerkkiä liikunnan tärkeydestä ja toki pystyn hyvässä fyysisessä kunnossa paremmin touhuamaan lasten kanssa, pystyn pelaamaan palloa, nostelemaan, pyörittämään jne. Ja sillä aikaa kun minä otan sitä omaa aikaa, lapset saavat touhuta vaihteeksi isänsä tai isovanhempien tms. hoitajan kanssa ihan eri juttuja kuin mihin minun kanssani ovat tottuneet. eli vaihtelua heillekin.

 

["Alli"]

kiitos, kun myötäelitte ja jaoitte omia kokemuksianne. Tuntuu kivalta, että olette onnistuneet saamaan kiinni ihan mukavasta elämästä vaikeuksista huolimatta. Aion itsekin jatkaa liikuntamenojani ja käsitöitä kun mies vaan ehtii töiltään hoitaa lapsia. Harmi vain, että suuret odotukseni mummosta hoitajana valuivat hukkaan... Mummo ilmoitti, ettei halua hoitaa lapsiani minun ehdoillani, kodissani ja minulle sopivalla ajalla. Koin pienen lisäkriisin ja päätin etsiä ulkopuolista hoitoapua. En vaan olisi uskonut omasta äidistäni! Ilmeisesti häntä joko ärsyttää valitukseni oman ajan puutteesta tai sitten hän on vaan kateellinen, kun nykyisin nainen saa jo puhua olevansa uupunut. Oletteko törmännyt vastaavaan?

Hyvää kesää teillekin!