Viking:n huono laatu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nykyinen ex-asiakas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nykyinen ex-asiakas

Vieras
Ostin kaksi paria Vikingin Wave -mallin lasten lenkkareita kesäksi lapsilleni. Lenkkarit kestivät käytössä noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen kummissakaan lenkkareissa eivät pysyneet tarrat kiinni. Tarra on vielä aika pitkä, joten huonommalla onnella siihen onnistuu jopa kompastumaan. Hinta näillä lenkkareilla oli noin 40 euroa pari, joten voisi olettaa, että niiden pitäisi kestää käyttöä pitempään kuin kaksi viikkoa. Kyse ei siis ole vain yhdestä viallisesta parista, koska sama vika on molemmissa erivärisissä lenkkareissa. Mahtaako koko Vikingin tuotanto edustaa nykyään tätä laatua?

Lähetin asiasta sähköpostia valmistajalle. Vastausta sähköpostiin ei kuulunut ja kysyin asiaa uudelleen noin viikon odottelun jälkeen. Vastausta ei kuulunut tähänkään kyselyyni. Lähetin asiasta sähköpostia maahantuojalle, mutta vastausta ei ole kuulunut sieltäkään. Yritin myös soittaa maahantuojalle, mutta luovutin puolen tunnin jonottamisen jälkeen. Valmistaja ei siis vastaa sähköpostikyselyyn ja maahantuoja ei vastaa sähköpostiin eikä puhelimeen, joten tästä täytyy varmaan tehdä johtopäätös, että valmista tai maahantuoja eivät aio ottaa vastuuta tuotteistaan.

Itse olen toiminut erilaisissa asiakaspalvelun kehitystehtävissä useammassa yrityksissä ja toimintaa on aina kehitetty sen pohjalle, että asiakas saa vastauksen virka-aikana lähetettyyn kyselyyn saman päivän aikana. Jos tämä ei ole mahdollista tai asia on sellainen, että vastausta pitää selvittää, niin asiakas saa tiedon, että sähköposti on vastaanotettu ja asiaa selvitetään. Viking -jalkineiden valmistajalle tai maahantuojalle tämä ei selvästikään ole tärkeää, vaan asiakas saa jatkaa yksinpuhelua.

Olemme tähän saakka ostaneet lapsillemme lähes pelkästään Viking:n lenkkareita, sandaaleja ja talvikenkiä, mutta koska valmista tai maahantuoja eivät ota mitään vastuuta viallisista tuotteistaan, niin täytyy varmaan vaihtaa merkkiä. Toisaalta en tiedä, onko Vikingin laatu huonontunut, ja edustavatko nämä lenkkarit nykyistä laatua, vai onko kyse viallisesta tuotteesta, koska kukaan ei kysymykseen suostu vastaamaan. Onneksi Viking ei ole ainoa lasten kenkien valmistaja, vaan voin aina käyttää rahani Eccon tuotteisiin tai kotimaiseen Reimateciin. Kalliimmaksi ne tuskin tulevat, koska näiden hinnaksi parille tuli lähes kolme euroa / päivä (kaksille lenkkareille 6 € / päivä) ja voivat jopa todella helposti olla parempia…
 
meillä meni talvikengät rikki, saimme vaihtaa ne uusiin ja nekin menivät rikki. ja valmistaja lupais rahat takaisin, veimme kengät liikkeeseen mistä ostimme ja saimme rahat. muuten ei se reimatec ole ihan supisuomalainen..kait se meni niin kaavotetaan suomessa mutta valmistetaan Kiinassa.
 
Multa meni myös kerran Vikingin lenkkarit lapsella rikki kolmessa viikossa. Siitä hajosi pohja, siis sisäpohja. Laitoin viestiä valmistajalle, jota ei asia kiinnostanut paskan vertaa. Ulkopuolelta kengistä näki, ettei niitä ole juuri käytetty, mutta sisältä ne on rikki. Ikävä kyllä en löytänyt kuittia mistään, joten asian selvittely jäi. Mutta sen jälkeen on Vikingin kengätkin jääneet meidän osalta ihan sinne kaupan hyllylle.
 
Parin viikon odottelun jälkeen sain vastauksen Viking Jalkineet Oy:stä. Heillä ei ole kuulemma aikaa eikä resursseja hoitaa kuluttajien reklamaatioita ja sähköpostiosoite on tarkoitus tulevaisuudessa poistaa nettisivuilta, koska sitä ei ole kenelläkään aikaa lukea sitä.

Kuluttajaoikeuden linjausten mukaan virheilmoituksen voi tehdä paitsi myyjälle myös kaupan välittäneelle elinkeinon-harjoittajalle ja aikaisemmalle myyntiportaalle. Lisäksi kuluttajaviraston mukaan kuluttaja voi halutessaan esittää vaatimuksensa myös valmistajalle tai maahantuojalle, mutta ilmeisesti Viking Jalkineet Oy on sitä mieltä, että tämä ei koske heitä.

Itse en ole tiennyt, että henkilökunnan kiire on riittävä syy välttää lakisääteisiä velvollisuuksia yrityksessä, joten nämä olivat viimeiset Vikingin tuotteet, jotka koskaan tulen ostamaan.
 
Onpas todella kehnoa asiakaspalvelua!

Meillä on Vikingin tuotteet olleet aina hyviä, mutta kyllä viallisista tuotteista pitäisi valmistajan vastata. Yhteyttä kuluttajaneuvojaan.
 
Meillä on Vikingin kengät kestäneet käytössä hyvin ja olen ollut ihan tyytyväinen. KUNNES sitten itse kokeilin kyseisiä kenkiä jalkaani.. Oli minun kokoisia vikingin kenkiä hyllyssä ja kokeilin huvikseni. Olipa huonot jalassa.

Mutta itse asiaan; törkeää vastuunpakoilua tuolta puljulta! Entä jos puhelimitse ottaisit yhteyttä ostopaikkaan? Viime kädessä kai kuluttajaneuvojaan yhteys.
 
Meillä on Vikingin kengät kestäneet käytössä hyvin ja olen ollut ihan tyytyväinen. KUNNES sitten itse kokeilin kyseisiä kenkiä jalkaani.. Oli minun kokoisia vikingin kenkiä hyllyssä ja kokeilin huvikseni. Olipa huonot jalassa.

Mutta itse asiaan; törkeää vastuunpakoilua tuolta puljulta! Entä jos puhelimitse ottaisit yhteyttä ostopaikkaan? Viime kädessä kai kuluttajaneuvojaan yhteys.

Miten ne oli huonot jalkaan? Olen ostanut niitä lapsille kun olen aina kuvitellut että ne olisi nimenomaan hyvät jalkaan.
 
Minun jalkaani ne ei ainakaan käyneet. Lesti oli kyllä tilava, mutta pohja jotenkin "lättänä", ei-muotoiltu. En tiedä, että kuuluuko sen lapsen kengässä ollakin sellainen, mutta omaan jalkaan tuntui huonolta ja huonolta kävellä.
 
Ostin viime syksynä muksulle vikingin gore-tex kengät. Nyt keväällä kengät päästivät veden suoraan läpi ja homehtuivat. Viime syksynä ei ollut mitään ongelmaa kengissä, toimivat erittäin hyvin ja olin todella tyytyväinen. Ongelman ilmettyä otinkin vikingille yhteyttä ja sieltä vastattiin, että heidän kengillään on vuoden takuu ja pyysi palauttamaan kengät liikkeeseen, josta ne ostin. Liike lähetti kengät tehtaalle, jossa kengät ilmeisesti tutkittiin. Ei mennyt pitkään kun liikkeestä soitettiin ja sain rahani takaisin. Kuittia minulla ei ollut, ja olen erittäin tyytyväinen siihen, kuinka asia hoidettiin. Jatkossa aion säilyttää kuitit, mutta katsotaan minkä merkkiset kengät ostan seuraavan kerran.
 
  • Tykkää
Reactions: LaMamanMorbid
Mä ostin pojalleni Vikingin kumisaappaat, olettaen saavani laatua. Sisävuori hajosi parin käyttökerran jälkeen.

Ja nyt tämän ketjun luettuani tulin siihen johtopäätökseen, että myös meillä olivat viimeiset Vikingin kengät. Ilmeisesti "laadukkuus" on ihan väärä mielikuva tämän tuotemerkin kohdalla.
 
Samaa tarraongelmaa myös talvikengissä eli kuoleentuu tosi nopeasti. Ostimme pojalle marraskuussa viking goretex talvi kengät ja hintaakin oli 50-70 € joten luulisi tuotteen kestävän edes yhden talven, mutta ei.

Eli hinta-laatu ei todellakaan kohtaa viking tuotteissa.
 
Sama täällä, Viking goretex -lasten talvikengistä tarranauhan pitävyys petti lähes heti. Hämmästyin, kun tarrat ovat lähes puhtaitakin. Täyttä sekundaa nuo tarrat. Kaduttaa noiden Vikinkien osto.
 
Meillä on ollut vain hyviä kokemuksia. Talosta löytyy lapselta kolmet viking talvigoret. Niistä pienimmät on nyt uudella kierroksella nuorimmalla lapsella. Hyvin on kaikissa tarrat pysyneet, ja tänä talvena onkin saanut käyttää kun ei tuota lunta näy.
 
Samoja kokemuksia näköjään muillakin vuosien varrelta. Meillä vaihdettu myös jatkuvasti hajoavista Vikingeistä mm. Reimateciin ja Eccoon. Vikingin surkea laatu (huonot tarrat, irtoavat pohjat, purkautuvat saumat, läpi kastuvat goretexit…), huono asiakassuhteen jälkihuolto ja korkea hinta on yhtälönä sellainen, että eipä juuri houkuttele enää ostamaan. Onneksi Viking ei kuitenkaan tarvitse asiakkaita, kun asiakkaatkaan eivät tarvitse Vikingiä... ostan jatkossakin lapsilleni ihan varmasti jonkun muun valmistajan kuin Vikingin kengät.
 
Minun jalkaani ne ei ainakaan käyneet. Lesti oli kyllä tilava, mutta pohja jotenkin "lättänä", ei-muotoiltu. En tiedä, että kuuluuko sen lapsen kengässä ollakin sellainen, mutta omaan jalkaan tuntui huonolta ja huonolta kävellä.

Lasten kengissä pohjan kuuluu olla suora, ilman muotoilua esim. holvikaari.
Juuri väärin muotoilluilla kengillä (ylöspäin nouseva kärki, korkea kanta, sisäpohjan muotoilut, liian jäykkä pohja ei jousta ja aiheuttaa jalalle väärän asennon tai jännistystilan) saadaan aikaan asentovirheeet ja osa ns. "lättäjaloista" ovat huonoista kengistä lähtöisin.

Lasten kengissä on, samoin kuin aikuisten malleissa, eri lestejä. Esimerkiksi liian leveä kenkä antaa jalalle liikaa tilaa liikkua, jolloin jalanpohjan ja koko jalan asento muuttuu.

Aikuisilla jalan holvikaari laskeutuu iän myötä, jolloin kengässä pitää olla holvikaaren tuki, joka auttaa jaksamaan ja pitää koko kehon oikeassa ryhdissä.

Selkäkivut, hartia, alaselkä, lantio, polvi, sääri, nilkkakivut voivat olla lähtöisin vääränlaisesta kengästä.

Hyvät kengät tulevat paljon halvemmaksi kuin selkä, polvi tai vaivaisenluuleikkaukset tulevaisuudessa. Vaivasta puhumattakaan.
 
Vanha ketju mutta nostan!

Meillä myös tuore kokemus surkeasta ja tylystä asiakaspalvelusta reklamaation yhteydessä.

Lapsen Viking-kenkien nauhat useasta kohtaa rikki yhden talven käytön aikana. Aspassa ei edes pahoiteltu, saati tarjottu hyvitystä. Näsäviisasteltiin, että kaupasta löytyyy uusia nauhoja ym.

Viking-kengät ovat kalliita ja huonolaatuisia ja asiakaspalvelu todella törkeää.

Never again.
 
Mäkin laitan kokemukseni Vikingin Goretexeista. Lenkkarimalliset olleet meillä kaksi kautta käytössä ja nyt vasta huomasin, että irroitettavan pohjallisen alla olevassa kovassa pohjassa oli merkittävä valmistusvirhe. Pohja oli muotoiltu kurttuun ja terävällä kurtullaan lähes halkaissut iroitettavan pohjallisen. 2-vuotias lapseni ei ole osannut asiasta valittaa, vaikka on varmasti tuntunut epämukavalta. Asiakaspalvelijaa Vikingillä ei asia tuntunut kiinnostavan ollenkaan. Käski vaan olla yhteydessä liikkeeseen, josta on ostettu. Ja toisista kengistä tarrat "kuolleet" vähäisen käytön jälkeen. Eipä osteta meille tämän valmistajan kenkiä enää koskaan.
 
Sama roska laatu ja huono asiakaspalvelu jatkuu yhä edelleen.
Alle puoli vuotta vanhoista nilkkuri goreissa ei tarrat enää pidä ja puoli vuotta vanhat hai kuviolliset kumpparit murtuvat edestä.
Samanalaisia kumppareita löytyy taloudesta kolme paria ja kaikissa sama vika.
Yhteydenotto maahantuojalle ja vastaukseksi vain ettei koske heitä reklamaatio pitää hoitaa ostoliikkeeseen.
No olivatkin viimeiset viikkarin tuotokset tässä talossa ja vaihdetaan merkkiä johonkin muuhun.
https://aijaa.com/OOfeD3
 
Sama ongelma meillä. Viking tarralenkkareissa tarrat kestivät käytössä vajaa 2 kuukautta. Sen jälkeen ei enää pysyneet kiinni. Palautus ostoliikkeeseen, onneksi oli kuitti mobiilissa, ja rahat takaisin. Tarrallisia Viking-kenkiä en enää osta.
 

Uusimmat

Yhteistyössä