Tiedote 15.4.2012
Viidennes suomalaisista uskonnottomia
Vuoden 2011 lopussa viidennes suomalaisista ei kuulunut mihinkään
uskonnolliseen yhdyskuntaan. Tieto selviää Tilastokeskuksen
julkaisemasta väestötilastosta.
Viimeisen viiden vuoden aikana uskonnottomien määrä on kasvanut
keskimäärin prosenttiyksikön vuodessa. Käytännössä sama määrä on
poistunut evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä. Pienuskontojen
jäsenmäärissä muutokset ovat pieniä.
Eroakirkosta.fi palvelun kautta erosi 45 000 henkilöä vuonna 2011.
Palvelun saaman palautteen perusteella yleisimmät syyt eroamiseen ovat
raha ja uskon puute. Pettymys kirkon toimintaan on voimistunut Homoillan
jälkeen.
- Kirkon jäsenmäärä tulee vähentymään kiihtyvästi vaikka eroaminen ei
kasvaisi. Homoillan tapaisista syistä eropiikkejä voi vieläkin syntyä,
mutta merkittävintä kirkon jäsenmäärän kannalta on se, ettei vauvoja
kasteta. Kirkko ei saa kuolleiden jäsentensä tilalle enää samaa
määrää uusia jäseniä, toteaa eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja
Heikki Orsila.
Aluekohtaisia ja demografisia lukuja kirkosta eroamisesta saa
sähköpostilla osoitteesta info@eroakirkosta.fi.