Vihreät ovat löytäneet salaliiton - foliohattu päähän

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Annas listaa niistä ulkomaisista poliitikoista joiden mielestä oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista.
Tuo lause liittyi erääseen nimenomaiseen asiaan, kuten hyvin tietänet, eli oli kyse koko maailmaa koskevasta ilmastoasiasta.

""On selvää, että teemme kaikkien Yhdysvaltain hallintojen kanssa yhteistyötä, mutta monet Trumpin toimet osoittavat, että hänen politiikkansa kärjistää kahtiajakoa Yhdysvalloissa ja se on huolestuttavaa. Hän on myös vetäytynyt monenkeskisestä kansainvälisestä yhteistyöstä, mikä on vastoin Suomen ulkopolitiikan linjaa. Me haluamme omilla toimillamme ylläpitää monenkeskistä kansainvälistä yhteistyötä. Esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksella saadaan aikaiseksi hyvää maailman yhteisölle. Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista."

Eikä ole minun tehtäväni kaivaa sinulle tietoa muiden maiden poliitikoista. Mutta sen voin vannoa, että maissa, joissa olen asunut, on aina ollut ja aina on ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä sen hetkisiin poliitikkoihin tai politiikkaan.

Mutta tosiaan, mikään ei estä sinua etsimästä maata, jossa kaikki on kaikin puolin hyvin ja olet tyytyväinen sataprosenttisesti, joka päivä.

Sitä paitsi, meillä Suomessa on ensi vuonna vaalit tulossa. Valta vaihtunee. Oletko sitten tyytyväinen? Olitko tyytyväinen ns. perskeko-hallituksen aikana?
 
Ja sitten vielä lisäys: jos haluat asioihin vaikuttaa tavalla, jonka koet hyväksi, niin mikä estää lähtemästä itse politiikkaan?

Mielenkiinnolla odotan, tuleeko kommentteihini jonkinlaista järkevää vastausta, vai jälleen jo puhki kuluneita fraaseja. En pidättele henkeä.
 
vierailija
Fortumin arvo on laskenut Tuppuraisen omistajaohjausaikana noin 20 000 miljoonaa euroa ja ensi keväänä valtiolta jää saamatta osinkoja satoja miljoonia euroja. Mallikasta toimintaa Tuppuraiselta?

Tämänkin Saksa maksattaa suomalaisilla, koska Saksassa oma kansa ensin -ajattelu ei ole vahingollista.
 
vierailija
Olisin antanut saksalaisten kuluttajien maksaa kaasusta markkinahinnan. Kuinka monen tuhannen euron edestä sinä haluat maksaa saksalaisten kaasulaskuja?
Miten se olisi käytännössä tapahtunut? Laita minulle tietoa siitä, että maksan saksalaisten kaasulaskuja.

Oletko muuten tottunut elämässä sellaiseen, että kaikki tapahtuu sormia napsauttelemalla ja että saat aina tuosta vain kaiken haluamasi, ilman sen kummempia ponnisteluja?
 
Lisäyksenä: oletko monestikin ollut liikeneuvotteluissa ja saanut yksin päättää asioista?

Vastaa myös edellisiin kysymyksiini.
 
vierailija
Miten se olisi käytännössä tapahtunut? Laita minulle tietoa siitä, että maksan saksalaisten kaasulaskuja.

Oletko muuten tottunut elämässä sellaiseen, että kaikki tapahtuu sormia napsauttelemalla ja että saat aina tuosta vain kaiken haluamasi, ilman sen kummempia ponnisteluja?
Tuossa se kerrotaan.

Yhteistyössä