Vihaan itseäni ja elämääni, mitä oikein teen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olen siis 21v nainen. Vihaan elämääni niin paljon, että haluaisin tappaa itseni, mutta en uskalla. Itsetuntoni on niin matala, että se vaikuttaa elämääni jatkuvasti.

Menneidyydelläni on varmaan paljon tekmistä huonon itsetuntoni kanssa. Minua on koulukiusattu, syrjitty, haukuttu, naurettu seläntakana ja päin kasvoja.

Alkoholisti isäni muutti meiltä pois kun olin lapsi. Hän ei ole puhunut minulle sanaakaan sen jälkeen kun olen täyttänyt 13. Hän katsoo minua aina nenänvarttapitkin ja halveksuen jos näkee minut kaupungilla vahingossa. Veljeni kanssa hän kaveeraa. Isäni vihaa minua, enkä tiedä syytä.

Minulla on ollut anoreksia(13-16v) ja bulimia(19-21v), nykyään ortodeksia(18v-tämähetki). Olen ollut osastohoidossa teininä, masennus ei ole kyllä mihinkään kadonnut, nykyään vain osaan piilottaa sen.

Ja minut huostaanotettiin 14vuotiaana. Koska en halunnut käydä enää koulua ja olin oppivelvollinen. Itsetuntoni oli niin huono ja tunsin itseni niin rumaksi etten kehdannut mennä kouluun.

En osaa ylläpitää kaverisuhteitani enää. Olen viimeksi nähnyt kavereita 1,5v sitten. Silloin vain lopetin puhelimeen vastaamisen. En ole edes valmistunut ammattikoulusta vielä, koska olen jatkuvasti keskeytyksellä, koska ahdistaa kouluun meno.

Olen ajatellut 13vuotiaasta lähtien näin: että sittenkuin olen käynyt nenäleikkauksessa, ostanut täydellisen vaatekaapinsisällön, sisutanut huoneeni/asuntoni täydelliseksi, vartaloni näyttää tietynlaiselta jnejnejnejnejne ........ niin sitten voin aloittaa elämäni elämisen. Eikä vieläkään yksikään kohta ole täyttynyt.

Olen myös ihan älyttömän täydellisyyteen pyrkivä, siis pinnallisella tavalla. Minun pitää näyttää jatkuvasti 'täydelliseltä', tai muuten en lähde ovesta ulos. Eli jos tänään syön suklaata ja huomenna turvottaa niin en lähde kyllä mihinkään. Tai jos kasvoille tulee finni... Vertaan itseäni malleihin ja muihin upeisiin naisiin joita näen vaikka kadulla. Mutta en näytä samalta ja se on masentavaa. Olen myös luonteelta outo, ujo ja kiusallinen. Inhoan itseäni.

Ja tällähetkellä ainut sosiaalinenkontaktini on äitini, joka asuu 200km päässä. Säälittävää kun soitan hänelle jatkuvasti vaikkei olisi edes asiaa. Soitan niin usein, että hän ei edes ikinä enää soita minulle, kun ei ehdi siinnä välissä.

Haluan vaan kuolla, miten se voi olla niin vaikeaa ?? Olen tehnyt jo listankin mitä pitää hoitaa ensin, mutta ensimmäinen kohta 'hanki ase' tuottaa vähän ongelmia.. ja muita tapoja en uskalla yrittää.
 
Niin unohdin ihan, makaan vain päivät pitkät kotona enkä tee yhtään mitään. Minun 'ulos lähteminen' tarkoittaa siis kaupassa käyntiä tai kelassa käymistä. Yksin. Olen silti niin tottunut olemaan yksin, että se ei sinällään haittaa, pelkään vain että olen ikuisesti yksin kun vihaan itseäni enkä halua ottaa kontaktia toisiin sen tähden.
En vain enää osaa tehdä elämälläni mitään. Joka päivä kyllä haaveilen tulevaisuudesta, mutta tiedän että ei tule tapahtumaan.

En ole ikinä puhunut tästä asiasta kenellekkään, joten oli vain pakko avautua johonkin..
 
Voiko asiat mennä huonommaksi, jos vaikka rohkaistuisit ja lähtisitkin ulos, ja alkaisit tekemään "mitä huvittaa"? Voiko asiat tosiaan mennä huonommaksi? Mikäli pelkäät muiden ihmisten arvosteua, niin mitä mieltä olet oikeasti niistä ihmisistä, jotka arvostelevat toisia? Henkilökohtaisesti ajattelen, että tällaiset arvostelijat ovat tällöin "alempaa kastia", joten mitä hävettävää sinulla muka pitäisi olla? Muilta ihmisiltä löytyy mitä oletettavammin enemmän hävettäviä asioita kuin sinulta, eivätkä he edes välitä (mikäli sellaista törkykäytöstä harjoittavat).
 
Äidit ovat sitä varten olemassa. Ei siitä pidä kantaa syyllisyyttä.

Sulla toimii hyvin itsesuojeluvaisto, eikä siinä ole mitään hävettävää(y)

"Onnella ei ole huomista päivää;

sillä ei ole eilistäkään;

se ei ajattele tulevia;

sillä on vain nykyisyys;

eikä sekään ole kokonainen päivä, vaan silmänräpäys."

- Turgenev -
 

Yhteistyössä