Viesti Tampereelta kahdelle palstalaiselle

vierailija
Lisää terveisiä Echon uskonveljeltä:

Laajasalon mukaan ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin, ja paras tapa suojella lähimmäistä on ottaa rokote.
– Rokottamaton ihminen toimii tieteenvastaisesti ja osoittaa ymmärtämättömyyttä. Mutta paljon vakavampaa on se, että rokotteesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti eikä välitä toisten ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta. Rokottamaton ei tee päätöksiä omasta terveydestään, elämästään ja vapaudestaan, vaan kaikkien.

Lopuksi Laajasalo toteaa, että rokottamattomiin kohdennettuja rajoituksia tulisi tiukentaa.
Yllätyin piispan kovasanaisesta kannanotosta koronarokotuksiin.
Kuin suoraan minun näppikseltä.
Sananvapaus kukkii tällä palstalla. Jopa paavi on palstaluudan hampaissa. Vaihtaisin toiselle puolelle katua,
jos tuntisin tämän palstafriikin ennestään. Vastenmielisempää tyyppiä on vaikea kuvitella olevan olemassa.
 
9MM
Ja mä tunnen monta uskovaa jotka ei ota rokotetta, papin liperit ei tee uskovaa sen paremmaksi.

Laajasalo on maallistunut sanonko-mikä, joka ottaa Raamatun kulloisenkin tulkinnan aamun Hesarista, ja hänestä riittäisi 1 sivun verran ruodittavaa.
Täysin diiba-daaba -mies.

Juu ja paavi on mukana siinä, että Vatikaanissa ei ole asiaa töihinkään rokottamattomilla.
En erehdy siinä, kun olen jo vuosia toitottanu sitä, että katolisuus on pahuuden pesäke.
annatko linkin tähän lausuntoon. ja ei se nyt läpeensä paha ole on siellä hyvääkin esim mitä mieltä tästä biisistä?
 
9MM
Ja mä tunnen monta uskovaa jotka ei ota rokotetta, papin liperit ei tee uskovaa sen paremmaksi.

Laajasalo on maallistunut sanonko-mikä, joka ottaa Raamatun kulloisenkin tulkinnan aamun Hesarista, ja hänestä riittäisi 1 sivun verran ruodittavaa.
Täysin diiba-daaba -mies.

Juu ja paavi on mukana siinä, että Vatikaanissa ei ole asiaa töihinkään rokottamattomilla.
En erehdy siinä, kun olen jo vuosia toitottanu sitä, että katolisuus on pahuuden pesäke.
Tai vaikuttaako tää nainen pahalta. Mulle vaikuttaa naiselta jonka kaa vois mennä naimisiin :)
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
9MM
Taitaa olla varattu.
nojoo mut tarkotin tollasta naista joka on hyvä sydämminen ja kaunis nainen tai sen vaikutelman oon saannu enhän mä vois seurustella ku suomalaisen kaa ku en oon niin hyvä kielissä. seurustelin kerran romanialaisen kaa ja meillä oli ymmärrys ongelmii. asiansa saa parhaiten puhuttua suomalisen naisen kaa ku en ymmärrä kaikkii hienouksii englanniksi. mut jos toi olis vaikka suomalainen ni miksi ei :) tai ei se tällästä renttua huolis tietty. mut mä tykkään tosta naisesta jotenkin kuitenkin. hei ootko sie nainen voitko korjaa jos oon väärässä mut tolla allisonilla ei ollut yhtään meikkiä?
 
Lisää terveisiä Echon uskonveljeltä:

Laajasalon mukaan ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin, ja paras tapa suojella lähimmäistä on ottaa rokote.
– Rokottamaton ihminen toimii tieteenvastaisesti ja osoittaa ymmärtämättömyyttä. Mutta paljon vakavampaa on se, että rokotteesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti eikä välitä toisten ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta. Rokottamaton ei tee päätöksiä omasta terveydestään, elämästään ja vapaudestaan, vaan kaikkien.

Lopuksi Laajasalo toteaa, että rokottamattomiin kohdennettuja rajoituksia tulisi tiukentaa.
Tämmöinen julistaminen on ihan turhaa, eikä se ole edes sopivaa. Jokaisella suomalaisella ihmisellä on itsemäärämisoikeus omaan kehoonsa esim. voi olla ottamatta rokotetta.

Rokottamattomia ei myöskään saa syrjiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria ja Echo
Yllätyin piispan kovasanaisesta kannanotosta koronarokotuksiin.
Kuin suoraan minun näppikseltä.
Sananvapaus kukkii tällä palstalla. Jopa paavi on palstaluudan hampaissa. Vaihtaisin toiselle puolelle katua,
jos tuntisin tämän palstafriikin ennestään. Vastenmielisempää tyyppiä on vaikea kuvitella olevan olemassa.
Minä puolestani samalle puolelle, kuten sinunkin kohdallasi, vaikka en norsunluutorniasenteestasi pidäkään. Eri mieltä olevien kanssa pitää pystyä ja pyrkiä kommunikoimaan. Henkisesti samanmielisten eristäytyvät kuplat ovat oikeasti uhka yhteiskunnalle.

Echon ja vierailijan kadun samalla puolella tavannut yrittää ylläpitää välejä molempiin....
 
  • Rakkaus
  • Haha
Reactions: Echo ja Lispetti
vierailija
nojoo mut tarkotin tollasta naista joka on hyvä sydämminen ja kaunis nainen tai sen vaikutelman oon saannu enhän mä vois seurustella ku suomalaisen kaa ku en oon niin hyvä kielissä. seurustelin kerran romanialaisen kaa ja meillä oli ymmärrys ongelmii. asiansa saa parhaiten puhuttua suomalisen naisen kaa ku en ymmärrä kaikkii hienouksii englanniksi. mut jos toi olis vaikka suomalainen ni miksi ei tai ei se tällästä renttua huolis tietty. mut mä tykkään tosta naisesta jotenkin kuitenkin. hei ootko sie nainen voitko korjaa jos oon väärässä mut tolla allisonilla ei ollut yhtään meikkiä?
Se on menos naimisiin jumalan kanssa.. Kuka tahansa ihminen on sille renttu!
 
vierailija
Minä puolestani samalle puolelle, kuten sinunkin kohdallasi, vaikka en norsunluutorniasenteestasi pidäkään. Eri mieltä olevien kanssa pitää pystyä ja pyrkiä kommunikoimaan. Henkisesti samanmielisten eristäytyvät kuplat ovat oikeasti uhka yhteiskunnalle.

Echon ja vierailijan kadun samalla puolella tavannut yrittää ylläpitää välejä molempiin....
Millon susta on tullu sillanrakentaja? Rakensit sillan ensin omaan norsunluutorniisi?
 
vierailija
Me ollaan Echon kanssa yhdessä, mutta eri puolella galaksia näiden herrojen suhteen :cool:

"Joistain" asioista ollaan keskenämme eri mieltä, mutta uskallan väittää, että tuon rokotetuubin jälkeen ollaan samaa mieltä kuin ennenkin. Mekin uskotaan faktoihin. Mutta eri sellaisiin, kuin herrat tuossa.

Onnittelut hyvästä löydöstä kuitenkin :LOL:


onhan tuokin joskus ollut täällä?
 
9MM
Ja mä tunnen monta uskovaa jotka ei ota rokotetta, papin liperit ei tee uskovaa sen paremmaksi.

Laajasalo on maallistunut sanonko-mikä, joka ottaa Raamatun kulloisenkin tulkinnan aamun Hesarista, ja hänestä riittäisi 1 sivun verran ruodittavaa.
Täysin diiba-daaba -mies.

Juu ja paavi on mukana siinä, että Vatikaanissa ei ole asiaa töihinkään rokottamattomilla.
En erehdy siinä, kun olen jo vuosia toitottanu sitä, että katolisuus on pahuuden pesäke.
tai tää biisi
 
vierailija
Etkö ymmärrä, että jokainen saa sanoa mielipiteensä. Sekä minä muille että he minulle. Oikea keskustelu ei ole samanmielisten selkääntaputtelua. Ollaan eri mieltä ja argumentoidaan. Parhaat perustelut voittakoon.
Sä taputtelet selkään persuviesteissä samanmielisten kans. Muuten yrität puukottaa selkään. :D
Mut joo, sä et ymmmärtöny ollenkaan, et mäkin täs vaan sanon mielipiteeni.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Sä taputtelet selkään persuviesteissä samanmielisten kans. Muuten yrität puukottaa selkään.
Mut joo, sä et ymmmärtöny ollenkaan, et mäkin täs vaan sanon mielipiteeni.
Vastaat seuraavasti viestiin missä sanotaan, että jokainen saa sanoa oman mielipiteen:
”mut joo, sä et vaan ymmärtänyt ollenkaan, et mäkin täs vaan sanon mielipiteen”.

Mitä tämä höpötys on?😁
 
  • Haha
Reactions: Echo
9MM
Mulle tulee jotenkin karmivat vibat noista tismalleen samanlaisista irvistyksistä mitkä hänellä on joka kuvassa.
Noh tässäkin kaunis hymy ilman irvistystä. Suurin osahan ei vaan osaa käyttäytyä kameran edesä ja jännittää. Miks sie pelkäät nunnaa?
 
Noh tässäkin kaunis hymy ilman irvistystä. Suurin osahan ei vaan osaa käyttäytyä kameran edesä ja jännittää. Miks sie pelkäät nunnaa?
En edes ajatellut että nunna, ilmeet on vaan kuin jostain kauhuleffoista. Just joku Bates Hotel jonka omistaa joku outo perhe. Kun tsekkaat ittes sisään ni yks antaa avaimet ja sit koko perhe irvistää sulle noin. Creepyy!:eek::LOL:
 

Yhteistyössä