Vieroitusongelmia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei huoli korviketta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei huoli korviketta

Vieras
Auttakaa nopeasti, jos teillä on vastaavia kokemuksia vieroittamisesta! Alan olla epätoivoinen jo. Vauvani on reilu 8kk ja saanut 4kk iästä lähtien kiinteitä ja muuten ollut rintamaidolla. Tuttipulloa ei ole koskaan huolinut, ihan pikkuvauvanva satunnaisesti pieniä määriä pumpattua maitoa tai korviketta huoli, mutta myöhemmin ei ollenkaan. Sitten ei yritettykään, kun alkoi oksentaa satunnaisista korvikkeista. Luultiin maitoallergiaksi, mutta nyt on käynyt Tutteli Omneo ja kokeillaan juuri NAN2 ja sekin näyttäisi sopivan. Niitä on ottanut nokkamukilla joko nokalla tai sitten mukin reunasta.

Viisi päivää sitten päätin lopettaa päivätissittelyt, koska haaveissa olisi saada lapset hoitoon lähiaikoina yön yli. Tuntuu, että se olisi oman jaksamien kannalta nyt todella tärkeää. Yöt on nukkunut tähän asti ihan kohtalaisen hyvin, nukahtaa illalla klo 21-22 ja syö maitoa 05-06. Ilta- ja aamuimetys siis jatkuu. Päivisin vain menee tosi huonosti maitoa tai vettä. Nokkamukikaan ei meinaa kelvata, joskus juo vähän maitoa, max 30 ml, mielummin juo vettä, muttei sitäkään suuria määriä. Jotta saisi maitoa riittävästi, olen alkanut sekoittaa tuota Omneo-jauhetta puuroihin ja joihinkin ruokiin, joten saa riittävästi maitoa yhteensä, kun juo rintamaitoa, tilkkoja korviketta tai jauhetta kiinteiden seassa. Vaan ei saa varmastikaan tarpeeksi nestettä.

Eilen meni ruokien lisänä nesteitä eli maitoa tai vettä yht 1,5 dl aamu- ja iltaimetyksen lisäksi. Pissaa oli kyllä mielestäni tullut ihan reilusti. Joikin hieman paremmin nokkamukista, ja tauntui tykkäävän kylmästä maidosta lämmintä enemmän. Tänään taas mentiin huonompaan suuntaan. Aamupuurolla ei juonut mitään ja ruualla joi 20ml korviketta ja senkin väkisin. Ei huoli edes vettä.

Esikoinenkin 2,5v vaatii huomiota ja nyt tuntuu että kaikki aika menee esikoisen hoidon lisäksi vauvan kanssa näihin syömis ja juomishommiin ja yhtä taistelua on. Luulisi että viidessä päivässä olisi jo tottunut ja olisi janokin. On ollut jo hilkulla että laitan tissin suuhun, mutta sillon nämä päivät olisi taisteltu ihan turhaan ja ei olisi toiveitakaan saada lapsia mummolaan.

Älkää neuvoko minua jatkamaan imetystä, sillä tarvisin todella kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa, jotta tätä arkea taas jaksaisi. Lasten mummo ja vaari ei asu ihan lähellä, että viitsisi päivähoitoon viedä, joten yöhoitoon pitäisi laittaa. Toivoisin siis neuvoja tai jotain siihen, miten vauvan saisi huolimaan korviketta paremmin. Älkääkä sanoko, että kyllä juo kun on nälkäinen, kokeiltu on, ei juo!


 
Meillä oli myös vähän vastaava tapaus, ja heti alkuun pakko todeta että imetän edelleen yli 1-vuotiasta aamulla ja illalla, mutta päivätissittelystä kyllä luovuttiin alle yksi vuotiaana. Meillä oli myös se ongelma ettei poika enää suostunut yli 6kk iässä ottamaan korviketta, joten jatkoin tietty imetystä. Ihastui sentään nokkamukiin, kunhan siinä oli vettä. Korviketta sekoittelin sitten puuroihin, ruokiin jne. Koko ajan tietty vaivasi huoli siitä että saako tarpeeksi juotavaa, saako tarpeeksi kalsiumia, kun ei kerran korviketta juo. Mielestäni ei kannata asialla kuitenkaan yöunia menettää, sillä kyseessä on ohimenevä vaihe, lapsi vaatii totuttelua veden juontiin, ja maidon juontiin ja nokkamukiin jne. viimeistään kun lehmänmaitoa saa alkaa antamaan, niin tilanne korjaantuu. Niin meilläkn sitten poika oppi vihdoin juomaan myös maitoa, mutta imetyksestä en siis täysin ole kuitenkaan eroon päässyt - nokkamuki kun ei korvaa sitä.
 
Kyllä sanon, että jatka imetystä ja kyllä sanon, että juo kun on jano - lue kuitenkin eteenpäin: meillä yttö on nyt 1v ikäinen eikä myöskään ole pullosta juonut. Tällä hetkellä on enää aamu ja iltaimetys ja EDELLEEN ottaa nokkamukista vain huikkia. Kummasti vain kuitenkin kasvaa aivan normaalisti. Juo siis silloin kun on jano. Toukokuun alussa olemme mieheni kanssa 3 päivää poissa, jolloin tulee lopullisesti vieroittumaan tissistä. tyttö on ollut kerran yöhoidossa. Imetin ennen hoitoon lähtöä ja takaisin tullessa. Hoiodssa otti pari pientä huikkaa nokkamukista siinä kaikki. Ja silti voi ihan hyvin. Toisin sanoen teillä menee jo PALJON nesteitä mukista. Sinuna uskaltaisin jättää yöhoitoon. Lopeta imetys jos sinulla on siihen muuten tarve, mutta tuon yöhoidon vuoksi minun mielestäni ei tarvitse. Jatkat imetystä hoidon jälkeen ja hoidossa tarjotaan vain vettä. Kyllä vauvasi juo, jos on jano. Minäkin uskon siihen nyt, kun olen sen itse nähny. Meilläkin on syöminen ja juominen ollut yhtä taistelua. Näin meillä, toisilla toisin.
 
Kiitos jo näistä asiallisista ja rohkaisevista vastauksista. Olen kyllä ajatellut vielä toukokuun ajan mahdollisesti jatkaa ilta ja aamuimetystä, mutta päiväimetystä ei enää. Siitähän se on muutenkin paras ensin luopua. Hoitoon en uskalla laittaa ennenkuin tosiaan huolii kunnolla juotavaa etenkin iltapuurolla mukista, koska silloin ei nuku yötään hyvin vaan heräilee tissille ja kun ei sitä korviketta juo niin mitäs sitten mummo ja vaari antavat? Mummokaan ei ole enää ihan parhaissa voimissaan, joten en kyllä nauttisi siitä, että miettisin vapaalla, valvottaako vauva koko yön kun en ole saanut ennen hoitoa vieroitettua. Muutenkin on kahdessa lapsessa riittävästi hommaa, esikoinenkin herää jo todella aikaisin aamulla, joten olisi mummo ja vaari ihan lopussa. Eivätkä varmasti molempia ottaisi hoitoonkaan, kun näin epävarmalla pohjalla on tämä touhu. Mutta toivotaan nyt parasta. Ehkä vauvalla on tänään vain huono päivä ja huomenna menee taas paremmin.

Esikoisen kanssa oli ongelmia imetyksen suhteen, mutta hän joi kuitenkin myös alusta alkaen pullosta, oppi sen jo sairaalassa. Oli kuitenkin jo 5 kuisena hoidossa yön yli, kun oli helppo syötettävä. Nyt suorastaan nautin, kun onnistuin imetyksen kanssa tämän toisen vauvan suhteen, tosin ensikuukaudet oli nytkin hankalia. Nyt kaduttaa, ettei tullut alusta alkaen opetettua myös pullolle. Odotin 2 viikkoa ennenkuin annoin pullolla lypsettyä maitoa ja sitten olikin jo myöhäistä. Pelkäsin että imetys häiriintyy pullon antamisesta.
 
Tuon ikäinen pärjää ravinnonsaannin kannalta vuorokauden vaikka täysin ilman maitoa, kun saa kiinteää ja vettä. Moni vauva ei ota imettävältä äidiltään korviketta paljoakaan, mutta kun äiti ei ole paikalla pitempään aikaan niin suostuvat joltain muulta ottamaan. Tai sitten syövät enemmän (maito)puuroa tms. ruokaa ja vettä.

Ymmärrän huolesi isovanhempien jaksamisesta, mutta söipä vauva kotona miten vain, ei ole takeita, että hän söisi samalla tavalla hoidossa. Mahdollisia ongelmia ei siis voi kokonaan ennaltaehkäistä. Yleensä se hoito menee kuitenkin paremmin, kuin äiti uskaltaa toivoa :). Jos isovanhemmat ovat siinä kunnossa, että jaksavat ylipäätään hoitaa lapsia vuorokauden, niin varmaan he kestävät valvomistakin, kun saavat kuitenkin myöhemmin nukkua tarpekseen taas.

Meillä kaksi lasta on ollut joitain kertoja yöhoidossa isovanhemmilla imetysajan jälkeen ja ihan pussit slmillä ovat mummo ja pappa olleet silti. Heräilevät ne ei-imetetytkin, toiset enemmän, toiset vähemmän. Varmasti hoitajat pärjäävät.
 
Mulla on kotona vähän yli 9kk vauva ja 3v. esikoinen. Meillä ongelma on, ettei korvike kelpaa ollenkaan. Vettä juo muutaman huikan nokkiksesta, kiinteitä syö ja nyt jo oon alkanu antamaan hapanmaitotuotteita, koska vauva tuntuu lopettelevan ite tissin syömistä. Meillä myös parisuhde tarvii kahdenkeskistä aikaa ja mitä pikimmiten. Meillä tosin olis mahdollista muutaman tunnin poissaoloonki (ehkä), mutta haluaisin taas päästä ihan ukon kanssa liikenteeseen. Ajattelinki nyt kysästä vapuks lapsia hoitoon. Silläkin uhalla, että vauva on vaikee saada nukkumaan ja juo vähän. Kuitenkaan kyse ei tosiaan oo kun vajaasta vuorokaudesta. Eiköhän mummi ja vauva pärjää.. saa luvan pärjätä! Meillä onneks vauva nukkuu ihan yöt katkeematta, mutta aamulla nousee 6-7 välillä. Mutta kyllä se mummi jaksaa, kun se ei oo jokapäivästä :) Ja mä ajattelin jatkaa kuitenki imetystä, kunnes siirrytään juomaan ihan kunnon maitoa...
 
Täällä englannissa 8kk vauvalle suositellaan ihan lehmänmaitoa jo. Kokeilehan sitä jos kelpaisi. Meidän lapsi siirtyi 8kk tissiltä lehmän maitoon ja masu oireita ei tullut. Tosin täällä toi maito ei aiheuta myöskään laktoosiintoleranssia.
 
Ja ota huomioon, että usein hoidossa vauva käyttäytyykin ihan eri tavalla: nukkuu hyvin ja on muutenkin helppo. Näin ainakin meillä aina mennyt. Kotona nukutaan niin perhanan huonosti ja hoitoon kun mennään niin nukutaan ja syödään kuin unelma vain :)
 
Meillä esikoinen on aina ollut hoidossa tosi mallikkaasti, vauvanakin, mutta en kyllä silti uskalla yöhoitoon ihan vielä vauvaa laittaa. Kun ei ole ollut vielä päivälläkään hoidossa kuin hetken. Eilen tulikin mitta niin täyteen, että pyysin, josko lauantaina muksut saisivat mennä päiväksi hoitoon mummolaan, ja lupasivat ottaa. Miehen lupasin viedä seksimessuille, kun on harmitellut sitä, kun ei olla sinne koskaan päästy! Siinä reissussa meneekin sitten varmaan koko päivä, kun ajomatkaa on ensin vähän mummolaan ja sitten sinne messuille 1,5h. Kyllä ne päivän pärjäävät, ja voihan olla, että suostuu mummon syöttämänä juomaankin jotain.

Suurin ongelma ei nyt olekaan tämä hoitoon saaminen vaan nimenomaan se nesteen juominen. Eilinen meni lähestulkoon juomatta, illalla sitten söi puuron ja maitoa joi vain toisesta tissistä, kun yleensä juo molemmat. Tarjosin nokkamukista vettä ja ihme kyllä, janoisena joi ainakin puoli mukia eli ainakin desin. Osa tietysti valui rinnuksille. Myöskään toissa iltana ei huolinut maitoa kuin yhdestä tissistä. Mietin, että meinaako nyt sitten vähentää sitäkin... Ja mietin myös, pitäisikö lopettaa koko imetys, niin unohtaisi sen sitten pian kokonaan ja varmasti tulisi janokin ja alkaisi korvike tai edes vesi maistua. Tänäänkään ei ole mennyt kuin pari hörppyä vettä ja maitoa. Yöllä heräsi jo kolmelta syömään ja huusi niin kovaa että oli pakko antaa tissiä. Taidan viikonloppuna yrittää olla sinnikkäämpi, kun miehelläkin vapaata. Vauva siis korvaa päivällä menetetyt tissittelyt nyt yöllä. Ja minä luulin että kun vähentää imetystä, elämä helpottaa, päinvastoin! Nyt sille ei maistu ruokakaan kunnolla ja ei tietysti nuku päiväuniaankaan sen takia kunnolla. No ehkä tämä tästä. Onneksi mies jää huomisen jälkeen lomalle, niin on vähän apua tässä touhussa.
 

Yhteistyössä