V
vierastus
Vieras
Tähän asti suurin osa kommenteista, mitä olen kuullut vierastamiseen liittyen, ovat olleet sillä kannalla, että vierastaminen on hyvä juttu. Se osoittaa, että lapsella on turvallinen suhde ensisijaiseen hoitajaansa ja tuolloin väistämätön ilmiö.
Tänään kuulin sitten terveydenhoitoalan ammattilaisen suusta, että jos lapsi ei vierasta, se kertoo juuri tuosta samasta eli lapsesta on välitetty ja häntä on rakastettu ja hänellä on turvallinen olo.
Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla taidetaan sanoa jotain sellaista, että lapsi voi vierastaa tajutessaan, että hän on vanhemmista irrallinen olento, ja että hän voi joutua näistä eroon. Samoin siellä todettiin, että vierastaminen voi olla vähäisempää, jos lapsella on ollut ensisijaisen hoitajan lisäksi joku toinen aikuinen ihminen hänestä huolehtimassa (tai useampi).
Meidän 7-kuinen poikamme ei siis vierasta. Hän kyllä menee totisemmaksi tavatessaan vieraita ihmisiä, mutta muuten on lähinnä näistä kiinnostunut. Siksi asia kiinnostaa.