Mun huonekaverilla oli lapsen isä siellä aamusta iltaan, yöt vaan kävi nukkumassa kotona. Itse olin vähän kade, koska mun mies kävi vaan tunnin pari päivässä (aloitti isyysloman vasta kun kotiuduttiin, koska pystyi pitämään vain n. viikon vapaata). Mutta ei olis kyllä tullut mieleenkään valittaa huonekaverille, itsekin oisin mielelläni ottanut mieheni sinne sängynvierelle jos ois ollut mahdollisuus. Vaikka olivat aika hiljakseen siellä, niin kyllä se kokopäiväinen supatus välillä kävi hermoille, mutta ajattelin sen kuuluvan asiaan julkisessa sairaalassa, jos ei ole yksityishuoneessa, että jotain elonmerkkejä pitää kaveriltakin suvaita. Itsekin puhuin välillä puhelimessa (esim. oman äidin kanssa teki mieli vaihtaa pari sanaa kun hän oli juuri saanut ensimmäisen lapsenlapsensa...) vaikka pidinkin puhelinta äänettömällä ja enimmäkseen lähettelin vaan tekstareita.
Huonekaverilla taas sitten "vastapainoksi" ei käynyt juuri ollenkaan muita vieraita, kun taas meillä kävi paljonkin, mutta kun vierailuaikaa oli vain tunti päivässä, niin ajattelin että kyllä sen yhden tunnin nyt kestää varmaan, vaikka oiskin enemmän väkeä, kun siellä sairaalassa (TYKS) oli sellaiset säännöt, että vierailuaikana sai käydä kuka vaan, mutta se oli ihan tasan tarkkaan tunti päivässä vain. Isä ja sisarukset saivat vierailla muinakin aikoina. Ja itsekin olin kyllä tosi väsynyt kun sairaalasta kotiuduin, mutta ei se johtunut niinkään vieruskaverista, vaan siitä että vauva nukkui vain lyhyitä pätkiä öisin ja silloin kun vauva olisi nukkunut eli päivällä oli sattumoisin aina joku ruoka-aina tai lääkärintarkastus tai muu vastaava. Eipä univelka kyllä kotonakaan parantunut, ennenkuin parin kuukauden päästä alkoi hiukan helpottaa...
