Vessaääniä kuuluu paljon ja ne nolottaa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Oon alkanut kiinnittämään huomiota että mun käydessäni vessassa mulla kuuluu jotenkin todella paljon liikaa vessaääniä, luonnottoman liikaa. En uskalla käydä yleisissä vessoissa enkä kylässä vessassa tämän takia. Yleisissä vessoissa väkisinkin huomaa ettei viereisistä kopeista kuulu yhtään mitään muiden ollessa siellä mutta minulla kuuluu. Oon todella ujo ja varsinkin vessassa-asioimisen suhteen.
 
vierailija
Lapsillehan on niitä kaikki kakkaavat -kirjoja, joiden avulla opetellaan potta-asioita. Vastaavia pitäisi selvästi olla aikuisillekin. Ei niitä pieruja kannata vessassa hävetä kun sinne ne kuuluvat. Naapuria korkeintaan hymyilyttää.

Ja jos ihan mahdottomaksi menee, niin laita paperia pönttöön vaimentamaan loiskauksia ja piereskele vaikka paperitollon läpi, niin ei kuulu kuin vieno sihaus.
 
vierailija
Sama vaiva. Muistan kun koulussakin oli vaikeaa, en käynyt kuin vasta lukiossa vessassa kun päivät oli niin pitkiä että oli joskus pakko. Lähinnä vaihdoin siellä siteen/tamponin mutta pissaamisen jätin kotiin. Joskus oli ihan hirveä kusihätä ja jostain syystä kaikki kaverit tuli vessaan aina samaan aikaan ja siellä sitten istuin pytyllä, rakko meinasi haljeta ja tärisin siinä enkä uskaltanut päästää liraustakaan, odotin että ne menee pois. Päästin varovasti yhden lirauksen ja HIRVEÄ lorina. Odotin pari minsaa ja taas ihan varovainen pieni suihkaus mutta ääni oli KOVA. Oli pakko nostaa housut ja odottaa että pääsee kotiin vessaan...
Jos vessa oli tyhjä, juoksin äkkiä koppiin, pissasin niin nopeasti ja lujaa kuin osasin ettei joku ehdi tulla.
Joskus juoksin kotimatkalla äkkiä metsään tms pensaaseen kun muuten olisi päässyt housuun kotimatkalla.
 

Yhteistyössä