Verta ulosteessa. Apua

  • Viestiketjun aloittaja oivoi
  • Ensimmäinen viesti
oivoi
Siis olen 19-vuotias nainen, ja eilen kävin lääkärissä kovan "palleakivun" takia. No, ei se ollutkaan palleakipua, vaan kyseessä oli vatsan ärsyyntyminen johon sain Omeprazol-nimisen lääkereseptin. On siis tarkoitettu vatsaärsytykseen ja mahahaavoihin ja muihin liikahappoisuudesta johtuviin vatsavaivoihin.

En vielä hakenut koko lääkettä apteekista, ja kyseiset oireetkin hävisivät. Sen sijaan vessassa käydessäni uloste oli varsin löysää, ja sitten kakkaamisen jälkeen kun tuli hieman kaasua lopuksi ulos, vessapaperiin tuli sellainen veriklimppi. eli sellainen hieman hyytynyt mutta ei mikään musta. Uloste ei myöskään ollut normaalia tummempaa. Sitten toisen kerran pyyhkiessäni paperiin tuli vielä sellaista kirkasta verta.

Osaako joku sanoa, liittyvätkö nämä vatsaärsytykset ja veri toisiinsa?

Olen lievästi sanottuna paniikissa, kun googlettamalla tulee vain jotain syöpiä ja tulehduksia vastaan. Eiliset vatsaoireeni(vatsan voimakas kouristelu) ja nyt tämä veri ovat täysin uusia vaivoja. Mitään vastaavaa ei ole ollut aikaisemmin.

Olen kyllä huomenna menossa lääkäriin ilmeisesti, mutta olen vaan niin paniikissa etten saa nukutuksi. Ylioppilaskirjoituksetkin on meneillään ja kyllä vitsit on vähissä jos menee unirytmi sekaisin tämän asian vuoksi. Tai unohdan kaiken kun stressaan niin kovin.
 
hmmm
kun kerran oli kirkasta verta niin se ei ole vielä ehtinyt hyytyä --> ei ole kovin kaukaa suolistosta peräisin...luultavinta on että sulla on jokin "haava" peräsuolessa, paranee sitten itsestään mutta sano vain lääkärille huomenna asiasta.
 
hmmm
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm:
kun kerran oli kirkasta verta niin se ei ole vielä ehtinyt hyytyä --> ei ole kovin kaukaa suolistosta peräisin...luultavinta on että sulla on jokin "haava" peräsuolessa, paranee sitten itsestään mutta sano vain lääkärille huomenna asiasta.
lisään vielä että itse panikoin lievästi kerran kun tuollainen vaiva tuli, eikä se mielestäni ollut kipeä tai muuta, mutta minulla oli haava peräsuolessa parisenttiä "suulta".
 
Siiri
Minä ryntäsin kerran päivystykseen kun tuli verta pyllystä, siis muutenkin kun kakatessa. Ei ollut mitään vakavaa, ainoastaan haavauma peräaukon lähellä (siis sisällä).

Odotahan kun tulet raskaaksi ja pääset tutustumaan peräpukamiin, ne on inhottavia? Voisiko muuten tosiaan olla pukamia?
 
oivoi
Joo, innolla oottelemaan sitten raskautta : )

Niin tosiaan, ei se veri ollut kai ehtinyt hyytyä, mutta se ensimmäinen klimppi oli puoliksi hyytynyt. eli sellainen limaisa veriklimppi.

Ei minullakaan ole kipeyttä ollut, ainoastaan ajattelin että voikohan vatsaärsytys liittyä vaivaan.
 
mie täällä
Alkuperäinen kirjoittaja Siiri:
Minä ryntäsin kerran päivystykseen kun tuli verta pyllystä, siis muutenkin kun kakatessa. Ei ollut mitään vakavaa, ainoastaan haavauma peräaukon lähellä (siis sisällä).

Odotahan kun tulet raskaaksi ja pääset tutustumaan peräpukamiin, ne on inhottavia? Voisiko muuten tosiaan olla pukamia?
Mulla tosi verestäviä pukamia just 19 vuotiaana. Pönttö oli aina veriroiskeissa ja arvaa muutamat itkut itkin ennen lääkärin helpottavaa pukamadiagnoosia. No ne olivat tosiaan niin pahan luokan pukamat, että pääsin heti leikkausjonoon ja ne "kuristettiin" päiväkirurgisessa. Mulla pukamat oli tullut jännityksestä/stressistä ja pitkäaikasesta ummetuksesta.
 
Siiri
Alkuperäinen kirjoittaja oivoi:
Joo, innolla oottelemaan sitten raskautta : )

Niin tosiaan, ei se veri ollut kai ehtinyt hyytyä, mutta se ensimmäinen klimppi oli puoliksi hyytynyt. eli sellainen limaisa veriklimppi.

Ei minullakaan ole kipeyttä ollut, ainoastaan ajattelin että voikohan vatsaärsytys liittyä vaivaan.
Stressi?
 
oivoi
Niin ja sitä vielä piti sanomani, että koitin rauhoittua ja mietin oikein ankarasti, niin kyllä joskus on aivan kirkasta verta ts. tuoretta verta tullut ihan minimaalisesti. tuossa vaan säikäytti toi klimppikökkö joka tuli siinä kaasua päästäessä.
 
mie täällä
Alkuperäinen kirjoittaja oivoi:
Niin ja sitä vielä piti sanomani, että koitin rauhoittua ja mietin oikein ankarasti, niin kyllä joskus on aivan kirkasta verta ts. tuoretta verta tullut ihan minimaalisesti. tuossa vaan säikäytti toi klimppikökkö joka tuli siinä kaasua päästäessä.
Oikeesti vamaan haavaumaa siellä peräaukon suulla tai niitä pukamia. Toki kerrot lääkärille ja se tarkistaa asian, mutta minusta voisit olla nyt huolehtimatta sitä pahinta.
Yleensä ne pahimmat mitä netistä varmaan löysit..on vähän toisen ikäluokan sairauksia.
Nyt keskityt kirjotuksiin ja rauhoitut!! Kaikki on varmasti hyvin!!!! :)

nim.10 vuotta sitten samaa pelännyt..
 
oivoi
Joo, pitää nyt sitten yrittää ainakin ottaa iisisti. Niin kiitos kaikista vastauksista, olitte oikein asiallisia ja mukavia, että rauhoituin itsekin.
Hyvää yötä sitten kaikille!
 
Haavaumat peräaukon suulla/ lähettyvillä eivät aiheuta mitään vatsankouristeluja. Mahahaava voisi aiheutaa kuvailemiasi vatsaoireita, mutta jos on ihan vuotava mahahaava, veren pitäisi olla mustaa eikä tuoretta.
Sulla voisi olla esim. haavainen paksusuolentulehdus/ crohnin tauti. Tai joku ärhäkkä mahapöpö. Oletko syönyt viime aikoina antibioottikuuria? Tai oletko käynyt jossain etelän reissuilla?
 
oivoi
Alkuperäinen kirjoittaja Rinsessa-Ryysynen:
Haavaumat peräaukon suulla/ lähettyvillä eivät aiheuta mitään vatsankouristeluja. Mahahaava voisi aiheutaa kuvailemiasi vatsaoireita, mutta jos on ihan vuotava mahahaava, veren pitäisi olla mustaa eikä tuoretta.
Sulla voisi olla esim. haavainen paksusuolentulehdus/ crohnin tauti. Tai joku ärhäkkä mahapöpö. Oletko syönyt viime aikoina antibioottikuuria? Tai oletko käynyt jossain etelän reissuilla?
Niin, homman nimi oli siis se, että lääkäri kertoi eilen lääkärissä käydessäni ja vatsalaukkuoireista kertoessani, että johtuu vatsaärsytyksestä, joka taas saa vatsan ympärillä olevan lihaksen kouristelemaan tai jotain. Johtuu liikahappoisuudesta.

Mietin vaan, että liittykö tuo liikahappoisuus siihen vereen. No ilmeisestikään ei liity, vaan kyseessä on eri vaiva. Antibiotteja söin viimeeksi 6 vuotta sitten. Ulkomailla olen käynyt kaksi vuotta sitten.

Mutta huomennahan se selviää, itsestäni kuitenkin tuntuu, että kyseessä on tosiaankin jokin haavauma peräsuolessa. Varsinkin nyt kun olen muistellut päivää taaksepäin niin aamulla tosiaan oli "kova vatsa" ja piti hieman pinnistellä. Illemmalla oli taas hieman löysähkö.


Eniten pohdituttaa se veriKLIMPPI. Oli siis sellainen, jonkalaisia saattaa kuukautisten aikaan tulla. Limaisia klimppejä.
 
Ei ole hätää.
Hei sinä, joka pohdit, että onko sulla syöpä.

Kirkas veri on tuoretta ja se tulee läheltä peräaukkoa. Jos ulostaminen tuottaa kipua ja kakassa on päällä kirkasta verta, sulla on mahdollisesti peräpukamia tai pieni haavauma. Jos verta tulee tosi paljon ja se on hyytynyttä tai mustaa, mene päivystykseen. Mene päivystykseen myös silloin, jos sulla on pahoja kipuja.

Mulla tulee sisäisten peräpukamien takia kirkasta verta, joka peittää ulosteet. Sen lisäksi sitä saattaa välillä tulla muutenkin. Joskus myös peräpukamista tuleva veri saattaa hyytyä pieneksi tummemmaksi klimpiksi, joka tulee esim. seuraavana päivänä kakatessa ulos.

Et ole kuolemassa, vaikka oireet sua huolettaakin❤ Googlaamisen sijaan mene lääkäriin, kerro avoimesti ja reippaasti sun huolista ja saa tarvittaessa lähete tähystykseen. Tsemppiä sulle, joka sitä tarvitset❤
 

Yhteistyössä