N
naama vinossa:/
Vieras
Suomalaisia houkutellaan vilppiin: 16 000 yritystä Virossa?

Julkaistu: 6.7.2011 18:51Päivitetty: 6.7.2011 18:53Kuva: EPA/All Over Press
Suomen veroeuroja katoaa verosuunnittelun myötä maailmalle.Kuva: EPA/All Over Press
Suomen veroeuroja katoaa verosuunnittelun myötä maailmalle.Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) on huolissaan veronkierrosta, johon suomalaisia pienyrittäjiä hänen mukaansa houkutellaan entistä aktiivisemmin. Huolta lisää se, että valtiovalta ei tunne kansainvälisen verosuunnittelun kiemuroita.
Soininvaara kertoo Puheenvuoro-blogissaan, että hän alkoi noin vuosi sitten kuulla yhä useammin verokonsulteista, jotka neuvovat suomalaisia perheyrityksiä välttämään veroa kansainvälisten yritysjärjestelyjen keinoin.
Sieltä on tullut viestiä, että tällaista tarjotaan nyt, sanoo Soininvaara Uudelle Suomelle.
Soininvaara toteaa, ettei tunne veronkierron metodeja tarkasti, koska ei näitä tietoja ilmaiseksi anneta. Hän ottaa kuitenkin tyyppiesimerkiksi Viroon perustettavan holding-yhtiön, jonka tuloksesta ei makseta veroa, koska sitä ei jaeta ulos.
Osingot naamioidaan lainanlyhennyksiksi, jokin toinen yritys Hollantiin ja sitten vielä jokin Ruotsin yritysverotuksen porsaanreikä käyttöön, Soininvaara kuvaa.
En tiedä, kuinka moni on näihin houkutukseen tarttunut, mutta vähän huolestuttava on tieto, että suomalaiset omistavat Virossa 16 000 yritystä. Moni on tarjouksen kuitenkin hylännyt, koska pitää tällaista veronkiertoa eettisesti vääränä.
Soininvaara kertoo kuulleensa jälleen hallitusneuvottelujen jälkeen yrittäjien suunnalta jupinaa, jonka mukaan pääomatuloverotuksen kiristäminen oli viimeinen pisara. Hänen mielestään kyse on kuitenkin lähinnä henkisestä tekosyystä, koska yrittäjien verotus ei hallitusohjelmassa nouse dramaattisesti.
Olen yrittänyt kysellä valtion veroasiantuntijoilta asiasta
Jälleen kansanedustajaksi noussut Soininvaara on nyt mukana valtiovarainvaliokunnassa, jonka tehtäviin kuuluvat muun muassa verolait. Mitä veronkierron ehkäisemiseksi pitäisi ja voidaan tehdä, Osmo Soininvaara?
Ensin pitäisi tietää, missä mennään, puuskahtaa Soininvaara vastauksena.
Ongelma on se, että kukaan ei tiedä. Soininvaaran mukaan valtiovarainministeriön virkamiehistö ei tunne ongelmaa eikä sen vaikutuksia lainkaan.
Olen yrittänyt kysellä valtion veroasiantuntijoilta asiasta. Hetemäen verotyöryhmässä ei ilmeisesti paneuduttu lainkaan kansainvälisen verosuunnittelun koukeroihin. Kun VM:n virkamiehiltä kysyy, paljonko veropohja vuotaa ulkomaille, vastaus on, ettei asiaa seurata! kirjoittaa Soininvaara blogissaan.
Soininvaara suositteleekin ministeriölle verokonsultin palkkaamista.
En sinänsä suosittele kenellekään noiden verokonsulttien palveluiden käyttämistä, paitsi VM:n virkamiesten tulisi tuo tieto ostaa itselleen, hän heittää.
Konkreettisena toimena Soininvaara ehdottaa yritysverotuksen harmonisoimista EU:n tasolla.
Vaikka sitä ei harmonisoitaisi tason osalta, se pitäisi harmonisoida muodon osalta, hän pohtii.
Veroasioihin keskittyvä kansalaisjärjestö Tax Justice Network on arvioinut, että Euroopan tasolla verojen kiertämisestä koituvat menetykset ovat noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomessa tämä tarkoittaisi 3-4 miljardia euroa vuodessa.
Myös Suomi menettää paljon. Konserniverokeskuksen pistotarkastukset Suomessa toimiviin suuryrityksiin ovat tuoneet vuosittain 30 miljoonaa euroa lisää yhteisöverotuloja. Kyse on jäävuoren huipusta. Pistotarkastuksia kattavampaa viranomaistietoa yritysten veronkierrosta ei ole, kertoi Kehitysyhteistyön Palvelukeskus Kepa viimevuotisessa veronkiertoraportissaan.