Vein lapsen päiväkotiin, menen itse vasta iltaan töihin...

  • Viestiketjun aloittaja "mä"
  • Ensimmäinen viesti
"mä"
Nyt mun kaveri marmattaa että lapsen pitäis olla mun kanssa päivällä kotona.
Kyllä mä ajattelin nukkua, että jaksan painaa duunii 17- 02...
Ja lapsi menee siis mummolle yöksi, mummo hakee pk:sta.
 
Itsekin olisin vienyt jos mahdollista, samoin kuin koululaisen kouluun. Vaikka itse olenkin kuopuksen kanssa kotona. Erinäisistä syistä koululaiselle tuli kuitenkin nyt viiden päivän vapaat ja nuoremmalle 1,5 viikon tauko päiväkodin ja eskarin väliin. Eli tyttö nukkuu yhä ja hetätellään hänet kohta lettukesteille. :D
 
  • Tykkää
Reactions: rockyroad ja Lex
Mä en vain tajua
En voisi kuvitellakaan vieväni lasta hoitoon, jos minulla olisi vapaa päivä. Eskarissa lapsi on ollut eskariajan, kun vanhemmalla vapaata. Mutta tällöin siis haettu päivällä kotiin viettämään myös vapaa-aikaa. Joskus lapsi on ollut hoidossa tunnin tai pari pidempään, vaikka itse olen päässyt jo töistä. Tällöin olen hoitanut virasto tms. asioita. Kyllä minusta lapsen paikka on vanhemman vapaa päivänä kotona viettämässä myös vapaa päivää. Mutta koulusta ei olla pois heppoisista syistä. Kouluun mennään ellei olla kipeinä. Samoin eskaria pidän jo koulun käymisen harjoitteluna eli mennään aina, ellei olla kipeinä.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Mä en vain tajua;26915667:

Eihän ap:llä ole vapaapäivä.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia

Eli esimerkiksi juuri yövuorosta kotiutuneen vanhemman ei pitäisi saada nukkua vaan hoitaa lasta vaarallisen väsyneenä?
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
..
Mä vein lapsen hoitoon, vaikka itse olen sairaslomalla "vain" selkäkivun takia. Olen ollut nyt pari viikkoa, lapsi ollut suurimpana osana päivistä pari tuntia lyhennetyllä ajalla. Olen siis viimesellä kolmanneksella raskaana. Selkä ei varsinaisesti vaikuta lapsen hoitoon, mutta kun ihan järjellä ajattelee niin miksen veisi. Lapsi lähtee hoitoon innoissaan ja viihtyy, mua väsyttää ja haluaisin nukkua päiväunet, hoidosta maksetaan ja hyvitystä ei saa, vaikkei veisikään. Siis kaikille WIN-WiN-situation kun vien hoitoon. Ainoa miksi poden hieman huonoa omaatuntoa, on juuri se, että jotkut saattaa ajatella pahasti.:/ Yritän olla välittämättä, mutta oon vähän sellanen, et väkisinkin tollanen vaivaa.

Juu eli pää tyynyyn vaan ap.:)
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26915523]Minä vein eilen toisen lapsemme päiväkotiin vaikka toinen lapsemme on kotona, kipeänä tosin.
Vein myös tänään ja aijon viedä myös huomenna.[/QUOTE]

Sama juttu, tosin teen töitä kotoa eikä töidenteosta tulisi yhtään mitään jos mulla olisi täällä kaksi lasta hoidettavana. Yksi tollainen flunssainen potilas menee hyvin, se makailee sohvalla ja juo pillimehuja ja torkkuu tai katsoo dvd:ltä lastenleffoja. Kaksi lasta niin jatkuva tappelu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mä en vain tajua;26915667:
En voisi kuvitellakaan vieväni lasta hoitoon, jos minulla olisi vapaa päivä. Eskarissa lapsi on ollut eskariajan, kun vanhemmalla vapaata. Mutta tällöin siis haettu päivällä kotiin viettämään myös vapaa-aikaa. Joskus lapsi on ollut hoidossa tunnin tai pari pidempään, vaikka itse olen päässyt jo töistä. Tällöin olen hoitanut virasto tms. asioita. Kyllä minusta lapsen paikka on vanhemman vapaa päivänä kotona viettämässä myös vapaa päivää. Mutta koulusta ei olla pois heppoisista syistä. Kouluun mennään ellei olla kipeinä. Samoin eskaria pidän jo koulun käymisen harjoitteluna eli mennään aina, ellei olla kipeinä.
Ei tullut kyllä mieleenkään ottaa 4,5v ja 5,5v erityislapsia pois kuntouttavasta päivähoidosta kun kuopus syntyi (ei sillä, en olisi ottanut terveitäkään). Näin rankemman kesäloman jälkeen tuo koulu/päiväkoti olisi tänään tehnyt hyvää kaikille mutta aina se ei onnistu ja näillä eväillä mennään. Sinne kouluun/eskariinkaan ei oikein voi mennä silloin kun se on kiinni.
 
[QUOTE="vieras";26915523]Minä vein eilen toisen lapsemme päiväkotiin vaikka toinen lapsemme on kotona, kipeänä tosin.
Vein myös tänään ja aijon viedä myös huomenna.[/QUOTE]
Minä en yleensä vie ketään hoitoon jos yksikin jää kotiin.
 
"Neith"
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;26915696:
Eli esimerkiksi juuri yövuorosta kotiutuneen vanhemman ei pitäisi saada nukkua vaan hoitaa lasta vaarallisen väsyneenä?
vaarallisen väsyneenä jos on nukkunut päivän ennen töihin menoa?
mä olen tehnyt yötyötä viimeiset 11v joten tiedän kyllä mitä se on, ja siltikään en ymmärrä sitä että lapsi viedään hoitoon jo aamulla ja haetaan vasta seuraavana päivänä/iltana. (mitä siis jotkut harrastaa ilman omantunnon pistoksia)
 
Tee miten haluat, mutta itse en noin tekis. Teen myös yövuoroa. Huomenna mulla onkin yövuoro ja ei kyllä tulis pieneen mieleenkään viedä lasta huomenna päivällä hoitoon.

Sehän on ihan eri asia että lapsi on sitten nukkumapäivänä hoidossa. Itse vien yövuoropäivänä lapsen klo 21 hoitoon ja haen seuraavana päivänä n. klo 13. Niin miks helvetissä veisin vielä yövuoropäivänä päiväksikin hoitoon??
 
Moni tekee monta yövuoroa peräkkäin.
 
[QUOTE="Neith";26915946]vaarallisen väsyneenä jos on nukkunut päivän ennen töihin menoa?
mä olen tehnyt yötyötä viimeiset 11v joten tiedän kyllä mitä se on, ja siltikään en ymmärrä sitä että lapsi viedään hoitoon jo aamulla ja haetaan vasta seuraavana päivänä/iltana. (mitä siis jotkut harrastaa ilman omantunnon pistoksia)[/QUOTE]

Itse (samoin kuin mieskin) ollaan kyllä viimeisen yön jälkeen oltu sen verran väsyneitä että meidän lapsille -jotka varmaan vaativat keskivertolasta enemmän valvontaa ja aktiviteetteja- on ollut parempi olla se päivä päiväkodissa. Yöputken ekana päivänä ollaan menty fiiliksen mukaan eli jos on koettu tarvetta saada lapsi hoitoon niin on tehty niin, muuten on saanut olla kotona. Tosin nuo ovat olleet kokoajan tavallisessa päivähoidossa ja ne pisimmätkin hoitopäivät ovat olleet 8h luokkaa, yleensä 6-7h.
 
Yhteistyössä