raskasta on - mutta kivaa
onko täällä ketään vauva/taaperoperhettä joilla ei ole syystä tai toisesta isovanhempia, tai jos on niin heidän kanssaan ei voi olla tekemisissä? Olin halunnut tietää, miten lapsenne (jos on jo isompi) suhtautuu tilanteeseen ja miten itse jaksatte?
Itselläni on tilanne että molemmat isovanhemmat asuvat kaukana, ja toisiin isovanhempiin (omat vanhempani) välit ovat menneet jo kauan sitten poikki. Toinen vanhemmistani on mielenterveysongelmainen ja erittäin väkivaltainen/epästabiili joten heidän luonaan vieraileminen on erittäin riskialtista ja siksi en lapsia voi sinne viedä edes niin että itse olisin läsnä. Toiset isovanhemmat ovat taas kaukana ja tiiviisti työelämässä (yrittäjiä) että näkevät lastenlapsia ehkä jokusen kerran vuodessa.
Kumpikaan isovanhemmista ei siis koskaan ole hoitanut hetkeäkäään lapsiani edes siten että itse olisin ollut paikalla, enkä siis missään nimessä tätä heiltä odotakaan- itse olen lapset päättänyt tehdä joten itse ilman muuta oletusarvoisesti ne hoidan. Kysymykseni liittyy siis siihen, että miten te muut pärjäätte joilla ei ole ollenkaan isovanhempien tarjoamaa tukiverkostoa olemassa? Itse olen tähän asti pärjännyt mutta kyllä hinta alkaa olemaan parisuhdeongelmat ja krooninen väsymys ja uupumus, plus lisäksi psyykkinen oireilu omasta järkyttävästä väkivaltaiseta lapsuudestani.
Kunnalta ei saa täällä minkäänlaista hoitoapua em. perusteilla, hoitoapua saa ainoastaan jos kyseessä on lastensuojeluasia. Jos siis löisin lapsia tai tekisin mustelmat käsiin niin heti alkaisi kodinhoitaja käymään useamman kerran viikossa (tää siis oli vitsi). Rahaa ei valtavasti ole, mutta pitänee tässä alkaa sitten virittelemään MLL:n hoitajiin yhteyksiä jos sitä kautta löytäisi sitten apua arkeen ja perhe-elämään.
Olisi kiva kuulla, jos muitakin perheitä on ilman isovanhempia/tukiverkostoja, että miten olette pärjänneet, miten saaneet menonne sumplittua, onko lapsi kärsinyt tai kysellyt isovanhempien perään ja miten asian olette selittäneet.
Itselläni on tilanne että molemmat isovanhemmat asuvat kaukana, ja toisiin isovanhempiin (omat vanhempani) välit ovat menneet jo kauan sitten poikki. Toinen vanhemmistani on mielenterveysongelmainen ja erittäin väkivaltainen/epästabiili joten heidän luonaan vieraileminen on erittäin riskialtista ja siksi en lapsia voi sinne viedä edes niin että itse olisin läsnä. Toiset isovanhemmat ovat taas kaukana ja tiiviisti työelämässä (yrittäjiä) että näkevät lastenlapsia ehkä jokusen kerran vuodessa.
Kumpikaan isovanhemmista ei siis koskaan ole hoitanut hetkeäkäään lapsiani edes siten että itse olisin ollut paikalla, enkä siis missään nimessä tätä heiltä odotakaan- itse olen lapset päättänyt tehdä joten itse ilman muuta oletusarvoisesti ne hoidan. Kysymykseni liittyy siis siihen, että miten te muut pärjäätte joilla ei ole ollenkaan isovanhempien tarjoamaa tukiverkostoa olemassa? Itse olen tähän asti pärjännyt mutta kyllä hinta alkaa olemaan parisuhdeongelmat ja krooninen väsymys ja uupumus, plus lisäksi psyykkinen oireilu omasta järkyttävästä väkivaltaiseta lapsuudestani.
Kunnalta ei saa täällä minkäänlaista hoitoapua em. perusteilla, hoitoapua saa ainoastaan jos kyseessä on lastensuojeluasia. Jos siis löisin lapsia tai tekisin mustelmat käsiin niin heti alkaisi kodinhoitaja käymään useamman kerran viikossa (tää siis oli vitsi). Rahaa ei valtavasti ole, mutta pitänee tässä alkaa sitten virittelemään MLL:n hoitajiin yhteyksiä jos sitä kautta löytäisi sitten apua arkeen ja perhe-elämään.
Olisi kiva kuulla, jos muitakin perheitä on ilman isovanhempia/tukiverkostoja, että miten olette pärjänneet, miten saaneet menonne sumplittua, onko lapsi kärsinyt tai kysellyt isovanhempien perään ja miten asian olette selittäneet.