Vauvani ei osa rentoutua

meidän 8 kk vanha tyttö on ylivilkas lapsi, mikä on aiheuttanut ongelmia uneen rauhoittumisen ja rentoutumisen kanssa. Olen yrittänyt pitää kiinni säännöllisistä nukkumaanmenorutiineista ja rauhoittaa aina leikkejä ennen unia. Mitään ei kuitenkaan tunnu auttavan. Tyttö heräilee jokaisen havahtumisen myötä ja päiväunille meno onnistuu vain lähtemällä ulos vaunuissa. Odotan aina kauhulla nukkumaan laittamista, sillä koskaan en tiedä onnistuuko se viidessä minutissa vai tunnissa. Onko muita saman kokeneita? Missä iässä lapsi rauhoittuu sitten? Vai rauhoittuuko koskaan? Onko hyviä vinkkejä tilanteeseen?
 
Mä aloitin yhdessä vaiheessa "hissimusiikin kuuntelun" lapsen kanssa - eli silloin kun rauhoitutaan, varsinkin unille, niin televisio ja radio kiinni, valoja vähän pois, rätti käteen ja hissimusiikki (eli mitä vain rauhallista) soimaan. Sitten sylissä lasketaan vaikka sormiaa, rauhallista tanssahtelua tai loruttelua - hölmön näköistä varmaan ulkopuolisen silmin, mutta oli välttämätöntä ns. pysäyttää touhu, mutta ilman sitä negatiivista reaktiota. Poika tuntui menevän siihen saakka, kun yhtäkkiä tuli yliväsy, ja sitten se uni ei tullut ja kun tuli, oli niin levotonta ettei pysynyt unessa.
Nyt poika on viikon vajaa vuoden ikäinen - ja nukkunut kohta 3vk heräämättä yöllä kertaakaan, 11h. Täysiä öitä ja helppoja nukahtamisia on ollut ajoittain pitkin vauvaikää, nyt tuntuu ainakin hetkeksi (kunnes kävelee :D) rauhoittuneen.
 
suurin piirtein samanlaisia menetelmiä minullakin on ollut käytössä jo parin kuukauden ajan. ilmeisesti minulle ei jää muuta kuin odottaa ja toivoa, että joskus meno rauhoittuu :whistle:
kiitos vastauksestasi Elppa :wave:
 

Yhteistyössä