Ä
"Äityli"
Vieras
Onko yleistäkin, että vauva saa ihottumaa vaipan kuminauhasta nivusiin? Itse epäilen vauvalla tällaista, eli vasemmalla nivusissa on punaista, samoin kivespussin vasemmalla puolella. Tänään myös pippelin pää oli punainen. Libero ollut käytössä koko ajan eli 7 kuukautta ja ko. ihottumaa ollut koko sen ajan. Lääkäri kehoitti kokeilemaan Mitosyl-rasvaa, joka saakin punoituksen tasoittumaan, mutta ihottuma jää silti olemaan. Olen kokeillut myös kortisonia, talkkia ja sinkkivoidetta. Bepanthenia en ole laittanut vielä. Samoin ilmakylvyt ovat pojalla hankalia, koska lattialla on kylmä. Hän istuu paljon sitterissä ja välillä lattialla. Yöllä nukkuu unipussissa. Kokeilin Lidlin vaippoja, samoin Pirkka-vaippoja, mutta vaikea nähdä auttaako, koska ihottuma ei häviä välillä.
Mitä siis tehdä? Ensi viikolla kysyn vinkkejä neuvolasta, mutta näin ensi alkuun kysyn täälläkin.
Kiitos ja kumarrus.
Mitä siis tehdä? Ensi viikolla kysyn vinkkejä neuvolasta, mutta näin ensi alkuun kysyn täälläkin.
Kiitos ja kumarrus.