Vauvan värikylpy

Kävin kummityttöni kanssa, siitä on tosin jo seitsemisen vuotta. Kerron kuitenkin, kun tähän ei tuoreempia kokemuksia vielä ole tullut.

Järjestettiin koulun jumppasalissa. Lattia oli päällystetty suojamuovilla (luultavasti parketin suojaksi), joiden päällä oli jumppamaton tyyppistä materiaalia ja sitten valkoiset paperilakanat. Vauvoille oli käsketty laittaa päälle jotain helposti pestävää tai sellaista jolla ei ole niin väliä vaikka tahraantuisi, joten kummityttö oli vaipassa ja valkoisessa puuvillabodyssä.

Vauvat pistettiin mahalleen lakanoille, taustalle nauha soimaan lastenlauluja, ja sitten ohjaaja kiersi jakamassa pieniää muovilautasia joissa oli värikkäitä soseita. Soseella vauva sai sitten sotkea sielunsa kyllyydestä, ja kaikki olivat myös syömisturvallisia koska imeskelivät sormiaan tietysti. Lastenlauluihin oli liitetty erilaisia laululeikkejä jossa sitten myös piirreltiin soseväreillä lakanoihin. Kun leikki loppui, ohjaaja toi uutta eriväristä sosetta. En muista enää mitä kaikkea siellä oli, mutta kirkasvärisiä soseita, ainakin porkkanaa, mangoa, mustikkaa, mansikkaa ja joku vihreäkin oli, oisko ollu herne tai parsakaali tai joku.

Jumppasalin suihkutiloihin oli viety muutama sellainen taitettava hoitopöytä puhallettavalla pehmusteella, jotta sai vauvoja siivoiltua niistä sotkuista. Siihen osioon kannataa kiinnittää huomiota ja päästä vauvoja pukkariin muutamia kerrallaan ettei mene hullunmyllyksi.

Hintaa en kyllä muista, enkä tuon tarkemmin kyllä juuri muutakaan. Tyttö tykkäsi kyllä. Ja kehitysehdotuksena kannattaa sanoa että myös sille mukaan tulevalle aikuiselle jotain helposti pestävää päälle!

Niin joo, niiden mössöjen lisäksi taisi olla vauvoille jotain värikkäitä tunnusteltavia esineitä, höyheniä ja huiveja ja jotain. Nämä siis ennen niitä soseita, vissiin ideana eri tuntuiset materiaalit ja jotain semmoista. Niilläkin leikittiin musiikin tahtiin.
 

Yhteistyössä