Vauvan unirutiineiden muuttaminen ja alkaneet ongelmat :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Juliet81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

Juliet81

Vieras
Vauva 7kk on nukkunut perhepedissä vieressäni koko pienen ikänsä. On nukahtanut lähes aina rinnalle ja syönyt useasti yössä. Tämä ei ole häirinnyt minun eikä miehen unia juurikaan, koska syöttäminen on tapahtunut ennen heräämistä (eli ennen itkua) ja olen voinut nukahtaa vaikka vauva rinnalla onkin. 7kk on siis nukkunut koko meidän perhe todella hyvin :)

Nyt pääsiäisenä aloitettiin operaatio poika omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt järin hyvin :(

Vauva ei huoli tuttia eikä pulloa ja nukahtaisi edelleen mieluiten vain tissi suussa. Saamme vauvan jo nukahtamaan rauhoittamisella ja mantralla mitä kuiskailemme, mutta miehellä siihen menee vähintään 30min. Mulla nukahtaa nopeammin, kun voin syöttää pikkuisen herätessään. Vauva itkee hädissään ja hakee asentoa, eikä uni meinaa tulla ollenkaan.

Suurin ongelma on kuitenkin vauvan heräily. Hän herää omassa huoneessaan ja sängyssään n. 1h välein itkemään eli sikeää unta ei tule juurikaan... Vauvalla on hurjat silmäpussit ja sydäntä sattuu nähdä hänet itkemässä :( Viime yönä annoinkin periksi, laitoin patjan pojan huoneen lattialle ja otin vauvan kainaloon -nukuttiin 6h sikeästi.

Miten tästä edetään? Toteutamme siis "omaa hellää unikoulua", eli menemme itkusta heti luokse kuiskaamaan: "hyvää yötä kulta, nyt nukutaan". Jos /KUN tämä ei pelkästään auta, rauhoitamme rinnasta painamalla ja silittämällä. Tällä saamme hänet lopulta nukahtamaan, mutta aikaa saattaa tosiaan ottaa 30min ellei ylikin. Ja siitä nukahtamisesta n. 40-60min on vauva taas hereillä itkemässä :(

Antakaa kiltit ideoita ja apuja myös meidän pienelle perheelle :)
 
Miksi ihmeessä muutatte hyväksi koettua ja toimivaa tapaa, jossa koko perheenne sai nukkua hyvin?!?! Alle 1-vuotias on sitäpaitsi vielä aivan liian pieni nukkumaan yksin omassa huoneessaan. Ja monet 7 kk ikäiset tarvitsevat ainakin yhtä yösyöttöä aamuyön puolella. Nyt jotkut viisaat vastaavat, että meillä ainakin nukkuu hyvin omassa huoneessaan. No ehkä heillä, mutta ei teillä. Mun viisas neuvo on se, että on yksi lysti, missä perheenjäsenet nukkuu, kunhan se vain TOIMII. Ota vauva viereesi tai tee pinnasängystä hänelle sivuvaunu parisänkynne kylkeen kiinni. Tuo on tosi kurjaa varmasti vauvallekin.
 
Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä.

Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin.

Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa vallitsevasta yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?
On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
 
Minun mielestäni vauvan pitäisikin olla yhä vieressäni, mutta valitettavasti mies ei ole samaa mieltä. Ympäristön paine aiheuttaa tuon, kun kaikki kauhistelevat: "vieläkö se nukkuu teidän vieressä?!".

En yksin voi päättää, että vauva kuuluu kainalooni, koska haluan ottaa myös miehen mielipiteen huomioon... Ajattelimme, että omaan huoneeseen siirtäminen helpottaisi vauvan tottumista myös omaan sänkyyn, kun unirutiinit muutetaan täysin. Vauvaa ei huudateta missään vaiheessa, vaan herään heti äninään ja hiivin oven taakse. Jos vauva rupeaa itkemään, ryntään samalla sekunnilla lohduttamaan.

Huoh. Kiitos vastauksista :) Edelleenkään en tiedä miten tästä eteenpäin, mutta laitan nuo satunnaisen vastaukset ja linkit miehelle eteenpäin.
 
Minun mielestäni vauvan pitäisikin olla yhä vieressäni, mutta valitettavasti mies ei ole samaa mieltä. Ympäristön paine aiheuttaa tuon, kun kaikki kauhistelevat: "vieläkö se nukkuu teidän vieressä?!".


Varo vauvakouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.


***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:
Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.
 
Viimeksi muokattu:
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin"

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Loput : Perhepeti
 
Täällä on myös aika hyvä juttu: Hernekeppi » Uusvanhaa vanhemmuusoppia etsimässä


On paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia.

Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu.

Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.

Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.

ihmislapsi tarvitsee vastavuoroisen suhteen pääasiallisiin hoitajiinsa. Kiintymyssuhteen luominen vaatii aikaa ja aitoa vuorovaikutusta. Kiintymyssuhdetta ei luoda ns. laatuajalla, eikä siihen ole olemassa valmiita ohjeita.

Varhaisten kiintymyssuhteiden laatu määrittelee ihmissuhteita myös aikuisena. Välttelevästi tai ristiriitaisesti kiinnittyneestä lapsesta voi tulla tunnekylmä ja itseriittoinen tai pelokas ja aggressiivinen aikuinen. Turvallisesti kiinnittynyt lapsi tarkkailee ja tutkii ympäristöään ja kasvattaa itse etäisyyttä hoitajiinsa.

Imetys, kantaminen ja yhdessä nukkuminen auttavat luomaan vahvan kiintymyssuhteen lapseen. Kiintymyssuhde vaikuttaa koko perheeseen: kun suhde lapsiin on tiivis ja tasapainoinen, vanhemmat nauttivat syvemmin vanhemmuudestaan ja toisistaan. Vahvan kiintymyssuhteen perheitä yhdistää myös erityinen herkkyys, joka näkyy kaikilla elämäaloilla. Turvallisesti ja vahvasti kiinnittyneistä lapsista tulee usein lapsia, jotka uskaltavat puuttua epäkohtiin, ovat oikeudenmukaisia ja välittävät enemmän toisista ihmisistä kuin tavaroista.

Vanhemmat voisivat ottaa oppia vauvoistaan ja yrittää unohtaa elävänsä 2000-luvulla. Luolamiesvanhempien tietämys - tai tietämättömyys – saattaisi riittää nykyvanhemmillekin. Vastasyntyneen vaistot ja tarpeet ovat nyt samanlaiset kuin kivikaudella, - niin myös parhaat tavat vastata niihin.
 
Tämän linkin takana myös ihan hyvä kirjoitus: Hernekeppi » Yksin oot sinä vauva, huoneesi keskellä yksin

Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Esimerkiksi maya-kulttuurissa vauvaa ei kasvateta itsenäisyyteen, koska ajatellaan, että vauvasta on vain huolehdittava, eikä häntä sen kummemmin tarvitse opettaa ennen kuin hän oppii kommunikoimaan. Länsimaissa uni koetaan yksityisenä rauhoittumisen tilana, mayoille ja japanilaisille yksinnukkuminen on koettelemus.

Länsimaissa perheiden yhteisnukkumista pidetään outona ja jopa syntisenä, kun taas muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.

Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat.

***************Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. ************
 
Pitäiskö sun sanoa painostajille näin: "Ei ole olemassa yhtä oikeaa paikkaa, jossa vauvan pitäisi nukkua. Paras järjestely on sellainen, missä kaikki perheenjäsenet saavat riittävästi lepoa. "

On tärkeää, että lapsi oppii kokemaan nukahtamisen miellyttävänä asiana ja unen turvallisena olotilana.

Useimmat lapset käyvät läpi eri vaiheita nukkumisen kanssa. Yritä löytää nukkumisjärjestely, joka sopii juuri teidän perheellenne. Varaudu siihen, että keinot vaihtuvat ja pidä mieli avoimena uusille ratkaisuille. Kun vauva on vielä pieni, yöheräämiset ovat luonnollinen osa arkea ja heräilyä helpottaa niihin asennoituminen rennosti ja positiivisesti.

Yölliset heräilyt ovat normaali osa vauvan terveellistä unirytmiä

Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James McKenna on tutkinut vauvojen nukkumista jo vuosia ja hänen mukaansa pitkät unijaksot eivät ole luonnollisia ihmisvauvoille. Pienet vauvat havahtuvat hereille unestaan useita kertoja yössä ja sillä näyttää olevan selkeä merkitys vauvan selviytymisen kannalta. Tuore tutkimus antaa osviittaa, että vauvat, jotka nukkuvat liian syvästi ja liian pitkään saattavat olla suuremmassa riskissä kätkytkuolemalle. Vauvan unijakson pidentäminen pidempien unijaksojen toivossa ei siis välttämättä ole vauvan edun mukaista. On normaalia, että 6 kk vauva herää vielä useita kertoja yössä ja kahteen ikävuoteen asti useimmat lapset heräilevät öisin. Vauvan katsotaan nukkuvan läpi yön, kun hän nukkuu yhtäjaksoisesti 5 tuntia yöllä. Ensimmäiset 6 kuukautta vauvan tulisi aina nukkua vanhempiensa huoneessa. Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James Mc Kenna muistuttaa, että vieressä nukkuminen vaikuttaa suotuisasti vauvan hengitysrytmiin, keskushermostoon ja verenkiertoon, joten alle 1-vuotiaan nukkuminen vanhempien vieressä suojelee vauvaa kätkytkuoleman riskiltä.

Monet äidit kokevat luonnollisimmaksi tavaksi nukuttaa vauvan rinnalle. Useimmat alle 2-vuotiaat lapset tarvitsevat vielä vanhempien apua nukahtaakseen, monet lapset vielä pidempäänkin.

Enemmän unta perhepedissä

Unilaboratoriossa tehtyjen tutkimusten mukaan perhepedissä nukkuvat äidit imettivät vauvojaan useammin yön aikana, mutta eivät aamulla muistaneet paljonkaan yöllisistä heräilyistä. He myös raportoivat saaneensa enemmän unta nukkuessaan yhdessä vauvan kanssa, kuin silloin, jos vauva nukkui eri huoneessa.

Kun vauva on lähellä äiti havahtuu jo vauvan varhaisiin nälän merkkihin maiskutukseen, ähinään ja levottomuuteen. Näin vauva ei ehdi hätääntymään, ja vauvan rauhoittaminen on nopeampaa. Huomatessaan olevansa äidin turvallisessa kainalossa vauva saattaa rauhoittua uudestaan nukkumaan.

Äidin ja vauvan unirytmit mukautuvat

Erityisesti imettävän äidin ja vauvan unirytmit lähentyvät toisiaan ja silloin äiti ja vauva nauttivat usein syvästä unesta samaan aikaan. Vauvan ollessa kevyen unen vaiheessa (REM) äidin kevyen unen pituus vähitellen vastaa vauvan kevyen unen pituutta. vastaavasti äidin syvän unen(ALFA) pituus alkaa vastata vauvan syvän unen pituutta. Näin vauvan herätessä kevyestä unesta äitikin herää kevyestä unen vaiheesta ja on valmis vastaamaan vauvan viesteihin riittävän pian vauvan tarpeiden mukaan.

Nukkuessaan perhepedissä vauvat heräilevät useammin, kuin yksin nukkuessaan, mutta sekä vauva, että äiti saavat silti enemmän unta. Vauvat myös itkevät huomattavasti vähemmän, minkä johdosta enemmän energiaa säästyy kasvuun ja elintoimintojen ylläpitoon.

Kun vauva herää yöllä nälkäänsä, hän herää kevyen unen vaiheesta. Jos äiti ja vauva nukkuvat yhdessä ja heidän unirytminsä ovat mukautuneet samanlaisiksi myös äiti herää kevyen unen vaiheesta. Tällöin yöimetys onnistuu helposti ja myös takaisin nukahtaminen helpottuu. Jos äiti ja vauva nukkuvat erossa toisistaan, äiti joutuu joskus heräämään syvän unen vaiheesta, jolloin herääminen on paljon hankalampaa. Hän ei reagoi vauvan varhaisiin nälän merkkeihin ajoissa ja vauva ehtii alkaa itkeä. Tällöin takaisin nukahtaminenkin vaikeutuu.

Kun vauva ja äiti heräävät samasta kevyestä unen vaiheesta on äidin myös myöhemmin helpompi nukahtaa kuin erivaiheessa vauvan kanssa nukkuesaan. Vauvalla on unesaan oma rytminsä, mutta äidin on mahdollisuutta sovittaa kevyen ja syvän unenvaihetta, unirytmiään vauvan rytmin kaltaiseksi.

Unikoulu ei ole hyväksi lapselle

Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin. Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

(lähde: Tervetuloa bebesinfo-sivustolle.)
 
ärsyttää. :D No hei: jos perhepeti toimi teillä hyvin, niin jatkakaa ihmeessä. Miehesi voisi perehtyä aiheeseen esim. netin äärellä, edellisissä viesteissä olikin varmasti hyviä neuvoja siihen.

Mutta jos yhdessä päätätte (missä iässä hyvänsä), että vauvan täytyisi osata nukahtaa ja nukkua omassa sängyssään, niin ehkä tissin antaminen jatkuvalla syötöllä perhepedissä ei auta siihen. Siis: lapsella on uniassosiaatio siihen rintaan, ei osaa nukahtaa ilman. Ehkä sinne perhepetiinkin voisi ottaa jo nyt jonkin muun nukahtamistavan (tutti, unirätti, -lelu - mitä hyvänsä), jotta aikanaan siirtyminen omaan sänkyyn olisi helpompaa?

Tiedän monia, joilla lapset ovat kivuttomasti siirtyneet 1-2-vuoden iässä perhepedistä omaan sänkyynsä. Mutta tiedän myös kaksi perhettä, joissa yli 3-vuotiaat lapset nukkuvat vieläkin vieressä eivätkä edelleenkään osaa nukkua omassa sängyssään, vaikka vanhemmat jo niin haluaisivat. Tässä kohtaa olisi ehkä hyvä sinun yhdessä miehesi kanssa pohtia, nukutteko vielä toistaiseksi perhepedissä, kuinka kauan sitä jatketaan, ja mitä keinoja perhepedissä sekä myöhemmin omassa sängyssä käytetään lapsen rauhoittamiseen yöllä.

Entä sopisiko teille sivuvaunu sängyn viereen? Jos se sopisi miehellesi paremmin?
 
Siis mitä se muille kuuluu, missä te nukutte yöllä? Eikö tärkein asia ole se, että olette löytäneet sellaiset nukkumispaikat, jossa saatte eniten lepoa ja unta?

Ja mun henkilökohtainen mielipide on se, että on luonnollista nukkua vauvan lähellä oli se vauva sitten ihan vieressä parisängyssä tai pinnasängystä tehdyssä sivuvaunussa. Itse luen sivuvaunun perhepediksi. Mun mielestä on luonnotonta eristää vauva pinnasänkyyn omaan huoneeseen. Varsinkin silloin kun se ei toimi lainkaan, kuten teillä. Kauhistele sä takas niille ihmettelijöille.
 
Juttelin neuvolan kanssa ja hekin olivat sitä mieltä, että vauva takaisin kainaloon ja pikkuhiljaa kohti makkarissa olevaa pinnasänkyä. Eli poika tulee takaisin kainalooni -sanoo muut mitä sanovat :) Ja kyllä se mieskin tämän ymmärtää kiitos neuvolan ja näiden tämän ketjun ohjeiden!
 
Ei pahalla , mutta taas tuli hyvä esimerkki miksi olen NIIIN tyytyväinen ettei meidän mukuloita ole opetettu nukkuun tissi suussa perhepedissä...

Jokainen tekee tyylillään. Minulle lapsi on ensimmäinen ja äärettömän rakas ja tärkeä (ei mukula). Haluan olla lähellä vauvaani ja haluan, että vauva tuntee läheisyyteni ja tarvitsevansa minua. Tee niinkuin itse parhaaksi näet, mä jatkan uniani tyytyväisen vauvan kanssa (joka ei ole valvottanut 7kk aikana yhtään yötä itkulla perhepedissä). Katsotaan sitten vanhempina millaiset _mukulat_ meillä on käsissämme :)
 
Viimeksi muokattu:
Jokainen tekee tyylillään. Minulle lapsi on ensimmäinen ja äärettömän rakas ja tärkeä (ei mukula). Haluan olla lähellä vauvaani ja haluan, että vauva tuntee läheisyyteni ja tarvitsevansa minua. Tee niinkuin itse parhaaksi näet, mä jatkan uniani tyytyväisen vauvan kanssa (joka ei ole valvottanut 7kk aikana yhtään yötä itkulla perhepedissä). Katsotaan sitten vanhempina millaiset _mukulat_ meillä on käsissämme :)


" Vauvan kantaminen, lapsentahtinen imetys, vauvan kanssa nukkuminen ja itkuun vastaaminen ovat tehokkaita tapoja muovata vauvasi käyttäytymistä nyt ja tulevaisuudessa".

Vastuullisella käyttäytymisellä on juurensa vastavuoroisuudessa - herkässä reagoimisessa toisen merkkeihin. Kun vanhemmat reagoivat asianmukaisesti lapsensa merkkeihin, heidän lapsissaan kasvaa kyky reagoida muiden tarpeisiin. Heistä tulee aikuisia, jotka osaavat vastata.

Jos haluat jonkun seuraavan ohjeitasi, sinun on ensin ansaittavan tämän luottamus. Luottamus kehittyy, kun täytät lapsesi tarpeet. Lapsi, joka luottaa siihen, että äiti ja isä tarjoavat ruokaa ja suojaa, luottaa äitiin ja isään myös silloin kun nämä sanovat "ei saa koskea". Auktoriteetti on kurinpidossa elintärkeää ja auktoriteetin on perustuttava luottamukselle.

Lapset, joiden vanhemmat eivät reagoi heidän viesteihinsä herkästi, joutuvat uskoaksemme muita todennäköisemmin myöhemmällä iällä kärsimään käyttäytymisen ongelmista kuten ylivilkkaudesta, impulsiivisuudesta ja keskittymiskyvyn puutteesta.

"Lapseni ensimmäiset vuodet harjoitin kiintymysvanhemmuutta, ja nyt minusta tuntuu, että minulla on jo enemmän erehtymisen varaa. Koska tarjosin lapselleni niin vahvan perustan, virheeni eivät huolestuta minua kovin paljoa, koska tiedän, etteivät ne todennäköisesti pysty mitätöimään aiempia tekojani."

Lähde; Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka vauvasi ei itke, niin joku varmasti tulee vielä ehdottamaan sulle sellaista, että anna huutaa vaan siellä pinnasängyssään yksin.

Muista, että sä tunnet vauvasi parhaiten ja uskalla toimia oman vaistosi mukaan. Äläkä toimi niin, miten muut ulkopuolelta käskevät.

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"


Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
 
Jokainen tekee tyylillään. Minulle lapsi on ensimmäinen ja äärettömän rakas ja tärkeä (ei mukula). Haluan olla lähellä vauvaani ja haluan, että vauva tuntee läheisyyteni ja tarvitsevansa minua. Tee niinkuin itse parhaaksi näet, mä jatkan uniani tyytyväisen vauvan kanssa (joka ei ole valvottanut 7kk aikana yhtään yötä itkulla perhepedissä). Katsotaan sitten vanhempina millaiset _mukulat_ meillä on käsissämme :)




heh... tais osua ja upota tälle xD


juu täällä kans yksi tyytyväinen, etten ole meidänlään MUKULOITA opettanu viereen tissille nukahtamaan/nukkumaan. Vaan eipä siitä mitään tuliskaan, meillä kun mukuloita on 4
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on vauva nyt 8 kk ja tähän asti on nukkuminen mennyt tosi hyvin, alussa perhepedissä koko ajan ja nyt pari kk niin että illalla puuron ja pullon jälkeen omaan sänkyyn ja sieltä sitten tissille kun herää (on omassa sängyssään nyt n. klo 20-04).

Ongelma: poika on tosi etevä liikkuja ja omassa sängyssä ei uskalleta oikein enää nukahtaa, kun poika on siinä. Havahduin jo kerran siihen, että oli kömpimässä jalkojeni yli kohti reunaa. Sängynjalat pois ottamallakin aikuisten sänky jää aika korkeaksi. Toisena vaihtoehtona meillä on kokeiltu patjaa lattialla. Tässä on haittana se, että vaikka putoaminen ei haittaa, niin pikkukaveri on sitten "irrallaan" jos lähtee liikenteeseen. Oma uni jää liian lyhyeksi, jos jatkuvasti kyttään valveilla.

Miten olette ratkaiseet näitä? Onko vaan annettava tissiä vaikka sohvalla ja poika omaan petiinsä? Onko mitään laitaratkaisuidiksiä parisänkykokoiselle patjalle lattialle?

Aiemmin havahduin herkästi pojan liikkeisiin, mutta nykyään en. Luulen, että se liittyy siihen että tissittelyn jälkeen poika menee välillä isänsä kainaloon ja välillä ja minun viereeni. Alitajunta ei siis heti hälytä, jos ei ole rinnalla. En siis uskalla luottaa että herään.
 
8-11 kk ikä on haastavin, kun vauva vasta harjoittelee liikkumista eikä älliä ja taitoja ole. Jo mjuutaman kuukauden päästä tilanne on helppo, kun vauva osaa itse tulla sängystä peppu edellä pois ja osaa jo varoa.

Tässä joitain hyväksi havaittuja ratkaisuja:

- parisänky / lattialla oleva patja työnnetään nurkkaan ja vauva laitetaan nukkumaan sinne seinän puolelle, tässä mallissa vanhemmat nukkuvat vierekkäin ja lapsi siellä seinän puolella. Jalkopäätyyn esim. avoin pinnasänky laidaksi. Jos konttaa jalkopäätyyn, putoaa pinnasänkyyn. Jalkopäätyyn laidaksi voi laittaa myös ihan mitä vain, vaikka lipaston. Seinä toimittaa laidan virkaa ja ei voi pudota.

- jos nukutaan patjoilla lattialla, huone vain lapsiturvalliseksi ja ovi kiinni.

- runkopatjasänkyyn saa ostettua turvalaitoja tai esim. vanerilevyn voi työntää patjan ja rungon väliin laidaksi. Tämä toimii vasta yli 1 vuotiailla, kun on jo vähn älliä

- pinnasängystä sivuvaunu, jossa vauva nukkuu. Laidat vauvan puoleiseen parisänkyyn jalkopäätyyn. esim. just joku lipasto tms.

- ostakaa parisänky jossa on jalkopääty. Aika kätevä. Siihen saa myös esim. seuraavan päivän vaatteet laskostettua.

Kun parisänky on tuttu paikka ja vauva on siell myös hereillä ollessaan, niin käyttäytyy myös niin, ettei nouse siellä seisomaan. Seisoskeluja yms. ei siellä mun kokemuksen mukaan juuri olekaan, kun ainut mitä vasten voi nousta on liukas seinä. Siinä mielessä parisängyn nurkassa seinän puolella nukkuva vauva on helppo, koska ei pääse nousemaan ylös. Meillä ei ollut mitään sellaisia vaiheita, toisin kuin pinnasängyssä nukkuvilla vauvoilla on, että huutavat ja nousevat laitoja pitkin.
 

Yhteistyössä