Vauvan nukahtamisvaikeudet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Anzeliina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Anzeliina

Uusi jäsen
25.10.2018
11
1
1
10 viikkoisella vauvalla on toista viikkoa ollut nukahtamisvaikeuksia. En millään saa häntä nukahtamaan, en pinnasänkyyn, en viereeni. Syli ei kelpaa, eikä rauhoitu kun hyssytellään ja silitellään vauvan ollessa pinnasängyssä. Vauva nukkui aiemmin ongelmitta pinnasängyssä ja nyt toissa viikolla alkoi ongelmat. Onkohan tämä joku kehitykseen liittyvä juttu? Olen myös imettänyt vauvaa iltaisin ennen nukkumaan menoa mutta ei myöskään nukahda rinnalle. Ainoa tapa millä olen saanut vauvan nukkumaan on ollut se, että kuiskailee vauvaa 2-3 tuntia lastenvaunuissa ympäri kämppää. Tämä harmittaa, koska pelkään vauvan tottuvan tähän nukahtamistapaan, mutta mikään muu ei auta. Pahimmillaan vauvan kitinä menee huutoitkuksi ja vauvaa ei saa millään rauhoittumaan.

olen myös yrittänyt sitä, että menemme aina samoihin aikoihin makkariin rauhoittumaan ja imettämään. Vauva on illalla ollut selkeästi yliväsynyt. Olen parhaani mukaan yrittänyt vähentää illalla virikkeitä. Vaikka vauvan nukutus alkaa ajoissa, vauva ei suostu nukahtamaan ja menee silti ihan yliväsyneeksi, mikä vaikeuttaa nukahtamista entisestään. Myöskään päiväunille meno on yhtä taistelua. Sisällä vauvan saa nukkumaan rattaissa, mutta vauva nukkuu vaan puoli tuntia. Olen nyt nukuttanut ulkona rattaissa päivällä ja siellä uni onneksi venyy 2-3 tuntiin, mutta iltaa kohden vauva muuttuu tyytymättömäksi ja kitinä kasvaa hiljalleen iltaa kohden. Olen myös yrittänyt tarkkailla vauvan väsymysmerkkejä ja heti yrittää nukuttaa, mutta nukutus kestää taas ja vauva ajautuu yliväsyneeseen tilaan. Kyseessä on siis ensimmäinen lapsi ja kieltämättä tunnen pientä epäonnistumista äitinä. Tiedän, että vauvam unella ei ole välttämättä vielä mitään rytmiä, mutta olisihan se välillä hyvä nukkua päiväunia.... vauva valvoisi muuten monta tuntia putkeen. Olen yrittänyt hiljalleen luoda vauvalle päivä ja iltarytmiä, mutTA tämä ei vielä ole ihan loksahtanut paikalleen. Olemme iltaisin pyrkineet tekemään samat rutiinit jotta vauva tottuisi niihin ja hoksaisi että mennään nukkumaan. Kaipailisin vertaistukea, yritänkö ihan liikaa tässä vaiheessa? Olen kuullut että vauvat vasta kolmen kuukauden iästä eteenpäin kykenevät omaksumaan unitapoja yms?
 
Pieni on vauva vielä, vasta joku 4kk voi alkaa odottaa jonkinlaista rytmiä. Itse sain nukutettua rinnalle, käytin alussa tukena White noisea youtubesta, saa olla ihan suht kovallakin. Toimi meillä, vauva kyllä heräsi jos laski pois sylistä niin päivisin annoin nukkua sylissä. Öisin alkoi jo tosi varhain nukkua hyvin, parilla heräämisellä selvittiin kun vauva oli vieressä unipesässä ja heti kun heräsi niin tissi suuhun. Itse en ottanut mitään stressiä niistä "vauva tottuu siihen tapaan" kommenteista vaan tein mikä tuntui itsestäni luontevalta. Vielä 1 vuotiaana heräsi kerran yössä tissille mutta se ei haitannut yhtään koska nukutus sekä illalla, yöllä ja päivällä sujui sen ansiosta tosi nopeasti ja tuki jaksamistani. 1,5 vuotiaana jätin yöimetyksen pois ja 2 vuotiaana kokonaan, hyvin vieroittui kun oli jo siihen valmis. Illalla voi myös pitää valaistusta hämäränä.
 
  • Tykkää
Reactions: lamaman
Tsemppiä kovasti! Oletko yksin vauvan kanssa? Meillä kaikki neljä lasta olleet jossain vaiheessa iltahuutajia, ja siihen on auttanut parhaiten se, että isi kävelee olohuoneessa ympyrää vauvan kanssa ja kantaa tätä niin, että vauva on vatsallaan isän käsivarrella. Samalla voi esim. katsoa jotain leffaa.

Meillä on vauvat myös nukahtaneet myöhään, käytännössä vasta, kun menen itsekin nukkumaan. Olen huomannut, että nukahtaminen imetykseen onnistuu parhaiten, jos ennen sitä "nukutusimetystä" on kunnon imetystauko. Isä pitää vauvaa (kävelyn kanssa tai ilman) ja vasta, kun vauva alkaa tosissaan vaikuttaa väsyneeltä tai muuten raukealta, tulee imetettäväksi.
 
Mulla on nyt lähes 8 kk vauva, jolla nukkuminen on edelleen melko vaikeaa mutta huomattavasti helpompaa kuin ensi kuukaudet. Nykyään nukuttaminen kanteluun sujuu nopeasti, vauva heräilee ekat kolme tuntia tiheästi, 10-20-30 min välein ja sitten alkaa nukkua kunnolla ja heräilee 1-1,5-2h välein aamuun asti mutta on helppo nukuttaa uudelleen. Ennen ei ikinä nukahtanut rinnalle vaan piti kanniskella, nyt kuukausi sitten alkoi nukahtamaan rinnalle joka tietysti itselle satakertaa helpompaa ettei tarvitse jatkuvasti yöllä nousta, vauva nukkuu siis sivuvaunussa.

Vauva on ja on ollut aina erittäin huono nukahtamaan, äärimmäisen herkkä heräämään ja nukkuu lyhyitä pätkiä, edelleen siis päiväunet 45 min, nyt viimeisen kuukauden sisällä vauva oppi yhtäkkiä nukahtamaan aamupäiväunille vaunuihin ja päiväunet ovat olleet useamman kerran viikossa 1,5 h.

Meillä alussa oli jonkun verran masuvaivaa, lähinnä ilmavaivaa, vaikeuttivat nukkumista ja herättivät vauvaa yöllä ja joka aamu alkoi pahat ilmavaivat vaikka sinänsä vauva olisi ”halunnut nukkua” tai siis oli selvästi väsynyt.

Mutta siis meillä vauva ei ikinä pikkuvauvana (eikä toki yleensä vieläkään) nukahtanut ”vahingossa”/itsestään yhtään minnekään, ei autoon, ei varsinkaan vaunuihin eikä syliin. Imetykseen sylissä nukahti mutta heräsi välittömästi tai viimeistään 10 min päästä sänkyyn laitettaessa.

Vauva valvoi päivisin tuntikausia nukkuen vain 5-15 min torkkuja tissillä välissä. Kerran oikeen laskin ja vauva nukkui 15 h aikana yhteensä 2h 15 min.

Vauva oli jatkuvasti aivan yliväsynyt eikä sitten sen vuoksi pystynyt nukkumaan vaan havahtui aina hereille hetken päästä. ”Yönukutukset” kesti ihan tuntikausia. Meidän pelastukseksi koitui kaksi asiaa. Kun vauva oli 3 kk hän vihdoin hyväksyi ja heti myös rakastui kantoreppuun ja alkoi nukahtaa siihen helposti, huudolla kylläkin mutta hyssyttelyllä ja tepastelulla nukahti nopeasti. Toinen juttu oli että mies sai ”opetettua” vauvan nukahtamaan kanteluun. Aiemmat 3-5 tuntiset kantelu-huuto-nukutukset lyhenivät nopeasti pariinkymmeneen minuuttiin. Meillä piti tömistellä ja hyssyttelyäkin toimivammaksi todettiin sellanen vähän erikoinen a-a-a-a-aaa-jodlaus. Tosin vauva herää aina sitten viimeistään 45 min päästä mutta seuraavat yöaikaiset nukuttamiset ovat aina olleet helpompia, 10-30 minuuttisia eikä mitään monen tunnin onneksi.

Nykyään jo monta kuukautta vauva on nukahtanut tällä kantelulla, yleensä ilman itkua nykyään ja nopeasti laskee pään ”nukkuma-asentoon” olalle. Eikä tarvi jodlatakaan kovin usein. Omaan sänkyyn nukahtamista harjoitellaan edelleen, se alkoi sujua vauvan ollessa 5 kk mutta taito unohtui kun hampaita alkoi tulemaan :-D Kuukausi sitten eli 7 kuukautisena vauva alkoi yhtäkkiä nukahtaa aamupäiväunille vaunuihin itsenäisesti, lisäksi on nyt tämän kuukauden aikana nukkunut useamman kerran viikossa päiväunia pötköön 1,5 h 45 min sijaan.

Mutta siis kauheasti tsemppiä teille ja jaksamista, ehkä sinulla jo onkin tietoa mutta minusta hyvää faktaa sai sleepy.fi nuku paremmin -verkkovalmennuksesta, vaikkei siitä varsinaisesti suurta apua ollut mutta ainakin ymmärsin tuon yliväsymyskierteen ja muuta sellaista suurta hyötyä oli. Mun mielestä meillä oli/on kyse siitä että sen lisäksi että vauva vastusti nukahtamista, hän ei myöskään osannut nukahtaa.

Älä pode mitään syyllisyyttä tai huono äiti -fiiliksiä, sinä ja te varmasti olette kaiken tehneet ihan oikein ja parhaanne, toiset vauvat vaan on hankalia nukkumaan. Asia kuitenkin varmasti tulee helpottamaan lähikuukausina, jos ei ihan kokonaan niin ainakin helpommaksi muuttuu. Mä stressasin eniten sitä kun ajattelin että kauheeta et jos tää ei yhtään helpotu tästä vaikka vuoteen mutta kyllä se helpottui. Toivotaan että teillä on vaan joku vaihe. Yritä ottaa niin rennosti kuin voit, kokeile kaikkoa mahdollisia eri tapoja, hullujakin, tee sitä mikä toimii eli millä saatte vauvan nukkumaan koska kyllä vauvojen pitää nukkua, yritä katkaista yliväsymyskierre ja ylipäätään välttää yliväsymystä. Ja älä varsinkaan kuuntele sitä neuvoa että ”kyllä kaikki vauvat nukkuu kun ne on tarpeeksi väsyneitä”.
 
Hei, kiitos vertaistuesta :) olen itseeni jo iskostanyt että vauva on liian pieni vielä että pystyisi omaksumaan nukkumistapoja/nukahtamaan itsekseen. Ajattelimme mieheni kanssa, kokeilla pinnasänkyä uudestaan, kun vauva täyttää 3 kk. vauvalla ei ole nukkumaan mennessä nälkä, olemme rintaruokinnan lisäksi antaneet lisäksi pullossa hieman lisämaitoa ja vauva on kylläinen nukutuksen alkaessa. Vauva on aiemmin nukahtanut ruokinnan aikana mutta tämäkään ei enää tehoa. Nyt on siten helpottanut, että rattaisiin nukuttaminen yöunille on nukuttaminen on lyhentynyt n. puoleentoista tuntiin. Mutta tämä vaatii edelleen sen että vaunuja liikutetaan ympäri kämppää, paikallaan oleviin vaunuihin vauva ei nukahda.
Olen nyt pääasiassa keskittynyt siihen että vauva saa unta päivällä tarpeeksi ettei ole illalla ihan yliväsynyt. Olen käynyt vaunulenkillä, jonka aikana vauva nukahtaa ja hyvällä tuurilla jatkaa unia eteisessä lenkin jälkeen. Onneksi olen saanut vauvan nukahtamaan takapihalle ulos, jossa vauva nukkuu välillä jopa 3 tuntia. Tämäkin vaatii vaunuilla heijaamisen/ edestakaisin liikkumisen terassilla. Kantoreppuun kokeiltiin jokin aika sitten, ja se ei ollut silloin vauvan mielestä hyvä juttu, ehkä tätäkin voisimme kokeilla uudelleen 3 kk iän kohdalla. Lähipiirini tsemppaa kovasti että iän myötä tämä helpottuu ja että tässä vaiheessa tärkeintä on että vauva nukkuu edes jossain. Ja tällä ajatuksella olemme nyt menneet että kunhan saamme vaunuihin nukahtamaan että saamme yön nukuttua. Tilasin netistä sellaiset keinutassut, jotka saa asennettua pinnasänkyyn jolloin sänkyä saisi keinutettua. Jos tämä helpottaisi vaunuista sänkyyn siirtoa. Tämä voi olla huti, mutta ainakin olemme kokeilleet kaikkea.
 
  • Tykkää
Reactions: Karhurouvanen

Yhteistyössä