Vauvalle joululahja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Täti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"Täti"

Vieras
Sisareni sai kolmannen lapsensa marraskuun alussa eli lapsi on jouluna vajaat 2 kk. Ristiäiset pidetään vuoden vaihteessa. Hänen isommat lapset ovat 2 ja 4-vuotiaat ja näille lapsille ostan kummallekin joululahjat (arvoltaan n. 30e). Ostaisitteko tuolle 2kk joululahjaa?? Itse olen kallistumassa sille kannalle, että jätän vauvan ilman joululahjaa, koska annoin juuri syntymän jälkeen vaatteita lahjaksi ja sitten saa taas ristiäislahjan. Vauvahan ei tuosta joulusta / lahjoista vielä mitään ymmärrä, mutta mietin loukkaantuuko sisareni asiasta. Mitäs olette mieltä, loukkaantuisitteko te tai odottaisitteko myös vauvalle lahjaa? Sisareni ostaa yleensä omalle (nyt 6-vuotiaalle lapselleni) jotain melko edullisia lahjoja.
 
En loukkaantuisi, jos meidän vauvalle ei joltain lahjaa tulisi tänä vuonna. Kolmas lapsi meilläkin, joten kaikkea on. Itse kyllä ostin viime vuonna siskon vauvalle lahjan, vaikka oli vasta 3 kk ja kolmas lapsi. Ostin tuttipullon, koska sellaiselle oli tarvetta. Ja ostaisin jatkossakin samanlaisessa tapauksessa.
 
osta jotain pientä. mä ostan aina siskon koirillekin lahjat, vaikka ei nekään siitä mitään ymmärrä :D ja viime vuonna ostin syntymättömälle siskonpojalle bodyn. osta just joku body, purulelu, hauska tutti tms. itse tunnet siskosi parhaiten.

ja ei, mä en loukkaantuisi, jos joku ei mun vauvalle lahjaa ostaisi, mutta itsestäni tuntuisi hassulta jättää yksi ilman lahjaa. Tärkeintä ei ole se, paljonko lahja maksaa vaan ajatus!
 
etkö voi kysyä siskoltasi. Voihan se olla että tavaraa ja vaatetta on yllinkyllin, kuten usein kolmannen lapsen kohdalla, että on vain tyytyväinen jos ei tule lisää.
 
Meillä tehdään vauvan äidin toiveesta runopusseja kahteen vauvaperheeseen. Monentyyppisiä vauvarunoja leikkiohjeineen, toiselle puolelle kuva, pintaan kontaktimuovi (ei laminaattia, laminaattireuna voi tehdä haavan kun korttia maistaa) ja runot pussiin. Puolikkaan postikortin kokoiset kortit, että mahtuvat hyvin pieneen käteen, ja useita erivärisiä kartonkipohjia, jotta kortit ovat iloisen värikkäät.
 
Minäkin olen ostanut jotain pientä omalle 2 kk nyytille ja ystävän 1 kk nyytille. Hyviksi on omassa käytössä osoittautuneet esim. pienet muumipyyhkeet tai muumi-lusikat. Niistä on iloa äidille ja vauvallekin sitten myöhemmin!
 
KYllä meidän kuopuskin sai jopa paljonkin lahjoja oli juuri tuon 2kk jouluna.
Ei olis haitannut vaikka ei olis saanutkaan.

Toisaalta hormoonihöyryissäni vielä kun olin, niin tiedä vaikka olisin silloin loukkaantunutkin :ashamed:
 

Yhteistyössä