Lueskelin täältä netistä kyseisestä sairaudesta jaolen aika varma, että meidän vauvalla on refluksia 
Hän oli helppo ja hyvin nukkuva vauva 1kk ikään asti ja siitä alkoi alamäki. Eka hävisi päiväunet lähes kokonaan, nyt ei aamuyöllä enää nukuta. Päivisin viihtyy lattialla vain vähän, ja mieluiten kun olen siinä hälle jutustelemassa.
Oon jo monesti huomanut vauvalla ihmeellisen hengityskatkoksen,kun hän on ollut sylissäni naama selkääni päin niinkuin olkapäällä.
Maha vaivat ovat joka päiväisiä mutta usein pahempina, nytkin kakka ihan vihreää. Jos syön vähänkään poikkeavasti niin johan huudetaan.
kauheana vänkää itseään jo istuma asentoon kun on sylissä pystyssä.
Lattialla kun vaihdan vaippaa ja hän on siinä jo jonkin aikaa olellut tyytyväisenä hän vetää itsensä jäykäksi ja hieman taaksepäin kaarelle.
Tuttelia kun olen jonkun kerran kokeillut, että olisko apua nin hän oikeatsaan sen on puklannut aina pihalle, melkein kokonaan.
Ikää vauvalla melkein 3kk.
Kannattaako edes neuvolasta tätä asiaa hoitaa vai suoraan yksityiselle? Saakohan vauvavakuutuksesta korvauksia jos refluxia todetaan?