Vauvakuume pilaa nuoruuteni... Miten päästä siitä eroon?

Toivottavasti kukaan ei provosoitunut otsikosta, se ei ollut tarkoitus.

Eli tilanne on nyt tällainen... Olen 22-vuotias nainen, mieheni on 24. Olemme seurustelleet neljä vuotta, joista yhdessä olemme asuneet kolme. Häät ovat ensi kesänä.

Olimme seurustelleet vasta pari viikkoa kun mies pamautti kysymyksen; kai haluat lapsia?
Vastaukseni oli myöntävä, minusta oli ihanaa että asia oli miehelle tärkeä. Olen aina halunnut lapsia. Tein kuitenkin selväksi että haluan elää nuoruuttani rauhassa ja tehdä kaikkea ihanaa mikä ei lasten kanssa onnistuisi. Seikkailla ja vähän hullutella. Mies oli samaa mieltä.

Mies sai juuri työpaikan josta saa hyvää palkkaa. Itse opiskelen viimeistä vuotta ja valmistun ensi keväänä alalle josta töiden ei pitäisi loppua. Olemme ihan tavallisia ihmisiä, tavalliset haaveet, tavallinen elämä. Tarkoituksena olisi parin vuoden päästä ostaa rivitalonpätkä säästöillä + lainalla. Kaikki on siis todella hyvin ja tilanteemme on vakaa... lapsia sovimme ensimmäisen kerran yrittävämme n. kolmen vuoden kuluttua... mutta..!

Mulla on aivan järkyttävä vauvakuume, ollut jo monta kuukautta eikä se vaan lähde! Tämä on ihan kamalaa, en missään nimessä halua vielä lapsia. Vauvat pyörivät päässäni koko ajan! Ajattelen ihania pieniä nyyttejä vähintään viiden minuutin välein. Kiinnitän huomiota vauvoihin, lapsiin, leluihin, leikkipuistoihin, raskausmahoihin, lastenohjelmiin, lastenvaatteisiin... ajatuksissani pyörii jatkuvasti että miten ihanat pienet varpaat niillä onkaan ja jos kuulen vauvan itkua, menen ihan sekaisin ja pakahdun halusta pidellä ja hoivata lasta?! En muuta mietikkään kuin perhelomapaikkoja, leikkipuistoja ja juttuja mitä touhuaisin lasten kanssa. Mulla hajoaa pää, nämä ajatukset vievät 70% ajastani. Löydän itseni jatkuvasti lukemasta vauvablogeja, synnytyskertomuksia ja artikkeleita taaperoista.

Ongelmana on se, että tämä häiritsee jokapäiväistä elämääni ja taitoani nauttia nuoruuteni seikkailuista. Kaikki kokemukset tuntuvat menevän ohi, koska aivoissani raikaa vauva vauva vauva!

Matkustelemme mieheni kanssa paljon, käymme tapahtumissa, teemme paljon asioita ystäviemme kanssa. Välillä villimmissäkin merkeissä. Minulta on viimekuukausien aikana mennyt moni ihana reissu ja ilta tavallaan "sivu suun" kun koko ajan olen vain haaveillut vauvoista. Muistoja ei oikein ole jäänyt... Ystävieni kanssa tekisi koko ajan mieli puhua vauvoista, enkä välttämättä kuule mitä he juttelevat koska vaivun hernesoseen ja talkin hajuisiin ajatuksiini.

Tämä vauvakuume kirjaimellisesti pilaa elämäni! Jos en nyt pysty nauttimaan tästä ajasta ilman lapsia, tulen suuresti katumaan sitä myöhemmin ja itkemään menetettyä nuoruuttani. Sitten kun on lapsia, antaisi kivasta vapaa illasta aika paljon. Ja nyt mulla niitä riittäisi mutta ne vaan lipuu ohi! Haluan voida elää ja nauttia!! Mutta se ei vaan onnistu..

Olen koittanut lukea kirjoituksia siitä kuinka lapset ovat kamalia ja ne pilaavat elämän jne.. mutta ajatus ripulisesta vaipasta, monista valvotuista öistä, uhmasta ja oksennustaudeista saavat hoivavaistoni vain kasvamaan entisestään koska haluan epätoivoisesti hoitaa lapsiparkoja.. Olenko mä ihan hassahtanut? Edes kammottavat synnytystarinat eivät auta! Mun päähän on vissiin vaan iskostunut vauva.

En halua oikesti katua tätä kuumeilua jälkeenpäin... vaikka en taida mahtaa tälle mitään?

Tietääkö kukaan mikä auttaisi? Ketuttaa.

Anteeksi piiitkä avautuminen, oli aivan pakko purkautua! Kiitos jos luit kilometritekstin.

 

ehkä eläinvauva auttaisi mutta markudtelun kannalta huono.

 

Keksi uusi harrastus

No aikuisten oikeasti, löytyykö lähipiiristä vauvaperheitä. Voisit lupautua hoitamaan pientä nyyttiä. Vanhemmat, etenkin äiti arvostaisi apua. Saisit hieman kuumeiluun helpotusta ja samalla oikeaa kokemusta vauva-ajasta.

Oletko ajatellut esim. MLL? Sen kautta voisit myös tarjoutua lapsiperheille hoitoavuksi.
Edelleen saisit pöllytellä talkkia, mutta voisit myös matkustella, ajatella, nauttia nuoruudestasi

Hyvä, että olet pitäytynyt vielä alkuperäisessä ajatuksessa nauttia parisuhteesta ilman lasta. Oikeasti elämä muuttuu lapsen myötä niin paljon, että saattaisit katua hätiköityjä päätöksiä kuumeilun vuoksi.

"Eläinvauva" sitoo lähes yhtä paljon, kuin lapsi. Teillä esim. matkustelu kuitenkin lähellä sydäntä.

 

Ap tässä kirjoittelee! Kiitos teille jotka luitte koko tekstin ja vastasittekin, tuli tosi hyvä mieli!

Lemmikkejä mulla oli aina lapsena, ja niin miehelläkin. Nytpä ei olla sellaista hankittu juuri tuon vaoauden takia, toisaalta miehellä on kyllä ollut pidemmän aikaa kissakuumetta.. Mutta se on kaatunut siihen kun olen muistuttanut että mites sitten kävisi niiden viikonloppureissujen ja muiden matkojen kanssa. Kissahan pärjää kyllä yhden yön, jos on puhdas vessa, vettä ja nappulaa.. mutta pidemmät reissut onkin sitten ongelma kun perhe (=hoitoapu) asuu yli tunnin ajomatkan päässä. :/

Ja tuosta perheestä puheen ollen; siskollani on lapsia mutta en näe heitä kuin vain pari-kolme kertaa vuodessa koska asuvat vielä kauempana... Ihanat 11kk ja 2.5v pojat!! Pääsiskin halimaan joka päivä... Pitääpä pirauttaa ja kysyä saanko tulla "hoitolomalle"!

Tuo MLL kuulostaa kanssa hyvältä! Kiitos paljon neuvoista!

 

Ala lukemaan juttuja synnytysvaurioista. Nauti nyt vaan elämästäsi, kun sinulla on vielä ehjä, terve ja toimiva kroppa. Synnytyksen jälkeen vartalosi on todennäköisti pilalla, pimppi on tuusannuuskana, kohdunlaskeuma pullauttaa emättimen ulos roikkumaan, virtsankarkailu saattaa jäädä vaivaksesi loppuiäksi, vatsanahka roikkuu jnejne. Vauvavuosi ei ole mitään onnenhöttöä, vaan siinä ollaan hermot kireällä univajeesta ja tunteesta, että seinät kaatu päälle, kun onkin 'vankina' kotona tai sidottuna ympärivuorokautisesti toiseen ihmiseen. Edes kauppareissu ei tunnu sen jälkeen helpolta.

 

Hmm.. eka lapsi 21v, toinen 23v ja kolmas 24v. Enkä todellakaan koe jääneeni jostain paitsi.. Paljon paljon on ollut ylä ja alamäkeä matkalla, oma syöpä, lapsen vakava sairaus, kolme kertaa muuten olen ollut useamman kuukauden kerrallaan vakavasti sairas, masennus kausi, raksa aika yms.. mutta mitään en kadu, en kaipa nuoruuden rellestyksiin. Nyt itsellä vakkari paikka työssä, miehellä oma yritys. 26v mamma

 

Ehtii sitä bilettämään myöhemminkin. Yksikään tuntemani nuori äiti (joka siis on hankkinut lapset miehensä kanssa yhteisymmärryksessä eikä vahingossa) ei ole katunut yhtään mitään. Pikemminkin ne, jotka odottelevat lasten suhteen kauan, tuhlaavat usein nuoruusvuotensa päämäärättömään harhailuun, kun taas nuoret vanhemmat ehtivät elämässään tehdä paljon enemmän. Myös sitä bilettämistä. Ja tosiaan, moni niistä myöhemmin lapset tehneistä katuvat päätöstään odotella asian kanssa, ja erityisesti katuvat ne, jotka jäävätkin lapsettomiksi. Odottelijat nimittäin ovatkin yhtäkkiä liian vanhoja adoptiovanhemmiksi, koska ensin odottelivat vuosia ennen kuin yrittivät lapsia, sitten meni vuosia erilaisissa hoidoissa ja sitten tulikin adoptiojonossa ikä vastaan.

Eli suosittelisin harkitsemaan tarkemmin. Teillä on kaikki puitteet perheen perustamiseen kunnossa nyt, joten miksi jahkailla? Tilanne voi muuttua.

 

Ehtii sitä bilettämään myöhemminkin. Yksikään tuntemani nuori äiti (joka siis on hankkinut lapset miehensä kanssa yhteisymmärryksessä eikä vahingossa) ei ole katunut yhtään mitään. Pikemminkin ne, jotka odottelevat lasten suhteen kauan, tuhlaavat usein nuoruusvuotensa päämäärättömään harhailuun, kun taas nuoret vanhemmat ehtivät elämässään tehdä paljon enemmän. Myös sitä bilettämistä. Ja tosiaan, moni niistä myöhemmin lapset tehneistä katuvat päätöstään odotella asian kanssa, ja erityisesti katuvat ne, jotka jäävätkin lapsettomiksi. Odottelijat nimittäin ovatkin yhtäkkiä liian vanhoja adoptiovanhemmiksi, koska ensin odottelivat vuosia ennen kuin yrittivät lapsia, sitten meni vuosia erilaisissa hoidoissa ja sitten tulikin adoptiojonossa ikä vastaan.

Eli suosittelisin harkitsemaan tarkemmin. Teillä on kaikki puitteet perheen perustamiseen kunnossa nyt, joten miksi jahkailla? Tilanne voi muuttua.

Olen samaa mieltä.
Olen itse saanut esikoisen vasta 29vuotiaana, silloin löytyi mies ja oli meille mahdollista. Näin meni meillä, nyt 33v toista odotan.

Mutta kyllä mää olen kade niille jotka teki nuorena lapset. Nyt heillä on jo lapset koulussa, oma loppututkinto juuri suoritettuna ja pääsevät suoraa työelämään, työpaikalla/työnhaussa ovat vahvoilla tuoreella koulutuksellaan ja jo isoilla lapsillaan. Ja lapset on jo niin isoja, että voi huoletta antas mummolaan hoitoon useammaksikin päivää, eli omille menoille löytyy aikaa... Itse pääsen menoille ehkä hmmmmm 45:sena??

Ja mitä silloin nuorempana...? Opiskelin, olin rahaton, en päässyt matkustelemaan enkä syömään ravintolaan... Nyt olis rahaa kaikkeen tuohon, mutta ei mahdollista pienten lasten takia.

Joten, mitä jos kysyt mieheltä että tekisittekö vauvan?
Joo helppoa se vauva-arki ei ole, ja voi tulla kaikkea ongelmia, raskaudessa, synnytyksessä, vauva-aikana jne. Mutta niin se on missä tahansa iässä!
Nyt sulla vaan on kaikki todennäköisyys selvitä mahdollisimman helpolla nuoren ikäsi vuoksi. Olisi äärimmäisen harvinaista, että noin nuori ylipäätään saisi raskaudessa tai synnytyksessä mitää ongelmia.

Joten kysäsepä mieheltä asiaa?
Ja jos suostuu, nii menkää vaikka kahdestaa pienesti naimisiin, ja pidätte ens kesänä ne isot häät, pienen vauvan kanssa <3

 

Ota muutamaksi päiväksi hoitoon vähän vanhempi lapsi. Mieluusti vaikka teini-ikäinen. Usein tuossa vauvahurmassa ei ajattele, että se vauva-aika on ihan helvetin lyhyt. Sitä lasta pitäisi pystyä kasvattamaan myös sen ihanan vauva-ajan jälkeen, noin 20 vuotta.

 

Ota muutamaksi päiväksi hoitoon vähän vanhempi lapsi. Mieluusti vaikka teini-ikäinen. Usein tuossa vauvahurmassa ei ajattele, että se vauva-aika on ihan helvetin lyhyt. Sitä lasta pitäisi pystyä kasvattamaan myös sen ihanan vauva-ajan jälkeen, noin 20 vuotta.

15 v huostaanotetun ongelmanuoren sijaisvanhemmaksi vähän aikaa. Haistattelua, huumeiden käyttöä, turpaan lyöntiä, asunnon vandalisointia, kaiken rahanarvoisen varastelua huumeiden rahoittamista varten ja muuta vaaleanpunaista unelmaa.

 

Musta noin 25 v on oikein erinomainen ikä saada vauva. Eli jos nyt pari vuotta vielä kärvistelet: Voit jo ehkä hakkia jotain valmiiksi jne. Ja suunnitella tulevaa. Opiskelet loppuun, käyt töissä ja kerrytät paremman äitiysrahan ja ehkä vähän säästöön hoitovapaata varten. Onpa mitä odottaa ja mihin tähdätä.

 

Vauvakuumeeseen auttaa vauvan teko. Nuorena jaksaa ja venyy hyvin ja kun lapset tekee nuorena, ehtii vielä nelikymppisenä bilettää ja matkustella riittävästi. Eivätkä lapset matkailua estä. Ei pidä mennä toisten odottaman mallin mukaan, vaan elää omaa elämää.

 

Voin kertoa, että vauva tulee pilaamaan myös parisuhteenne, joten turha hätäillä, jos kerran teillä menee hyvin.

 

Voin kertoa, että vauva tulee pilaamaan myös parisuhteenne, joten turha hätäillä, jos kerran teillä menee hyvin.

Olen lukenut palstalta, ettei hyviä parisuhteita ole olemassakaan, koska mies on aina sika. Paitsi lesbosuhteet, mutta niistä eivät kaikki innostu.

 

Suosittelen tehtaileen vauvan vaikka sitten kun olet valmistunut. Siis jos puolisosi myös sitä tahtoo. Ehkäisyn pois jäämisen jälkeenkin saattaa vierähtää yllättävän pitkä tovi ennen kuin tärppää ja mielestäni lapset kannattaa tehdä nuorena jos todella niitä haluaa sillä koskaan ei tiedä mitä eteen tulee, tarkoitan lapsen saantiin vaikuttavia asioita, endometrioosi, kasvaimet, sairaudet , onnettomuudet yms. Ikä lisää riskejä kaikkeen. itse tein 27v ja vauvakuume ehti olla 7 vuotta mutta mies ei halunnut sitä ennen. 3kk yritysten jälkeen tärppäs.

 

Olen samaa mieltä, että käy koulu loppuun ensin. Nyt käyt sen MLL:n kurssin ja voit hoitaa muiden lapsia. Ruusunpunaiset unelmat vähän rapisevat ja näet todellisuutta. Mulle kävi näin: 24 v:na aloitettiin raskaaksitulon yrittäminen. Kolmen vuoden päästä tärppäsi. Keskenmenoja. Kolme tervettä lasta. Työtä paljon. 10 vuotta meni lasten tekoon: kuumeilua, yritystä, keskenmenoja, 'läheltä piti'-tilanteita, jne. Pääasiassa yksin hoidin kaiken, kun mies yrittäjä. Seurustellessa mies vannoi, että yhdessä hoidetaan lapset. Hah! Onneksi isompien lasten kanssa harrastaa jonkun verran. Käytännössä 'perheen vanki' olen ollut lasten tulon jälkeen. Aika on ollut myös ihanaa, elämänmakuista.. silti oman uran jatkaminen on saanut odottaa. Asioita olen tehnyt paljon miestä tukien. Hän on tehnyt pitkän uran työrintamalla. Nyt lapset ovat jo isoja.. jospa minun vuoroni uran jatkamiseen olisi nyt. Naisilla työn ja perheen yhteensovittaminen on haasteellista, jopa raastavaa välillä, kun näkee, että työpaikat menevät 'nenän edestä'. Vauvakuume kesti 10 vuotta. Kun se loppui, päätös oli todella helpottava - ei enää lapsia. Nyt voi keskittyä lasten kasvatukseen, omiinkin harrastuksiin (paremmin) ja työuraan. Voi, sitä parisuhdetta! Siinä se tulee sivussa, mutta ei se todellakaan ole enää sitä parisuhteen alkuaikojen hurmosta. Se on itkua ja hammasten kiristelyä. Välillä myös ihan kivaa. Siis älähän kiirehdi liikaa!

 

Vauva alulle, siitä se suttaantuu! Teillä on hyvä tilanne ja vaikutat vastuulliselle kun mietit vaihtoehtoja. Elämä on Nyt!

 

Vauvakuumeeseen ei ole kuin yksi lääke

Itse sain esikoisen 22-vuotiaana ja toisen lapsen 25-vuotiaana enkä todellakaan kadu että sain lapset nuorena. Meillä lapset eivät edes tulleet kovin helpolla joten olisi voinut olla paljon vaikeampaa vanhempana. Nyt olen 31v ja on ihanaa kun mulla on jo vähän isommat lapset ja pystyn nyt keskittymään uraan ilman pidempiä poissaoloja työelämästä Viihdyn sekä töissä että äitinä. Matkustaa aion kunnolla sitten 40+ kun lapset ovat aikuisia.

 

Joko vauva on alulla?

 

Sinuna mä tekisin vauvan miehen kanssa 2-3 vuoden sisään. Vaihtoehdot (jos vauva on tullakseen):

-valmistumisen jälkeen sua kärrätään jo synnärille
-valmistumisen jälkeen olet töissä 1-2 vuotta (haet vaikka vakityötäkin kun oot tehnyt sijaisuuksia ensin) ja sit pullat uuniin eli vauva alulle.
Siinä vaiheessa kun haet töitä Willehart-Eemelin ollessa 4 ja Genovefvan ollessa 2 vuotta, sulla on työkokemusta eri sijaisuuksista (mikä on plussaa työnhaussa) tai jopa vakityö.

Missään nimessä älä jätä lapsentekoa 25 ikävuoden jälkeen, hedelmällisyyden takia ja sen takia että ehdit halutessasi vääntää isomankin katraan. 35-40-vuotiaana, kun lapset on isoja koululaisia, on myös oikein mukava reissata.

 

Työelämässä aloittaminen on myös helpompaa kun ei ole raskauspahoinvointia ja loppuvaiheen unettomia öitä.

 

Olen lukenut palstalta, ettei hyviä parisuhteita ole olemassakaan, koska mies on aina sika. Paitsi lesbosuhteet, mutta niistä eivät kaikki innostu.

Ehei, olet käsittänyt väärin. Yleensä parisuhde toimii suhteellisen hyvin siihen asti, kunnes perheeseen syntyy vauva. vasta sen jälkeen pääsee helvetti irti, kun molemmat ovat rättiväsyneitä, kaipaavat omaa rauhaa ja aikaa, eikä kumpikaan jaksaisi hoitaa kaikkia niitä tuhansia velvollisuuksia, joita yhtäkkiä pamahtaa vauvan myötä.

 

Missään nimessä älä jätä lapsentekoa 25 ikävuoden jälkeen, hedelmällisyyden takia ja sen takia että ehdit halutessasi vääntää isomankin katraan. 35-40-vuotiaana, kun lapset on isoja koululaisia, on myös oikein mukava reissata.

Tälläistä aina riipaisee lukea, melkein poru suorastaan tulee niin huvittavaa kuin se onkin.

Itse kohta 30 eikä miestä ole löytynyt vaikka lasta hirveästi olisin halunnut tottakai jo aiemmin

Mutta tottahan tuo.. Saa haaveeksi jäähä kait.

 

Tälläistä aina riipaisee lukea, melkein poru suorastaan tulee niin huvittavaa kuin se onkin.

Itse kohta 30 eikä miestä ole löytynyt vaikka lasta hirveästi olisin halunnut tottakai jo aiemmin

Mutta tottahan tuo.. Saa haaveeksi jäähä kait.

Ymmärrän että sua ahdistaa, mutta tuo mun "viimeistään 25-vuotiaana"-ohje on niille jotka on nuoria ja joilla on luotettava ja lapsirakas puoliso valmiina. Eli ap:lla on hyvin ihanteellinen tilanne elämässään.

En mäkään itse ihan kaksvitosena ehtinyt lapsentekoon, sain meidän esikoisen vähän myöhemmin, koska hyvää miestä ei ollut aikaisemmin näköpiirissä.

Puolison luonne on hurjan tärkeä, eli mieluummin tekisin esikoisen 35-vuotiaana ihanan miehen kanssa (vaikka vauvalle alkaa tulla riskejä äidin ikääntyessä) kuin 25-vuotiaana jonkun puolirentun pelimiehen kanssa.
Mun tuttu löysi elämänsä miehen 34-vuotiaana, toinen tuttuni oli ehkä 38-v. ja tekivät lapsen. Ehdit vielä.

 

Ymmärrän että sua ahdistaa, mutta tuo mun "viimeistään 25-vuotiaana"-ohje on niille jotka on nuoria ja joilla on luotettava ja lapsirakas puoliso valmiina. Eli ap:lla on hyvin ihanteellinen tilanne elämässään.

En mäkään itse ihan kaksvitosena ehtinyt lapsentekoon, sain meidän esikoisen vähän myöhemmin, koska hyvää miestä ei ollut aikaisemmin näköpiirissä.

Puolison luonne on hurjan tärkeä, eli mieluummin tekisin esikoisen 35-vuotiaana ihanan miehen kanssa (vaikka vauvalle alkaa tulla riskejä äidin ikääntyessä) kuin 25-vuotiaana jonkun puolirentun pelimiehen kanssa.
Mun tuttu löysi elämänsä miehen 34-vuotiaana, toinen tuttuni oli ehkä 38-v. ja tekivät lapsen. Ehdit vielä.

Ihan totta! Vau

Välillä vaan juurikin tuntuu että kaikilla tutuilla on jo perheet ja puolisot ja ovat naimisissa ynnämuuta. Sitten tulee se vertailun paine kun itsellä kova tahto myös jonain päivänä jotain oikeaa "saavuttaa" elämässään.

No ehkä se minunkin aika vielä tulee, toki koitan myös itse panostaa siihen enkä vain jäädä odottelemaan että jotain tapahtuu.

Kiitos tästä kannustavasta viestistäsi!