P
pattitilanteessa
Vieras
Tää tilanne on ihan kauhea, en olis ikinä uskonut että tälläistä vielä koen 
Ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä pian 8 vuotta. Meillä on 1 yhteinen lapsi ja 1 ei miehen biol. lapsi. Ennen kuopusta puhuttiin lapsista ja tein selväksi että lapsia haluan ja mielellään useamman. Mies sanoi että kerkeehän sitä, ei ainakaan vielä halua. Kuopus on vahinkolapsi, oikein toivottu ja rakastettu tietenkin, mutta täysin vahinko. Aluksi miehelle oli kova paikka, mutta lapsen synnyttyä on ollut aivan myyty ja mitään parempaa ei voisi elämältä toivoakaan.
Minä olen kohta 4 vuotta puhunut toisesta lapsesta. Teininä suunnittelin tätä vaihetta elämässäni; olisin kotiäitinä ja lapsia olis suht pienillä ikäeroilla useampi. Rakastan olla kotona, täyttää äidin ja vaimon tehtävää. Mies on ilmoittanut kantansa jo kuopuksen synnyttyä, ei ehkä halua lapsia enää yhtään Keskustelut aiheesta on mennyt aina niin että mies ei täysin kiellä mutta ei osaa sanoa milloin voisi olla seuraavan lapsen aika. Tavallaan on aina antanut mulle toivoa, mutta kuitenkin loppujen lopuks tyrmää.
Vuosi sitten uli lopullinen kanta, kun oikein painostin että miehen pitää puhua asiasta rehellisesti. Ei halua lapsia. Ensin ajattelin vain sopeutua asiaan ja ehkä ajan kuluessa miehen mielikin voisi muuttua.. Mutta ei, en vain sopeudu, vaikka kuinka etsin uutta sisältöä elämälleni, olen löytänyt uusia harrastuksia, olen keskittynyt olemassa oleviin lapsiin, aloitin opiskelemaan uutta ammattia.. Ei, alan löytää jo itsestäni masennuksen merkkejä ja huomaan että sisimmässäni alan vihaamaan miestäni kun ei anna minun lisääntyä. Tää on siis aivan kauheeta.
Mietin eroa joka päivä. Rakastan meistäni en voi kuvitella elämää kenenkään muun kanssa, mutta en jaksa näinkään. Mitä ihmettä tässä voi tehdä. Onko ketään jolla kokemuksia yksipuolisesta vauvakuumeesta, mielelläni kuulisin miten muiden tarinat on edenneet.
Ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä pian 8 vuotta. Meillä on 1 yhteinen lapsi ja 1 ei miehen biol. lapsi. Ennen kuopusta puhuttiin lapsista ja tein selväksi että lapsia haluan ja mielellään useamman. Mies sanoi että kerkeehän sitä, ei ainakaan vielä halua. Kuopus on vahinkolapsi, oikein toivottu ja rakastettu tietenkin, mutta täysin vahinko. Aluksi miehelle oli kova paikka, mutta lapsen synnyttyä on ollut aivan myyty ja mitään parempaa ei voisi elämältä toivoakaan.
Minä olen kohta 4 vuotta puhunut toisesta lapsesta. Teininä suunnittelin tätä vaihetta elämässäni; olisin kotiäitinä ja lapsia olis suht pienillä ikäeroilla useampi. Rakastan olla kotona, täyttää äidin ja vaimon tehtävää. Mies on ilmoittanut kantansa jo kuopuksen synnyttyä, ei ehkä halua lapsia enää yhtään
Keskustelut aiheesta on mennyt aina niin että mies ei täysin kiellä mutta ei osaa sanoa milloin voisi olla seuraavan lapsen aika. Tavallaan on aina antanut mulle toivoa, mutta kuitenkin loppujen lopuks tyrmää.Vuosi sitten uli lopullinen kanta, kun oikein painostin että miehen pitää puhua asiasta rehellisesti. Ei halua lapsia. Ensin ajattelin vain sopeutua asiaan ja ehkä ajan kuluessa miehen mielikin voisi muuttua.. Mutta ei, en vain sopeudu, vaikka kuinka etsin uutta sisältöä elämälleni, olen löytänyt uusia harrastuksia, olen keskittynyt olemassa oleviin lapsiin, aloitin opiskelemaan uutta ammattia.. Ei, alan löytää jo itsestäni masennuksen merkkejä ja huomaan että sisimmässäni alan vihaamaan miestäni kun ei anna minun lisääntyä. Tää on siis aivan kauheeta.
Mietin eroa joka päivä. Rakastan meistäni en voi kuvitella elämää kenenkään muun kanssa, mutta en jaksa näinkään. Mitä ihmettä tässä voi tehdä. Onko ketään jolla kokemuksia yksipuolisesta vauvakuumeesta, mielelläni kuulisin miten muiden tarinat on edenneet.