Vauva ja parisuhde

[NeitiNasu]

Kertokaa hei mulle nyt että millaiseksi meni parisuhde vauvan tultua taloon.

Mä nimittäin ole yhtäkkiä ihan outojen asioiden keskellä: onhan mulla ollut vauva ennenkin. Mutta parisuhde oli sitä ja tätä, sellainen etten kerinnyt edes ajattelemaan oliko joku osa normaalia vai kaikki täyttä *piip*.

Nyt mulla on normaali parisuhde, valloittava vauva ja ihana mies.
Mutta mä olen jäänyt funtsimaan... no ihan sama mitä olen jäänyt funtsimaan, meistä siis.
Mitä teille kuului lasten vauva-aikoina? Olitteko vielä yhtä vai ihan eri planeetoilta? Oliko fyysistä läheisyyttä, vai ajauduitteko nukkumaan eri huoneisiin? Kertokaa kaikki. Ja myös, jos jokin meni metsään, millä se korjattiin uudelleen?

 

[kangasajuruoho]

Muuttui se, väkisinkin.

Mutta kai se jossain vaiheessa palautui, kun on taas kohdillaan.

(mä en muista, unenpuute vie multa muistamiskyvyn kokonaan, onneksi, ehkä)

 

[hmmm]

eipä meillä enää seksielämää ole lasten jälkeen ollut. Elämä työtä stressiä ja huolta.
Vauva-aikana ihan samaa kuin nytkin vauva-aikojen jälkeen. Läheisyyttä enemmän kun vauva yhdistää, seksiä ei silloinkaan kuten ei nytkään.

 

[THA]

Meillä eka vauva-aika vain paransi parisuhdetta, kumpikin hoiti kilpaa vauvaa ja elämä oli yhtä onnea. Kun toinen lapsi syntyi, mies oli juuri lopettelemassa erikoistumisjaksoaan ja teki pitkiä työvuoroja sairaalassa. Minä olin aika lailla lasten kanssa kotona ja välillä oli parisuhdekin lujilla. Onneksi älyttiin ottaa perheeseen au pair, jolloin minä sain enemmän aikaa itselleni ja myös miehen kanssa päästiin välillä kahdestaan syömään ja leffaan ja muutenkin saatiin kahdenkeskistä aikaa.

 

[Lentokala]

Molempien lasten vauva-aikana mä olin ekat kuukaudet aika väsynyt, joten aika sumussa ne meni.
Esikoisella oli vatsavaivoja ja kuopus on ollut alusta asti huono nukkumaan.
Väsynenä tuli joskus riitoja pienistäkin asioista, mutta puhuttiin asiat selviksi heti ja mies toki ymmärsi mun väsymyksen.
Yö- ja vuorotöiden ( miehen siis ) takia mä oon hoitanut pääsääntöisesti vauvat aina öisin.

Fyysistä läheisyyttä on koko ajan ollut, mutta seksi oli harvinaista herkkua vauva-aikoina.
Tilanne kuitenkin on normalisoitunut, ei kuitenkaan sellaiselle kani-tasolle mitä se oli ennen lapsia. Mutta niin se elämä vaan muuttuu...
Tämäkin ollaan puhuttu moneen kertaan.
Onneksi ollaan samaa mieltä seksin tärkeydestä parisuhteessa ( ei ole ykkösasia ) ja tyytyväisiä suunnilleen samaan määrään

Mulle on ollut aina tärkeää se, ettei toinen joudu vakituiseen viettämään öitä sohvalla, oli syy mikä tahansa.
Yksittäisiä kertoja toki on, jos vauva on ollut kovin itkuinen ja miehellä aikainen herätys niin suosiolla tuo luovutti makkarin mulle ja vauvalle.

Se, että meillä on samanlainen käsitys arjesta on mielestäni se voima joka vie harmaidenkin aikojen yli.

 

[NeitiNasu]

Meillä eka vauva-aika vain paransi parisuhdetta, kumpikin hoiti kilpaa vauvaa ja elämä oli yhtä onnea. Kun toinen lapsi syntyi, mies oli juuri lopettelemassa erikoistumisjaksoaan ja teki pitkiä työvuoroja sairaalassa. Minä olin aika lailla lasten kanssa kotona ja välillä oli parisuhdekin lujilla. Onneksi älyttiin ottaa perheeseen au pair, jolloin minä sain enemmän aikaa itselleni ja myös miehen kanssa päästiin välillä kahdestaan syömään ja leffaan ja muutenkin saatiin kahdenkeskistä aikaa.

Joo, kuulostaa tutulta..

Aupairia lukuun ottamatta. Tosin, tämähän on meidän ensimmäinen yhteinen lapsi, mutta ollaan tätä arkea pyöritetty jo tuon mun esikoiseni kanssa, joten ei ihan yhtä onnea voi aina sanoa olevan.. siis sellaista iloa ja autuutta, mitä ehkä olisi jos lapsi olisi molemmille vasta ensimmäinen.

Mun mies just sanoi eilen (vai toissapäivänä) että meidän on pakko päästä yhdessä ulos. Painottaen sanaa pakko. Ja tajuan kyllä pointin: meillä ei ole mitään fyysistä kontaktia toisiimme ollut moneen kuukauteen, johtuen musta. Ei siis edes suukkoja, halauksia niin vähän että hävettää. Tavallaan tajuan itsekin sen johtuvan ainakin osaksi siitä että kuviot alkaa olemaan mulla aika pienet: joka päivä nämä samat metsät, kadut ja naamat. Samat seinät, ja maisemat. Mutta mistä muusta? Mitä me tehdään, tai jätetään tekemättä? Ainakaan ei olla yhdessä. Mutta muuta? Mä en kaiken tämän pyörityksen jälkeen enää tiedä, enkä tajua, mun aivot ei toimi.

 

[evita]

Molempien lasten vauva-aikana mä olin ekat kuukaudet aika väsynyt, joten aika sumussa ne meni.
Esikoisella oli vatsavaivoja ja kuopus on ollut alusta asti huono nukkumaan.
Väsynenä tuli joskus riitoja pienistäkin asioista, mutta puhuttiin asiat selviksi heti ja mies toki ymmärsi mun väsymyksen.
Yö- ja vuorotöiden ( miehen siis ) takia mä oon hoitanut pääsääntöisesti vauvat aina öisin.

Fyysistä läheisyyttä on koko ajan ollut, mutta seksi oli harvinaista herkkua vauva-aikoina.
Tilanne kuitenkin on normalisoitunut, ei kuitenkaan sellaiselle kani-tasolle mitä se oli ennen lapsia. Mutta niin se elämä vaan muuttuu...
Tämäkin ollaan puhuttu moneen kertaan.
Onneksi ollaan samaa mieltä seksin tärkeydestä parisuhteessa ( ei ole ykkösasia ) ja tyytyväisiä suunnilleen samaan määrään

Mulle on ollut aina tärkeää se, ettei toinen joudu vakituiseen viettämään öitä sohvalla, oli syy mikä tahansa.
Yksittäisiä kertoja toki on, jos vauva on ollut kovin itkuinen ja miehellä aikainen herätys niin suosiolla tuo luovutti makkarin mulle ja vauvalle.

Se, että meillä on samanlainen käsitys arjesta on mielestäni se voima joka vie harmaidenkin aikojen yli.

Aika hyvin sanottu. :flower:

 

[NeitiNasu]

Molempien lasten vauva-aikana mä olin ekat kuukaudet aika väsynyt, joten aika sumussa ne meni.
Esikoisella oli vatsavaivoja ja kuopus on ollut alusta asti huono nukkumaan.
Väsynenä tuli joskus riitoja pienistäkin asioista, mutta puhuttiin asiat selviksi heti ja mies toki ymmärsi mun väsymyksen.
Yö- ja vuorotöiden ( miehen siis ) takia mä oon hoitanut pääsääntöisesti vauvat aina öisin.

Fyysistä läheisyyttä on koko ajan ollut, mutta seksi oli harvinaista herkkua vauva-aikoina.
Tilanne kuitenkin on normalisoitunut, ei kuitenkaan sellaiselle kani-tasolle mitä se oli ennen lapsia. Mutta niin se elämä vaan muuttuu...
Tämäkin ollaan puhuttu moneen kertaan.
Onneksi ollaan samaa mieltä seksin tärkeydestä parisuhteessa ( ei ole ykkösasia ) ja tyytyväisiä suunnilleen samaan määrään

Mulle on ollut aina tärkeää se, ettei toinen joudu vakituiseen viettämään öitä sohvalla, oli syy mikä tahansa.
Yksittäisiä kertoja toki on, jos vauva on ollut kovin itkuinen ja miehellä aikainen herätys niin suosiolla tuo luovutti makkarin mulle ja vauvalle.

Se, että meillä on samanlainen käsitys arjesta on mielestäni se voima joka vie harmaidenkin aikojen yli.

Aika hyvin sanottu. :flower:

On mutta juuri nyt se ei ikävä kyllä lohduta pätkääkään. Meillä alkaa olemaan melko kireät fiilikset toistemme kanssa..

Ja pisti miettimään tätä asiaa juuri tänä iltana se että mun yksi kaveri kävi tuossa ovella tänään, oli itkuinen. Niillä on samanikäinen vauva kuin meillä, ja sama tilanne miehensä kanssa suunnilleen, ei yhteyttä. Eri maailmat, toisen maailma töissä, toisen kotona. Ihan niinkuin meillä. Ja mä tajusin että me kun ei olla ihan vielä siinä pisteessä että pitäisi toisen vaihtaa työpäikkaa, vauva laittaa päiväkotiin tai kämppä myyntiin tms radikaalia, nyt olisi korkea aika tehdä tälle asialle jotain. Ennenkö se olen minä joka itkee.

 

[Lentokala]

Ei tuota asiaa pysty kukaan muu kuin te ratkaisemaan.
Varatkaa aikaa kahdestaan ja puhukaa tunteistanne, odotuksistanne, haluistanne, niistä asioista joita kaipaatte jne.
Varsinkin siitä puhuminen, mitä odotatte toisiltanne, ois tosi täkeää.

En kyllä keksi mitään muuta keinoa solmujen avaamiseen.

Toivottavasti onnistutte!

 

[NeitiNasu]

Ei tuota asiaa pysty kukaan muu kuin te ratkaisemaan.
Varatkaa aikaa kahdestaan ja puhukaa tunteistanne, odotuksistanne, haluistanne, niistä asioista joita kaipaatte jne.
Varsinkin siitä puhuminen, mitä odotatte toisiltanne, ois tosi täkeää.

En kyllä keksi mitään muuta keinoa solmujen avaamiseen.

Toivottavasti onnistutte!

Pakko jotain tehdä. Teoriassa me molemmat tiedetään mitä halutaan ja kaivataan ja mitä toinen haluaa ja kaipaa. Käytännön tasolle se tieto vaan ei yllä. Jos ollaan ylipäätään saman katon alla eikä 300 kilsan päässä toisistamme, ollaan väsyneitä. Tai lapset on väsyneitä. Tai koira kaipaa ulos. Tai on tehtävä ruokaa. (Hitto, sanokaa mun sanoneen: einekset kunniaan!!! Kuka hemmetti on keksinyt liputtaa 2000 luvulla hyvän ja kunnollisen kotona tehdyn kotiruoan puolesta kun sitä kotiruokaa saa kaupastakin, valmiina? :kieh: )

Ilta kahden olisi ihanaa. Siinä on vaan sellainen hyvin vaatimaton ongelma: jos toi vauva jää mun äidin kanssa ylipäätään, se ei suostu syömään. Viimeksi kun mä olin töissä, vauva oli ollut syömättä koko sen ajan, mutta veti heti tuttelit napaan kun mies tuli kotiin ja tarjosi. Ja oli kuitenkin ollut nälkäinen, itkenyt täällä ja ollut levoton. Mutta hoitajalta ei ota, oli se kuinka läheinen tahansa. Miten me voitaisiin molemmat olla pois koko ilta? Ei tuu kesää..

 

[Lentokala]

[
Ilta kahden olisi ihanaa. Siinä on vaan sellainen hyvin vaatimaton ongelma: jos toi vauva jää mun äidin kanssa ylipäätään, se ei suostu syömään. Viimeksi kun mä olin töissä, vauva oli ollut syömättä koko sen ajan, mutta veti heti tuttelit napaan kun mies tuli kotiin ja tarjosi. Ja oli kuitenkin ollut nälkäinen, itkenyt täällä ja ollut levoton. Mutta hoitajalta ei ota, oli se kuinka läheinen tahansa. Miten me voitaisiin molemmat olla pois koko ilta? Ei tuu kesää..

Tiedän kyllä noi hoito-ongelmat. Ei siinä itse pysty rentoutuun jos tietää ettei toisaalla mene putkeen... :/
Ei meidänkään kuopusta oo oikein kukaan voinut / suostunut hoitamaan, joten otettiin sitä aikaa sitten kun lapset nukkuivat.
Joskus omien unien kustannuksella, mutta kannatti.

 

[suosittelen]

me tehdään niin, kun meillä ei ole ollut koskaan hoitajaa lapsille eikä muutenkaan mtn tukiverkkoa, niin sit kun lapset nukkuu, voidaan maata vain sylikkäin hiljaa ilman mtn pakkoa puhua muusta puhumattakaan. hieromme toistemme hartioita ja vaan makaamme lähekkäin puolikuolleena väsymyksestä. monesti nukahdetaan siihen molemmat tai toinen, mutta ei se mtn. sitten ihan ruuanlaiton pyykin yms. keskellä vain halataan vaikka vain muutama sekuntti. pidetään siis kynsin hampain kiinni siitä että ei vieraannuta vaikka seksi ei juuri väsyneenä maistu eikä lirkutuksiin kieli taivu. välillä unelmoimme tulevasta ajasta, kun lapset on isompia niin saadaan taas rakastella pitkään ja rauhassa. nythän sitä vaan nopeesti hoidetaan asia poies ja ollaan onnellisia kun kukaan lapsista ei herännyt kesken sen 2-minuuttisen. ei se kuule nasu ole helppoo kenellään lapsiperheellä. täytyy vain nähdä hyvä päivä edessäpäin ja uskoa että tää arki on nyt tällä hetkellä se meidän suurin onni.