V
vieras
Vieras
Nyt jonkun reilun viikon ajan yöt olleet tosi levottomia. Ennen jaksoi nukkua tosi hyvin 4-5tuntia mutta nytten herää vajaan kahden-kahden tunnin välein ja on niin nälkäinen että ihan kuin ei olisi kuuna päivänä saanut ruokaa. Tää on aika väsyttävää, kun kaipaisi vähän pitemmän uni pätkän itsekkin että saisi kunnon unta.
Eli selvästikkin ei tunnut maito täyttävän mahaa kunnolla. Syö 120ml kerrallaan. Enempää ei voi antaa kun oksentelee/puklailee ylimääräset pois.
Esikoiselle jouduttiin samaisesta syystä aloittaa kiinteät + velli reilu 3kk ja yötkin rauhottui. Ajattelin että kuopuksen kanssa päästäis maidolla pitemmälle mutta huonolta näyttää.