Vauva 1kk syö epäsäännöllisesti päivällä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Taas murehditaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Taas murehditaan

Vieras
Tämmöstä ihmettelen

Poika 5 viikkoa syö huonosti päivällä, maksimi 10 minuuttia rintaa, sitten nukahtaa tissille eikä herää vaikka yritän rapsutella ym.
Illalla ja yöllä sillä on hirmuinen nälkä, tunti tissiä ja lisämaitoa päälle. Nukahtaa vasta kun on saanut masun täyteen.
Pissavaippoja kyllä tulee. Kakka taas muuttunut 6sta pikkukakasta 1-2 isoon löräykseen.

Mutta siis olen ihmeissäni koska kuvittelisin että vauvan pitää syödä ainakin suunnilleen säännöllisesti.

Onko teistä kokeneemmista tämä ihan normaalia?
 
Meidän vaavi söi tuossa iässä päivisin tunnin- 3 tunnin välein (5-10 minuuttia kerralla), iltaisin piti tunnin-parin tissimaratonin, ja yöllä söi tissiä 1-2 tunnin välein. Ja tätä jatkui aina 4 kk ikään saakka, jolloin aloitettiin kiinteät :) minusta kuulostaa ihan normaalilta pikkuvauvan toiminnalta.
 
pullovauva aiheutti harmaita hiuksia sillä että ei syönyt kuin iltaisin. Yösyötöt lopetti tosi pienenä, aamupäivällä joi monesti hikisen desin maitoa. Illalla sitten parissa tunnissa veteli puolisen litraa maitoa, tuolla about kuuden desin maitomäärällä elettiin 4 kk ikään jolloin aloitettiin kiinteät. Välillä toki päiviä jolloin saattoi juoda jopa 7-8 dl, vastapainoksi sitten myös niitä päiviä kun ei sisälle mahtunut puolta litraakaan..

Edelleen yli vuotiaana syö suurimman osan päivän ravinnosta parissa tunnissa iltaisin. Aamupala on pikku näykkäisy, lounasta syödään vähän, välipalaa näykkäistään pikkaisen. Iltaruoka ja iltapala ahmitaan. Maitoa juo pullosta 5 - 6 desiä päivän aikana.
 
Meillä pieni mies 10vk ja pulloruokinnalla. Nyt alkanut syömään miten sattuu. Öisin herännyt lähes syntymästä lähtien vain kerran. Nykyisin syö öisin max 50ml x1 maitoa (ennen kaikki mitä tarjottiin) ja jatkaa unia. Päivisin välillä ruoka maittaa hyvinkin n.4h välein 140-160ml ja välillä vasta illalla saattaa syödä jopa 220ml kerralla ja tunnin päästä jo 80-150ml uudelleen.
Poika ruokailee siis vaihdellen 5-7x vrk.
Kait tämä normaalia on? Hirvittää vain ajoittainen huono ruokahalu, lähinnä verensokerien takia. Ettei laskisi liian alas, näin pieni kun ei asiaa tunnista. Väkisinkään ei kyllä syöttää voi.
Mutta lähinnä harmittaa jatkuva maidon kaataminen lavuaariin. Pakko tarjota kerralla koko annos, koska jos laittaa vain osan ja sen syötyä kokeilee tarjota lisää niin ei taatusti enää syö :( välillä kuitenkin menee koko pullo oikein hyvin.
Lisäksi usein joudun syöttämään niin että poika on sitterissä jotta ei nukahda tai jos nukahtaa pitää laskea sylistä jota herää syömään (enemmän kuin sen 20ml)...
Ehkä kannattaisi laittaa ihan paperille ajat ja määrät ylös? Selkiyttämään määriä...
Oon siinä vaan niin huono...
 

Yhteistyössä