V
"Vaahteramäen Eemeli"
Vieras
Diagnoosi tuli nyt, ADHD, poika on reilu 5 vuotias. Se on aina ollu tiedossa. 8kk lääkärin käynnin yhteydessä lääkäri varoitti pojan vahvasta tahdosta = ei kiinnostanu = ei keskittyny mihkä leluihin vaan mitä tapahtui. Että jos sanon EI niin pitää aina viedä se loppuun, muuten ei ole sanomista teinivuosina. Tässä kerron nyt asioita jotka ehkä ovat "oireita" taikka ei pojan kasvusta vauvasta lähtien.
Oli vauvana hyvin tyytyväinen mutta aina joku kehonosa liikkui. Suuri ruokahalu. Liikkui paljon joka suuntaa ryömien, käveli tuen kanssa ja alko kiipeily mutta ei konttinu. Oli 10kk vanha kun päästi irti tuesta ja oppi samalla konttimaan. kolauksia kuului joka suunnalta ku se törmäili jatkuvasti. konsultoin lääkärin kanssa jos ois tarvetta kypärälle mutta lääkäri tyrmäsi ajatuksen heti, syynä oli että on pakko oppia varomaan. Että jos joskus ilman kypärää voisi sitten tulla hengenvaarallinen tilanne jos on oppinu ettei mikään satu.
No tosiaan perhepäivähoidossa poika juoksi kovaa ja lujaa joka suuntaan alle vuoden ikäsenä. Meno oli sellaista että keho ensin ja aivot perässä. Siellä oli poikani lisäksi 3muuta lasta ja jos leikki yltyi vauhdikkaaksi poikani yleensä puri lähiimmäistä lasta. Jos ei jotain halunnut niin kuulu sen huudot koko korttelissa ja löi, potki ja jokusen kerran yritti purra. Se sai sellasia raivarikohtauksia reilu vuoden ikäisenä kun kommunikaatio ei toiminu (mitä silloin jo kutsuin adhd-kohtauksiksi). Se karkaili puistoista tarhassa. Onneksi tarhatädin ja mun kontaktit olivat avoimet ja keskusteltiin näistä asioista ja lupasin työstää. Käytiin isoilla aukeamilla missä tiesin että pojalle ei voi mitään käydä vaikka en juokse perään. Siellä sit harjoteltiin 1,5 ikäisen pojan kanssa, jos se juoksi jonnekkin käännyin ja reippaasti kävelin toiseen suuntaan enkä katsonut taakseni. Jonkin ajan kuluttua kuului huuto ja itku ja poika tuli perääni ja poika lopetti karkaamisen tarhan puistoreissuilla.
Poika söi valtavia määriä ja kuitenkin pysyi hoikkana (oli pulska ennen kävelemistä).
Kun puhetaito kehittyi (kaksikielinen) ja kommunikointi parani väheni "kohtaukset". Mutta tilanteissa missä ei ollu mukana nuoteilla niin tuli kohtaus (huutoa,itkua, potkimista, jne) ja joka kerta loppui ku seinään kun huomasi että näin on näin ja ei on ei. Temperamenttia ON, omaa tahtoa ON, mielialavaihtelut ON, tapaturma-altis ON, kärsivällisyyttä EI OLE, tilannetajua EI OLE.
Poika on aina myös ollut fiksu ja tajuaa nopeasti mutta unohtaa myös jokseenkin nopeasti... =)
Poika on erittäin fiksu ja hyväntahtonen, jotenkin vaan asioita tuppaa tapahtumaan, mikä on erittäin raskasta pojalle.
Tilanteita missä joku asia poikkeaa rutiineista tai sovituista saatta laukasta kohtauksia. eli jos on sovittu et joku toinen hakee pojan ja sit tulenkin kumminkin minä niin on erittäin hankala tilanne pojalle. Pitää aina valmistella sitä. Se on hyvin herkkä ja pahoittaa mielensä helposti, se on tietyille äänille ääniherkkä, siis koittuu liiaksi ärsykkeiksi sille. Kun sen aivot alkaa nostaa vauhtia sen huomaa siitä kun meno muuttuu aika holtittomaksi eikä kuule, useimmiten silloin joutuu nappaamaan kädestä tai jostain kiinni ja pysähtää ja sanoa hep korotetulla äänellä ja sen jälkeen voi selittää rauhallisesti et nyt otetaan iisisti. Jos ei puutu siihen oikeassa hetkessä niin voi yks kaks suuttua jollekkin jostain ja vaikka huutaa tyhjää ilmaa.
Jokainen päivä on erillainen ja jotkut päivät on yhtä hymyä ja lämpöö, kun taas jotkut päivät... ovat erittäin levottomia ja niitä ns kohtauksia voi tulla useampi ja meno on ku päättömällä kanalla. Silloin voimat ja ymmärrys tahtoo loppua, Että kun pitäisi istua alas niin korotan ääntä, joskus jos olen aivan turhautunu jätän kaiken ja menen röökille rauhottumaan ja sit vasta sisälle.
Mielenterveyspolilla ovat sanoneet että poika on fiksu mutta sen aivot tekee vähän kepposia sille. Sillä on iästä huolimatta hyvä matikka pää ja sitä hyödyntää tilanteissa jossa alkaa aivot kuumeta mutta ympäristö rauhallinen, alkaa laskemaan, sen oma tapa yrittää kasata aivoja.
Luonto on erittäin tärkee asia minulle ja pojalle (tietty koirillekkin mut pojan takia). Siellä se saa ilman paineita touhuta ja antaa mielikuvituksen lentää ja saa samalla kulutusta energiapalloihinsa.
Joskus ärsyttää ihmisten tuomitseminen ja sitä että kaikkien lasten kuuluisi olla samojen "normien" mukaan kaikissa asioissa. Olen saannu kuulla aika monta kommenttia vanhemmuudestani jotka eivät tiedä tilanetta. Ulkopuoliset voivat myös sanoa että älä pidä niin kovaa kuria et laps on laps. Juu, saa se olla laps, hyppiä lätäköis, leikkiä, sotkea, jne mutta se mikä liittyy ylikierroksiin niin tunnen poikani ja tiedän milloin on kriittinen hetki tulossa jos en ota tiivistä kontaktia.
Poika on muuten erittäin lämminsydäminen, iloinen ja reipas.
Tilanteisiin puututaan heti ja samoten miten jatketaan normisti heti tilanteiden loputtua. Oon ollut tarkka säännöissä ja rutiineissa, jos jotain on tullu pyydettyä niin se viedään loppuun asti, kuitenkin tietysti tulee kuitenkin "kohtaukset" mutta loppuvat kuin seinään kun kaikille on selvää et miten asiat meni.
Aattelin tämän kirjottaa jotta saisin vähän ulos ajatuksia päässä ja toivoen että joku toinenkin äiti/isä voisi jakaa kokemuksiansa.
Ärsyttävää on se että tarvi sen diagnoosin jotta otetaan tosissaan mitä sanon liittyen poikaan. Olen aina pyytänyt et tarhassa tarhatädit asettavat yhteiset säännöt jotka jokainen seuraa mutta kuitenkin aina joku on se joka on venyttäny sääntöjä mitkä on sit johtanu pojan aivojen "sutimiseen".
Hyvää kevään jatkoa teille =)
Oli vauvana hyvin tyytyväinen mutta aina joku kehonosa liikkui. Suuri ruokahalu. Liikkui paljon joka suuntaa ryömien, käveli tuen kanssa ja alko kiipeily mutta ei konttinu. Oli 10kk vanha kun päästi irti tuesta ja oppi samalla konttimaan. kolauksia kuului joka suunnalta ku se törmäili jatkuvasti. konsultoin lääkärin kanssa jos ois tarvetta kypärälle mutta lääkäri tyrmäsi ajatuksen heti, syynä oli että on pakko oppia varomaan. Että jos joskus ilman kypärää voisi sitten tulla hengenvaarallinen tilanne jos on oppinu ettei mikään satu.
No tosiaan perhepäivähoidossa poika juoksi kovaa ja lujaa joka suuntaan alle vuoden ikäsenä. Meno oli sellaista että keho ensin ja aivot perässä. Siellä oli poikani lisäksi 3muuta lasta ja jos leikki yltyi vauhdikkaaksi poikani yleensä puri lähiimmäistä lasta. Jos ei jotain halunnut niin kuulu sen huudot koko korttelissa ja löi, potki ja jokusen kerran yritti purra. Se sai sellasia raivarikohtauksia reilu vuoden ikäisenä kun kommunikaatio ei toiminu (mitä silloin jo kutsuin adhd-kohtauksiksi). Se karkaili puistoista tarhassa. Onneksi tarhatädin ja mun kontaktit olivat avoimet ja keskusteltiin näistä asioista ja lupasin työstää. Käytiin isoilla aukeamilla missä tiesin että pojalle ei voi mitään käydä vaikka en juokse perään. Siellä sit harjoteltiin 1,5 ikäisen pojan kanssa, jos se juoksi jonnekkin käännyin ja reippaasti kävelin toiseen suuntaan enkä katsonut taakseni. Jonkin ajan kuluttua kuului huuto ja itku ja poika tuli perääni ja poika lopetti karkaamisen tarhan puistoreissuilla.
Poika söi valtavia määriä ja kuitenkin pysyi hoikkana (oli pulska ennen kävelemistä).
Kun puhetaito kehittyi (kaksikielinen) ja kommunikointi parani väheni "kohtaukset". Mutta tilanteissa missä ei ollu mukana nuoteilla niin tuli kohtaus (huutoa,itkua, potkimista, jne) ja joka kerta loppui ku seinään kun huomasi että näin on näin ja ei on ei. Temperamenttia ON, omaa tahtoa ON, mielialavaihtelut ON, tapaturma-altis ON, kärsivällisyyttä EI OLE, tilannetajua EI OLE.
Poika on aina myös ollut fiksu ja tajuaa nopeasti mutta unohtaa myös jokseenkin nopeasti... =)
Poika on erittäin fiksu ja hyväntahtonen, jotenkin vaan asioita tuppaa tapahtumaan, mikä on erittäin raskasta pojalle.
Tilanteita missä joku asia poikkeaa rutiineista tai sovituista saatta laukasta kohtauksia. eli jos on sovittu et joku toinen hakee pojan ja sit tulenkin kumminkin minä niin on erittäin hankala tilanne pojalle. Pitää aina valmistella sitä. Se on hyvin herkkä ja pahoittaa mielensä helposti, se on tietyille äänille ääniherkkä, siis koittuu liiaksi ärsykkeiksi sille. Kun sen aivot alkaa nostaa vauhtia sen huomaa siitä kun meno muuttuu aika holtittomaksi eikä kuule, useimmiten silloin joutuu nappaamaan kädestä tai jostain kiinni ja pysähtää ja sanoa hep korotetulla äänellä ja sen jälkeen voi selittää rauhallisesti et nyt otetaan iisisti. Jos ei puutu siihen oikeassa hetkessä niin voi yks kaks suuttua jollekkin jostain ja vaikka huutaa tyhjää ilmaa.
Jokainen päivä on erillainen ja jotkut päivät on yhtä hymyä ja lämpöö, kun taas jotkut päivät... ovat erittäin levottomia ja niitä ns kohtauksia voi tulla useampi ja meno on ku päättömällä kanalla. Silloin voimat ja ymmärrys tahtoo loppua, Että kun pitäisi istua alas niin korotan ääntä, joskus jos olen aivan turhautunu jätän kaiken ja menen röökille rauhottumaan ja sit vasta sisälle.
Mielenterveyspolilla ovat sanoneet että poika on fiksu mutta sen aivot tekee vähän kepposia sille. Sillä on iästä huolimatta hyvä matikka pää ja sitä hyödyntää tilanteissa jossa alkaa aivot kuumeta mutta ympäristö rauhallinen, alkaa laskemaan, sen oma tapa yrittää kasata aivoja.
Luonto on erittäin tärkee asia minulle ja pojalle (tietty koirillekkin mut pojan takia). Siellä se saa ilman paineita touhuta ja antaa mielikuvituksen lentää ja saa samalla kulutusta energiapalloihinsa.
Joskus ärsyttää ihmisten tuomitseminen ja sitä että kaikkien lasten kuuluisi olla samojen "normien" mukaan kaikissa asioissa. Olen saannu kuulla aika monta kommenttia vanhemmuudestani jotka eivät tiedä tilanetta. Ulkopuoliset voivat myös sanoa että älä pidä niin kovaa kuria et laps on laps. Juu, saa se olla laps, hyppiä lätäköis, leikkiä, sotkea, jne mutta se mikä liittyy ylikierroksiin niin tunnen poikani ja tiedän milloin on kriittinen hetki tulossa jos en ota tiivistä kontaktia.
Poika on muuten erittäin lämminsydäminen, iloinen ja reipas.
Tilanteisiin puututaan heti ja samoten miten jatketaan normisti heti tilanteiden loputtua. Oon ollut tarkka säännöissä ja rutiineissa, jos jotain on tullu pyydettyä niin se viedään loppuun asti, kuitenkin tietysti tulee kuitenkin "kohtaukset" mutta loppuvat kuin seinään kun kaikille on selvää et miten asiat meni.
Aattelin tämän kirjottaa jotta saisin vähän ulos ajatuksia päässä ja toivoen että joku toinenkin äiti/isä voisi jakaa kokemuksiansa.
Ärsyttävää on se että tarvi sen diagnoosin jotta otetaan tosissaan mitä sanon liittyen poikaan. Olen aina pyytänyt et tarhassa tarhatädit asettavat yhteiset säännöt jotka jokainen seuraa mutta kuitenkin aina joku on se joka on venyttäny sääntöjä mitkä on sit johtanu pojan aivojen "sutimiseen".
Hyvää kevään jatkoa teille =)
