vastuu painaa liikaa

["tintti"]

Moi!

Onko täällä ketään muuta, joka on sitoutunut ja saanut lapset nuorena, kun oma ajattelu oli vielä tosi lapsellista ja on nyt ahdistunut, kun elämä on vaan sitä samaa perhearkea päivästä toiseen hamaan hautaan asti? Muut ikätoverit liikkuu vapaasti ja tekee kaikkea hauskaa ja ite istuu illat kotona. Toki ymmärrän, ettei se elo mitään juhlaa ole yksineläjilläkään, mutta tuntuu, että tuo aika, jolloin on voinut päättää vapaasti omista menoista, on jäänyt kokonaan kokematta. Enkä ole siis mikään teini enää. Tunnen syyllisyyttä ja ahdistusta näistä ajatuksistani. Minulla ei ole oikeutta tuntea näin. Mies ja lapset ovat mitä parhaimpia. On vain niin paljon asioita, mitä haluaisin nähdä ja kokea, eikä se ole enää koskaan mahdollista.

 

["Kenguru"]

[QUOTE="tintti";23189365]Moi!

Onko täällä ketään muuta, joka on sitoutunut ja saanut lapset nuorena, kun oma ajattelu oli vielä tosi lapsellista ja on nyt ahdistunut, kun elämä on vaan sitä samaa perhearkea päivästä toiseen hamaan hautaan asti? Muut ikätoverit liikkuu vapaasti ja tekee kaikkea hauskaa ja ite istuu illat kotona. Toki ymmärrän, ettei se elo mitään juhlaa ole yksineläjilläkään, mutta tuntuu, että tuo aika, jolloin on voinut päättää vapaasti omista menoista, on jäänyt kokonaan kokematta. Enkä ole siis mikään teini enää. Tunnen syyllisyyttä ja ahdistusta näistä ajatuksistani. Minulla ei ole oikeutta tuntea näin. Mies ja lapset ovat mitä parhaimpia. On vain niin paljon asioita, mitä haluaisin nähdä ja kokea, eikä se ole enää koskaan mahdollista. [/QUOTE]

Kaikki on mahdollista! Sitten kun lapset ovat lentäneet pesästä, niin viimeistään silloin voit vaikka kiivetä Mount Everestille.

 

[meah]

Heitä joku suurinpiirtein määritelmä sille, mikä on "sitoutua ja saada lapset nuorena?"
Kuinka nuorena?

 

[neljän äiti]

No, nuo sun tuntemukset on ihan ymmärrettäviä, luonnollisia ja sallittuja ja itsellenikin tuttuja, vaikka sain esikoisen vasta lähemmäs 30-vuotiaana. Mut mä en käsitä aiotko sä siten kuolla hyvinkin nuorena, jos koet että loppuelämäsii on pallo jalassa? Kyl ne lapset siitä kasvaa ja ehdit vielä kokea ihan kaiken mitä haluat, jos vain taloudelliset rahkeet riittää. Mietipä 15 vuotta eteenpäin, minkä ikäinen olet itse ja minkä ikäisiä lapsesi? Lastenkin kans voi esim reissata melkein mihin vain.

 

["mama"]

Itellä aika lailla sama tunne. Varsinkin nyt kun muutin kavereistani kauas eikä ole oikein ketään läheistä lähellä ja mieheni menee missä haluaa.

 

["voi"]

Hyvin tuttu tunne just yhtenaä iltana mietin niit aikkoja kun ei ollut vielä lapsia.... ja mitä kaikkea silloin tein onhan niit aikoja ikävä...

 

[nuorena äidiks]

kyllä muakin välillä harmittaa... joskus haikailen esim.opiskelija-elämän perään. ois ollu hauskaa asua jossain opiskelijakämpässä yms. juurikin näitä "saa mennä miten lystää" juttuja. ainut vaan, että nuorempana en yhtään tällasta kaivannut, vaan tahdoin kiihkeästi oman perheen. 16v asuin jo avoliitossa. mulla on nyt neljä lasta ja rakastan kovasti elämääni, mutta oon huomannu itestäni että näitä ajatuksia tuntuu tulevan silloin kun on ollut erityisen raskas jakso arki-elämässä. esim.lapset on sairastellu tms.

 

[nnih]

Sun oma aika tulee sitten kun lapset on isoja. Muilla ikäisilläsi voi silloin olla parhaillaan ruuhkavuodet pienten lasten kanssa.